Tuli auttamatta juna-asema mieleen lunastaessani leffalippuja eilen. Olisikohan pitänyt sanoa “Tultihin joukolla kahtomahan van Helsingin herraa”? Ei olisi.
Ennen leffaa kehoitetaan valvomaan kanssaihmisään ja ilmoittamaan jos joku käyttää jotain talennuslaitetta. Hehe, kuinkakohan moni niin tekee. Siis ilmoittaa? Tämä tyyppi ei ainakaan. Sen sijaan voisin kyllä ilmoittaa vaikka kenelle että leffassa nykyään ollaan kuin omassa kotona: potkitaan edessäolevien tuoleja, puhutaan joko kännykkään tai muuten vaan kovaan ääneen ja käydään leffan aikana kusella (no, pakko on pakko – mutta voihan sitä ennen leffaa käydä roiskuttamassa ureat pyttyyn). Perin häritsevää. Okei. Leffa ei ollut mikään mieletön kyldyyrikokemus, mutta muiden ihmisten huomioonottamattomuus on ärsyttävää. Jos vituttaa, niin ei siinä viereisessä tuolissa kovaan ääneen huokaileminen paranna asiaa.
Entä itse se leffa? Kuvitellaan että tehosekoittimeen kaadetaan 1900-luvun klassisten kauhutarinoiden kerma, tilkkanen Bondia ja hyppysellinen Tarzania sekä mikä tahansa kaapin nurkkaan jäänyt, hiukan jo eltaantunut seikkailuelokuvan käsikirjoitus. Sekoitetaan tasapaksuksi mössöksi ja tarjoillaan hiukan ylipitkältä digiefektilautaselta ja koristellaan annos Transsylvanian ainolla puhdaskuteisella naisella jonka hiukset pysyvat siistinä oli meno millainen tahansa. Siinäpä se.
