skrubu

Kesäkuun 21. päivä Kiilablogi ohjasi minut Kotus-blogiin. Kiinnostuin. Olisin halunnut ottaa Kotuksen blogijutut seurantaan Google Readeriin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä Kotus-blogista puuttuu syöte.

Tein kaksi asiaa.

Ensin annoin Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle palautetta. Kehuin blogia ja ilmoitin kaipaavani blogin seuraamista helpottavaa syötettä. Samalla ilmaisin myös toiveeni vastaavasta blogista ruotsiksi, olettaen sen olevan vaikeammin toteutettavissa.

Sitten lisäsin Kotus-blogin Delicious-linkkeihini kommentilla ”Muuten kiva, vaan eivät valitettavasti tarjoa sisältösyötettä.”

Mitä tapahtui?

Saman päivän aikana Aki huomasi kommenttini Deliciouksessa ja julkaisi Kotus-blogille syötteen jossa on juttujen otsikot ja ingressit sekä tietenkin linkit juttuihin. Koska Delicious-linkkini näkyvät myös Twitterissä, sain 22. päivä viestin, että ttso oli myös tehnyt oman syötteen Kotus-blogista. Tässä versiossa oli myös juttujen sisältö.

Alle vuorokaudessa oli tarjolla jo kaksi syötettä Kotus-blogista.

Kesäkuun 29. päivänä, kun olin seurannut Kotus-blogia Google Readerilla jo viikon, sain Kotukselta vastineen palautteeseeni. Kiittivät ja kertoivat, että ”alustava selvitys” syötteestä on tehty jo ennen blogin julkaisemista, mutta ”asian käsittely” ja ”rss:n tilaus” siirtynee loppukesään lomien vuoksi.

Kuulostaa kalliilta, oli ensimmäinen ajatus joka kävi mielessäni luettuani vastineen, mutta kai virallisten tahojen on tehtävä asiat virallisesti ja virallisella tavalla. Varmaankin myös virallisin hinnoin, vaikka internetissä on vaikka millä mitalla hyviä ilmaisia palveluja joilla asiat voi tehdä nopeammin ja halvemmin.

Toinen ajatus oli se, miten mielestäni blogille ensisijaisen tärkeätä on näkyä. Mitä järkeä on julkaista sisältöä jos sitä ei juurikaan mistään löydä, jos blogia ei näy? Pöytälaatikkobloggaus voi olla hyvinkin terapeuttista, mutta sellainen tuskin ajaa asiantuntijalaitoksen etua. Siksi juuri syötteet ovat blogin tärkein ominaisuus ja niiden pitäisi olla toiminnassa jo ennen kuin kukaan syöttää sisältöä blogiin.

Ja lopuksi, kuten olin hiukan epäillyt, vastineesta käy ilmi, että ruotsinkielistä Kotus-blogia tuskin tulemme näkemään. Kun ei ole resursseja, ei ole resursseja. Harmi. Mutta niinhän se on, ettei sisällön tuotantoa vaan voi samalla tavalla automatisoida kuin jakelua.

Lopputulos. Ihmiset haluavat päästä lopputulokseen. Ihmiset eivät halua käyttää verkkopalveluja, keskittyä etsimään ruudulta painiketta tai linkkiä, tai verkosta jotain tiettyä palvelua. Ihmiset juuttuvat käyttämään jotain palvelua koska saavuttavat sen kautta lopputuloksen johon olivat pyrkineet. Tyydyttävä lopputulos johtaa kokemuksen toistoon, joka johtaa tottumukseen.

Se mihin on tottunut on henkisesti oma. Tähän perustuu ”kokeile 30 päivää”-tarjoukset. Kun on kokeillut esimerkiksi sohvaa kuukauden ajan ilmaiseksi, on tottunut siihen eikä siitä halua luopua – mieluummin vaikka maksaa pitääkseen esineen. Huutokaupassa on hiukan samat mekanismit. Tarjoat enemmän kuin muut: huutamasi tavara on henkisesti jo sinulla – olet koukussa. Joku muu tarjoaa enemmän ja sinusta tuntuu kuin olet menettämässä jotain omaasi, siispä tarjoat vielä lisää. Ja lisää. Ja lisää.

Henkisesti omaa ei helposti mennä muuttamaan. Entä jos sitä, mikä on sinun (eli tässä tapauksessa tuntuu omaltasi tottumuksen kautta) muutetaan sinulta kysymättä? Muutosvastarinta. Barrikaadeille, veljet ja siskot! Mielenilmaisut! Boikotti, uhkailu.

YouTube on muuttamassa kanavasivujaan uuteen uskoon: 63446 kommenttia, ei yhtä monta kommentoijaa mutta sitäkin vakaumuksellisia ovat. Joukossa pari positiivistakin heittoa, mutta ihmiset ovat tottunet nykyiseen ulkoasuun ja toiminnalisuuteen, kokevat kanavasivut omikseen ja siksi muutos on negatiivinen asia. Uhkaavat lähteä, siirtyä muualle – boikotoida YouTubea.

The Pirate Bay siirtyi kaupalliselle toimijalle. Ihmiset eivät tykkää. Tässä ei ole kyseessä muutos vain totuttuun tapaan saavuttaa haluttu lopputulos – päästä käsiksi siihen mikä on henkisesti omaa – vaan myös ilmaisuuden katoaminen (unohtamatta kommentteja piraatti-ideologian vaihtamisesta kahisevaan). Raha on vahvasti sidoksissa tunteisiin.

Ilmassa on suurta tyytymättömyyttä. Sellainen saattaa johtaa muutoksiin, suuriinkin. Sellaisillakin muutoksilla on oma vastarintansa. Näinhän tämä menee.

Muistatteko vielä, miten blogit joskus tuntuivat nopeilta, lähes reaaliaikaisilta? Nyt blogit tuntuvat melkein yhtä hitailta kuin paperi.

Hidastuivatko blogit? Maailmako nopeutui? Ei, vaan kommunikointi. Viestit pyrkivät kohti pienintä yhteistä tekijää. Onko 140 merkkiä liikaa?

Pienet tiedonmuruset ovat liukasliikkeisempiä kuin isot kokonaisuudet. Niitä tulee myös useammasta lähteestä. Tajunnan virtaa. Elämänvirtaa.

Montako tiedonmurusta tarvitaan, että datasta tulee informaatiota? Riittääkö yksi? Onko sillä väliä? Riittääkö meille pelkkä data? 01011001.

Rupeammeko me ymmärtämään dataa? Hahmottamaan kokonaisuuksia datavirrasta, yhdistelemään tiedonmurusia vai kuvittelemmeko vain ymmärtävämme?

Voiko olla, että on olemassa jotain joka ei ole informaatiota tai dataa, vaan jotain joka on hiukan molempia eikä kumpaakaan? Aika-akseli?

Mitä nopeammin tieto liikkuu, sitä nopeammin myös epätieto. Onko hitaampi kommunikointi vähemmän virheellistä? Muuttuko virheensietomme?

Wikipedia-artikkeli tiivistetty 140 merkkiin? Onko tarvetta? Onko osa kirjoitetusta tekstistä ehkä kuin puhetta? Miten käy puhutun tekstin?

Pysyykö kieli kehityksen perässä? Tekstiviestit ovat luoneet uuden tavan kirjoittaa. Niin on Twitterkin. Nopeutuuko puheemmekin? OMG.

Nouseeko elämänvirrasta ammentavien ja hitaampien välille kielimuuri? Eri nopeus, eri kieli – eri kieli, eri kulttuuri? Millainen vaikutus?

Haluammeko, että yhteen aikayksikköön mahtuu enemmän koettavaa? Että elämme enemmän? Voimmeko asialle mitään? Pitääkö sille voida mitään?

Mahtuuko minuuttiin tänään oikeasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vai onko se vain illuusio? Onko aika sittenkään oikea mittari?

Bloggaaminen, aika, muutos. Haakana http://g0.fi/ipv Merten http://g0.fi/7Kg toisaalta Aunola http://g0.fi/1aL eri välineet eri asioille.

Irtohuomioista ja huudahduksista suurempiin kokonaisuuksiin, tarinoihin. Ei se kaikille sovi, ei koskaan ole sopinutkaan. Olemme erilaisia.

Will Michael Jackson be the first ”twitter-death” in terms of where you heard it?
–
evanscpence @ twitter (via ecyrd)

Olen jostain syystä ruvennut harrastamaan sitä, että laitan kännykkään aamuksi useamman herätyksen. En kutsu tapaa vain oudoksi, vaan ehkä jopa hiukan tyhmäksi sillä useampi herätys voi johtaa ylipitkään torkkukuiluun kelloradion soittaessa Radio Helsinkiä unihorisontin alapuolella.

Useamman herätyksen asettaminen kännykkään on tyhmää myös toisesta syystä. Jos aamulla ei muista tarkistaa ovatko kaikki asetetut herätykset jo soineet, voi kännykkä pärähtää huutelemaan herätystä kun itse on toiletin puolella. Sellainen on häiritsevää. Siksipä olen myös ottanut tavaksi tarkistaa/poistaa kännykän herätykset aamuisin ja usein tämä tapahtuu posliinivaltaistuimella.

