Pakko ja muutos

Pakon edessä usein tapahtuu muutoksia. Vaikka sitä miten pohtisi ja ajattelisi, ja melkein meinaisi, niin toisinaan mitään ei tapahdu, kun ei ole pakko. Oma pakko, tai jonkun ulkopuolisen aiheuttama pakko. Olen minä sitä pohtinut, että mitä teen ikivanhan Pixelpostin päällä pyörivälle kuvablogilleni. Kun ei ole ollut pakko tehdä mitään, en ole tehnyt mitään. Pohtinut vaan. Nyt sitten tuli pakko. Webhotellin PHP päivittyy eikä vanha Pixelpost enää sen päällä käy eikä kuku. Mutta teenpä silloin sen mitä olen aikaisemmin jo pohtinut. Yhdistän kuvablogini tähän blogiin. Miksi pitää kahta, kun voi pitää yhtä? Tänne ne kuvat sopii siinä kuin tuohon viereiseenkin hakemistoon.

Matkapäiväkirjaote

Siinä minä olin. Tuolissa. Tein matkaa, mutta en liikkunut mihinkään. Olin tuolissa ennen matkaa ja sen jälkeen. Mieleni liikkui. Se oli semmoinen jännä haahuileva reissu joka alkoi tekstistä, joka käsitteli arkipäivän estetiikan terminologian pohtimista filosofisen estetiikan raja-aitojen ääreltä. Jatkoa reissu sai luetun pohtimisesta kirjallisesti tekstissä, jossa estetiikka ja, yllätyksekseni, viinit kohtasivat. Tämän jälkeen lähdin temaattisesti toiselle matkalle, reissulle tarkastelemaan merkityksen ongelmaa. En ollut tätä uutta polkua pitkin juurikaan ehtinyt talsia, kun huomasin, miten jokin tämän uuden reissun sivupoluista ohjasi minut takaisin ensimmäisen matkan maisemiin, aikaisemmin tiedostamattomaan yksityiskohtaan. Rämmin hetken pöpelikössä kunnes hahmotin, että kyseessä on oinoglossia. Näin se joskus menee, että sitä on menossa yhteen suuntaan, mutta löytääkin itsensä jostain ihan muualta. Eikä tässä ole mitään sellaista, että olisi tullut ohilyönti tai olisi jotenkin joutunut harhaan. Sitä on tehnyt matkan ja päätynyt tulokseen, hyvään tulokseen. Matka on usein tärkeämpi kuin sen tulos, eikä matka tämän tuloksen myötä tietenkään millään tavoin ole loppu. Mutta istuminen loppuu nyt. On aika nostaa takapuoli tuolista.

Halu palata perusasioiden äärelle

“Yhtä aikaa uuden teknologian kanssa kulkee halu palata vanhaan: luontoon, puhtauteen, perusasioiden äärelle.”
— hs.fi: Oman kehon optimoijat, 30.9.2018

Yllä oleva lainaus biohakkereista kertovasta jutusta toistaa samaa mistä jo esimerkiksi Thoreau ja Rousseau aikanaan kirjoittivat.

Paluu vanhaan ja luontoon on halu joka on suhteessa siihen aikaan, jossa palaamisesta haaveileva elää. Se on halu, joka on suhteessa niin omaan elintasoon ja elämänmenoon kuin muutenkin maailmanmenoon juuri silloin kun kyseinen halu esiintyy. Vaikea uskoa, että biohakkeri, jolla on halu palata vanhaan olisi valmis hyppäämään aikakoneeseen ja jatkaa elämäänsä 1700-luvulla Rousseaun aikalaisena, elämään ilman sähköä tai internettiä kuten Jean-Jacques. Tai jos Thoreau siirrettäisiin Walden-järven rannalta vuoden 2018 biohakkerin näkemykseen vanhoista perusasioista, saattaisi Henry David hyvinkin esittää eriävän mielipiteen siitä mitä ovat elämän olennaiset perusasiat älylaitteineen ja vedenpuhdistmineen (jotka eivät vättämättä ole eri asioita).

En minä biohakkeruutta tai -rointia kritisoi, tai teknologista kehitystäkään. Kunhan nyt vain pohdin sitä miten pelkkä kritiikitön toteaminen vanhaan ja perusasioiden ääreen palaamisen halusta ilman, että asiaa oikeastaan suhteuttaa mihinkään muuhun kuin pelkkään omaan yksilölliseen haluun olla terve, ei kerro oikeastaan mistään muusta kuin epämääräisestä nostalgian potemisesta. Se millainen teknologia kuuluu tähän nostalgian kokemiseen on tavallaan merkityksetöntä, koska ilman teknologiaa ihminen ei ole elänyt miljooniin vuosiin.

“I went to the woods because I wished to live deliberately, to front only the essential facts of life, and see if I could not learn what it had to teach, and not, when I came to die, discover that I had not lived.”
— Henry David Thoreau: Walden, 1854

Mikäs nyt meni väärin?

Kuvittele, että olet jossain ulkomailla, etkä osaa paikallista kieltä. Linja-autossa näytät matkakorttia lukulaitteelle, laite piippaa ja näyttöön ilmestyy alla oleva viesti. Mitä luulet, että se tarkoittaa?

Päätteen antama epäselvä palaute.
Piip!

Seurasin tänään vierestä kun HSL:n bussissa suomea osaamaton henkilö valitsi aivan korrektisti matkan tyypin, sitten OK:n ja näyttäessään matkakorttia lukulaitteelle laite antoi esimerkkikuvan mukaisen viestin. Minähän suomea osaavana pystyin lukemaan viestin, mutta laitetta käyttävä oli aivan pallo hukassa ja toisti matkan valinnan, OK:n ja kortin näyttämisen, saaden tietenkin saman viestin. Kolmannen yrittämisen jälkeen henkilö oli ymmällään. Kuski pyysi kortin itselleen, lämäsi sen oman lukulaitteeseen ja selvitti, että homma on kunnossa.

