De va kiva juttu de, samma på finska

(Tämä on pyynnöstä kirjoitettu vapaa käännös aikaisemmasta postauksestani)

Ajatukseni oli kommentoida keskustelua suomen ja ruotsin kielen sekoittamisesta Naamioiden takana -blogissa. Jutustani tuli liian pitkä keskustelukommentiksi, siksipä julkaisen sen täällä skrubussa. Olin myös ajatellut kirjoittaa suomeksi, mutta laiskuuttani en sitten jaksanut kääntää eri lähteistä löytämääni ruotsinkielistä materiaalia koodinvaihdosta (kahden kielellisen systeemin vuorottelusta). En kirjoita mitään lainoista (suomen sanoja jotka taivutetaan ruotsin kielioppisääntöjen mukaan) tai sanoista kuten “weekend” (joka on lainasanana hyväksytty, mutta josta löytyy myös vastaava sana ruotsiksi), koska juttuni on muutenkin liian pitkä.

Ruotsissa, jossa kaksikielisyys on paljon tavallisempaa kuin Suomessa (ruotsi + lähes 200 kieltä maailman joka kolkasta) kirjoittaa Ruotsin kielilautakunta (Svenska språknämnden) näin:

Se on arvokas resurssi niin yksittäisille henkilöille kuin koko yhteiskunnalle. Siitä huolimatta tämä kielellinen rikkaus yhdistetään yleisissä keskusteluissa negatiivisiin asenteisiin ja ongelmiin.

Joskus ruotsin ja suomen sekoittaminen kuulostaa ihan kauhealta, mutta kysessä ei ole (aina) keskustelukommenteissa mainittu huono kielenkäyttö. Osaamattomuutta tai laiskuutta se ei myöskään ole, kyseessä on normaali kielenkäyttö. Tanskassa tehtiin tutkimus, Køgeprojektet, josta kävi ilmi että

ne kaksi oppilaista, joiden tanskan kieli havaittiin parhaimmaksi, olivat ne kaksi jotka harrastivat koodinvaihtoa eniten. Samoin havaittiin tanskaa huonoimmin osaaviksi ne kaksi oppilaat jotka harrastivat koodinvaihtoa vähiten

Kyseessä olivat siis tanskan ja turkin kielet. Arviointiryhmä koostui sadasta aikuisesta tanskalaisesta.

En väitä että pääkaupunkiseudun nuorison, kovalla s-äänellä sihauttama “Jag va’ så vitun perseet när jag hade druckit puol pulloo kossu” on mitenkään kaunista kuunneltavaa. Haluan vain tuoda esiin sen että kyseessä on suomenruotsalainen puhekieli. Ruotsin kielilautakunta kirjoittaa koodinvaihdosta näin:

Tosiasiassa koodinvaihto antaa usein kaksikielisille mahdollisuuden hyödyntää kielellisiä mahdollisuuksiaan täydessä mitassaan ja hyödyntää koko kielirekisteriänsä tavalla johon yksikieliset eivät kykene. Osa tutkijoista sanovat että useamman kielen samanaikaista käyttämistä olisi pidettävä jopa omana kielenään.

Teinikieltä? Ehkä. Hyödyntävätkö teinit koko kielirekisteriänsä? Kun en ole kielitieteilijä pidän asiasta suuni kiini. Mutta kielten sekoittaminen luo yhteenkuuluvuutta: se on jengikieltä.

Koodinvaihto voidaan jakaa me- sekä he-koodeihin. Enemmistökieli (he) antaa sanoille painoa ja arvovaltaa, kun taas vähemmistökieli (me) luo yhteenkuuluvaisuutta. Työpaikallani käytetty kieli, vaikka puhummekin useimmiten suomea, mutta kuitenkin sekoitamme mukaan toista kieltä (“Äh, mulle tuli kernel paniikki”) on täysin verrannollinen teinikieleen. Kumpi on enemmistökieli? Tuoko englanti lauseeseen painoa ja arvovaltaa? En tiedä, mutta koodinvaihtoa se kuitenkin on, tosin vähemmin kirosanoin.

Täytyy kuitenkin pitää mielessä että koodinvaihto ei ole vain kaksikielisten yksinoikeus: yksikieliset harrastavat sitä myös. He vain eivät vaihda kahden kielen välillä vaan murteen ja pääkielen. Mutta ehkä sitä ei koeta korvia riipiväksi, koska puhe rajoittuu yhteen kieleen?

Kielenkäyttönä, katsottuna kielihuollon näkökulmasta, koodinvaihto tuskin on korrektia kieltä, mutta eihän puhekieli tai slangi ole koskaan ollutkaan kielenhuoltajien mieleen. Men de e jätte kiva että on hyviä tyyppejä jotka karsivat kielestä finlandismit (eli suomenruotsissa suoraan suomesta käännetyt sanat, joille oikeasti on ruotsin kieliset vastineet esim. våningshus eli kerrostalo, joka siis on oikeasti höghus), turhat lainasanat (vaikka sana weekend on sinänsä ok, on tietenkin parempi käyttää sanaa veckoslut) ja muutenkin varmistavat että kieli pysyy puhtaana.

Tekstini perustuu:

Käännökseen lisäksi (enemmän, vähemmän tai ei ollenkaan) käytetty: