Vares
Viihdyttävästi kerrottu ja leikattu. Sade rankaisee kotimaatamme kun sankarit ovat melkein hyviä ja pahikset todella pahoja. Paitsi ne pahikset jotka ovat jopa hiukan sympaattisia, vaikkakin psykopaatteja. Kotinurkiltani on leffaan päässyt kirjasto ja rokkimäkkäri. Mutta se kieli. Miksi suomileffoissa puhutaan jäykkää, luonnottoman kuuloista, kirja- ja puhekielen välimuotoa?
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Visuaalisesti edeltäjiänsä paljon parempi. Yhdistää mukavasti taikamaailman arkipäiväisyyden ja synkkyyden. Episodimainen, helposti seurattava ja vauhdikkaasti etenevä elokuva yksinkertaistaa kirjan hollywoodmaiseksi sokerikuorrutukseksi jonka sisältä ei löydy mehukasta leivosta: toiminta on henkilöhahmoja tärkeämpää. Silti mielestäni oikein nautittavaa kesähömppää.
Girl with a Pearl Earring
Valo. Ai hyvänen aika sentään. Se valo. Valon ohella pääosaa esittävä Scarlett “kadonnut käänöksessä” Johansson tekee hienon suorituksen. Hieno elokuva. Rauhallinen, upea 1600-luvun ajankuva. Niin, ja joko kehuin valaistusta? Koko leffa on kuin Veermeerin maalaus. Ei kuulemma oikein seuraa kirjaa. Minä, kun en ole kirjaa lukenut, nautin. Mutta haluan nyt kyllä tutustua teokseen jonka perusteella leffa tehtiin.
The Chronicles of Riddick
Upean näköinen pukudraama viimeisen käymättömän korpimaan periltä. En ymmärrä miksi tätä on haukuttu oikein olan takaa. Ovatkohan kriitikot katsoneet tätä samojen lasien läpi kuin ranskalaisia tätifilmejä? Tämä on sci-fiä ja sitä pitää katsoa semmoisena. Ja mielestäni se on genressään ihan onnistunut pätkä, vaikka ei kuitenkaan mikään mestariteos. Tosikot kiertäkööt kaukaa.
Farenheit 9/11
Heh. Kiinnittäkää turvavyönne sillä Michael Mooren elokuva on vauhdikas vuoristorata. Upeasti (tyylipuhtaasti?) toteutettu mieliä manipuloiva pätkä jossa huumori ja tragedia vuorottelee täydentäen toisiaan. Mustamaalaa päähenkilön oikein tehokkaasti. Onnistuneesti valittu musiikki tukee kokonaisuutta. Kannattaa kuitenkin muistaa että kaikkea ei pidä pureksimatta niellä.
Eternal Sunshine of the Spotless Mind
Ehkä loma-ajan paras leffa jonka indiefiilis oli alusta alkaen kouriintuntuvan hieno. Elokuva on kaunis rakkaustarina, mutta tyypilliseen Kaufman tyylin hiukan outo, vaan ah niin antoisa. Olen ihan otettu. Olo on hyvä. Jim Carrey teki mielettömän hienon roolin ilman mitään pellellyjä. Yllättäviä juonenkäänteitä jotka roikkuvat mukavasti todellisuuden ja mielen visioiden rajamailla. Tässä leffassa ei kannata nukkua.
Ja loman jälkeen, joskus, näyttäisi olevan tulossa huumoria, dokkaria, draamaa ja sci-fiä. Jee.