Yllä oleva esimerkkikuva vastaa sitä, joka kertoo matkustajalle, että valitsemasi matka on jo maksettu, eli kaikki on kunnossa – hyvää matkaa. Se ei vain näytä siltä. Se näyttää siltä, että on tapahtunut virhe, että jokin ei ole kohdallaan. Ja niinhän tässä tapauksessa onkin pieni virhe tapahtunut: matka on jo maksettu ja sitä yritetään maksaa toistamiseen. Mutta viesti voisi olla selkeämpi. Bussikuskikaan, joka näki ainakin kaksi viimeistä piippausyritystä, ei näköjään ymmärtänyt lukulaitteen viestiä, koska joutui varmentamaan homman omalla lukijallaan.

Jäin pohtimaan, että eikös olisi parempi, että lukija kertoisi selkeästi, että matka on maksettu ja kunnossa, koska sehän oikeasti on tilanne? Vaikka niin, että huutomerkkikolmion tilalla olisi vihreä väkänen (tai jotain) ja sitten alempana, ei niin tärkeänä, olisi pieni huomautus, että yritit maksaa matkasi toistamiseen, mutta älä anna sen haitata menoa. Jotain tähän tyyliin:


Piip! Vähän toinen versio.

Maailman vastus

“Lähdin ärtyneenä juoksemaan…” kirjoittaa Ari Hirvonen Tekniikan Maailmassa, kategoriassa autot ja liikenne, kun ei kiireessä saanutkaan kaupunkipyörää käyttöönsä.

Niin, jos aikataulu on tiukka, ja kuvittelee, että kenelläkään muulla ei ole kiire (tai, että edes on muita liikenteessä) ja, että liikenne (niin julkinen kuin yksityinen) sujuu aina ihan täysin ongelmitta ja kuten on itse mielessään ajatellut/toivonut, niin kai sitä sitten ärtyy kun huomaa todellisuuden olevan jotain ihan muuta kuin se utopia, unelma, kuvitelma tai jopa satu johon on tuudittautunut. Ei se bussikaan tule aina ajallaan, eikä juna. Kadut voivat olla työmaita, joku muu tunari ajanut kolarin tai törttöilee muuten vaan, valot loistavat punaisina kun haluaisit niiden olevan vihreitä…

Ärtymys, josta Ari Hirvonen kirjoittaa, johtuu sitä, että hän on kokenut todellisuuden. Lainaan Juha Vartoa kirjastaan Taiteellinen tutkimusem> (2017, 104): “Eräs keskeinen kriteeri on maailman vastuksen vakavasti ottaminen. Gottfried Wilhelm Leibniz esitti filosofisissa tutkielmissaan, että on olemassa yksinkertainen tae sille, että jokin on todellista eikä kuviteltua: se panee vastaan, sillä on vastusta.”

Sen olen pannut merkille, että jos vaan on mahdollisuus olla liikenteessä ilman tiukkaa aikataulua (joka toki on vaikeaa nykymaailmassa, kun kiire on yksi ihmisen tärkeyttä määrittelevä ominaisuus niinkin, että kahvikin on suoritettava vauhdissa, pysähtymättä), ilman kiirettä, eivät tietyömaat, myöhästyneet dösät tai junat, tai muutkaan vastoinkäymiset ärsytä samalla tavalla. Sitä on silloin tavallaan valmistautunut siihen, että todellisuus panee vastaan ja silloin ihmisen ja todellisuuden välinen kitka ei ärsytä yhtä pahasti.

Luuri 14 vuotta sitten

Kaivelin vanhoja valokuviani, kävin läpi digitaalisia kenkälaatikoitani. Hain tukea epävarmalle muistikuvalle. Löysin mitä etsin. Mutta kuten niin usein kenkälaatikoita kaivellessa löytyy aina jotain muutakin. Tällä kertaa löysin kuvan puhelimesta, siitä nokialaisesta, joka oli käytössäni 14 vuotta sitten: Nokia 6600.


Nokia 6600

Pystyvideovaroitus

Jos olet sellainen henkilö, ettet kestä pystyvideoita, kannattaa sinun pysyä kaukana Taidehallista 26.5.–5.8.2018 välisenä aikana, eli kun siellä on IC-98: 2016–2018 -näyttely. Siellä on meinaan monta metriä korkeita pystyvideoita pari kappaletta. Jos taas et pode irrationaalista kuvaorientaatiofobiaa, mene Taidehalliin katsomaan todella hienoja teoksia.

Ihmiskoe (ankka)

Olen suorittanut ihmiskokeen tässä myöhäiskevään/alkukesän aikana. Viritin selaimiini, niin läppäriin ja kännykkään, hakukoneeksi DuckDuckGo:n (DDG). Päätin kokeilla miten tuommoisella hakupalvelulla, joka ei seuraa/jäljitä/varjosta (eng. track) käyttäjää pärjää.

Nyt, parin kuukauden käytön jälkeen voin sanoa seuraavaa. Noin yleisesti ottaen DDG toimii ihan mukavasti. Sillä pääsi kiinni kaikenlaiseen sisältöön ja sen kuvahaun kautta pääsee käsiksi isoihin kuviin, jotka Google siivosi näkyvistä helmikuussa, jos semmoinen kiinnostaa. Mutta… etenkin jos oikeasti on tiedon tarpeessa, semmoisen johon ei helposti pääse kiinni, jos hakee jotain erikoisempaa, niin ei tuo valitettavasti Googlea päihitä.

Niinpä palautin itselleni Googlen hakukoneeksi.