Siinä sitten, kun hälytykset on hoidettu alta pois, voi samalla lukaista Amppareista tuoreimmat uutiset. Mitä siinä sitten olikaan perjantaiaamuna otsikkoa tarjolla? En muista. Ei kuitenkaan sattunut silmään Jacksonista mitään. Olin jo siirtynyt jonkun joukkotiedotusvälineen sivulle lukemaan jostain ihan muusta, kun siellä tuli vastaan otsikko joka ei suoraan kertonut mistä oli kyse vaan vihjaili jonkun julkkiksen surevan Jacksonia (uutinenhan oli jo ’vanha’ siinä vaiheessa).

Se olisi kuitenkin voinut olla twitter-hetki huomasin hieman myöhemmin aamukahvia hörppiessäni. Ensimmäinen viesti joka tuli Tweetiessä vastaan, oli uutinen Jacksonin kuolemasta. Se oli tullut vähän sen jälkeen kun sammutin yöllä koneen. Jos olisin mennyt nukkumaan hiukan myöhemmin… niin… niin? Mitä sitten?

Olisin saanut tietää uutisen aikaisemmin, monta tuntia aikaisemmin kuin nyt. Olisin varmasti jäänyt koneen ääreen Googlailemaan lisää tietoa, kuten kaikki muutkin. Mennyt paljon myöhemmin nukkumaan ja saanut lyhyemmät yöunet. Ja kaikki tämä siksi, että? Että en tiennyt uutisesta ennen joukkotiedotusvälineitä, olin hidas? Että olisin ehdottomasti tarvinnut lisää tietoa tapahtumasta ja henkilöstä joka ei oikeastaan kiinnosta? Että vähemminkin unin selviää kun ei ole aamulla mentävä töihin?

Missä olit kun kuulit Michael Jacksonin kuolemasta? Ai minä vai? Paskalla olin.

Levy-yhtiö ei osaa sanoa, onko Jacksonin muiston kunniaksi luvassa tribuuttikiertuetta tai -albumia.
–
yle.fi: Jacksonin Suomen levy-yhtiö: Surullinen päivä

No, minä voin sanoa: On. Ihan varmasti on luvassa useampiakin ääni- ja kuvatallenteita (jouluun on vain puoli vuotta) ja ihmettelen suuresti jos ei muistokonserttikin jo ole suunnitteilla.

Päivitys: Taloussanomat raportoi siitä miten Michael Jacksonin kuolema myy Amazonissa. Tuossahan on jotain samanoloista kuin hyllyjen hamstraus tyhjäksi paperilakon aikaan – on kuin ihmiset pelkäisivät jäävänsä ilman. Tässä tapauksessa kyseessä ei kuitenkaan ole vessapaperi. Vain Saksan Amazonissa (tätä kirjoittaessani 14.11) on 10 myydyimmän levyn joukossa kaksi jotka eivät liity Jacksoniin. Mutta mielenkiintoisempaa lienee kai se, että kaikkien neljän katsomani Amazonin top 25 -listoilla kaikki muut paitsi Jacksonin levyt ovat laskussa. Ai tästä olisi kuulkaa kivaa nähdä jonkinlaista tilastoa.

Ajattelin, että jos vaikka julkaisisin tästä lähtien mustavalkoiset kännykkäkuvat näppäilyblogissani. Semmoisiahan ne on. Näppäilyjä.

Otin tuossa pari päivää sitten Twitteriin New York Timesin seurattavakseni. Ajattelin, että se voisi täydentää BreakingNewsiä.

Mutta. Kun New York Timesin uutisen linkkiä klikkaa Twitterissä, pääsee lehden palvelussa sivulle jossa on otsikko, lyhyt ingressi ja iso kehotus rekisteröityä palveluun. Miksi ihmeessä? Kun Google Newsissä törmää linkkiin joka vie samaan juttuun, samassa palvelussa, pääsee lukemaan koko jutun ilman mitään rekisteröintihässäkkää.

Poistin äsken Twitter-seurannastani New York Timesin. Ei se täydentänyt BreakingNewsiä ollenkaan.

Grillit syttyy, kaikki väki kukkuu, väki kukkuu,
viinaa juodaan, kohta joku hukkuu, joku hukkuu.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Kännijengi nousuhumalassa, humalassa,
äänekkäästi kiittää Alkon kassaa, Alkon kassaa.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Grillisafkaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki,
kiikareillaan sen jo jengi näki, jengi näki.
Dig-pop, dig-pop, digi-digi, dig-pop, dig, dig, pop!

Pöydät kaatuu veitikkaiset laulaa, veitikkaiset
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: ”Miltä kossu maistaa, kossu maistaa?”
Plip-plop, plip-plop, plipe-plipe, plip-plop, plip, plip, plop!

Sitten oksennellaan koivun alla, koivun alla
kunnes koittaa aamu taivahalla, taivahalla.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Jengi kuorsaa valuu niillä kuola, valuu kuola,
Karsee bulttis elämän on suola, karsee bulttis.
Tip-top, tip-top, tipe-tipe, tip-top, tip, tip, top!