Niksikirja

Selailin satunnaisesti blogeja ajankuluksi. Menopaussin kirjoituksessa heitettiin pois ruokaa. Ehdin jo kommentoida että pakastin on hyvä laite, kun muistin kirjahyllyssä makoilevan teoksen joka on tiedonlähde ja mukavasti vanhentuneena myös huumorin sekä hämmennyksen lähde. Kirjan nimi on Joka Naisen Niksikirja (WSOY) ja minulla on siitä mummovainaan hyllystä löytynyt kolmastoista uusittu painos vuodelta 1966. Kirja kertoo esimerkiksi miten sadevedestä saa juotavaa sekoittamalla siihen kalkkiliitujauhoa, valkoiset nahkakengät puhdistetaan parhaiten pesemällä ne kirnupiimässä ja että mattojen värit kirkastuvat etikalla sekä tietenkin pakastimesta:

Pakastaminen
on säilöntämuoto, joka parhaiten säilyttää ruoka-aineiden luonnollisen aromin, maun ja ulkonäön sekä niiden ravintoarvon tuoreen veroisena.

Elintarviketeollisuudessa sitä on käytetty meilläkin jo muutamia vuosikymmeniä, mutta yksityistalouksissa se vasta parhaillaan raivaa tietä itselleen joskin nopeassa tahdissa.

Pakastamalla voidaan säilöä melkein mitä tahansa syötäväksi tarkoitettua leivonnaisista äyriäisiin, mitä raakana, mitä valmiiksi paistettuna tai keitettynä.

Ja vaikka kirjasta ei löydy lakanoiden vetämisestä mitään on siellä oiva neuvo sijaamisesta:

Vuoteiden sijaaminen
Vierekkäin olevat parisängyt on helpompi sijata, jos ensin levittää yhden lakanan poikkipäin molempien sänkyjen jalkapäähän ja sitten toisen samalla tavalla pääpuoleen. Näin ei tarvitse kurottautua työntämään aluslakanaa keskeltä patjan alle. Kun pääpuolen lakana menee jonkin verran jalkapuolen lakanan päälle, ei sitä pääse potkimaan pois. Yhteisillä aluslakanoilla ovat kyllä omat hankaluutensa, joten vuoteiden ‘kytkeminen’ tällä tavoin ei aina ole hyvä ratkaisu.

Ihmissuhteista kirja ei kerro mitään. Ne kai ovat jossain toisessa niksikirjassa?