Kvantiteten och kvaliteten

BBC tar fasta på faktumet att försäljningsargumenten för mp3-spelare, förutom färgen, är kvantitet, hur mycket musik som ryms i apparaten, inte kvalitet. Ljudkvaliteten har tappat sin mening.

The great irony for the entertainment electronics industry is that now that very high quality sound and video reproduction is possible and quite affordable thanks to CDs and DVDs, many consumers no longer see quality as a very high priority.

Det har väl blivit mera slit och släng, eller slit och spara. Spara eftersom det är billigt. Fast det var ju så man gjorde med C-kassetterna också. Man ville hålla sina dyrbara vinyler i bra skick och kopierade därför musiken till smala magnetband med sämre ljudkvalitet. Så kom CD-skivan. Och sedan MP3, Ogg Vorbis och AAC.

Har ännu kvar min Akai GX 95, men har slängt alla kassetter längs åren. Flytt efter flytt har det blivit tomare och tomare i kasettsamlingen och i senaste flyttet kastade jag bort de få kassetter jag hade kvar. Utom ett par. Måste spara t.ex. den oöppnade köpkassetten med Pink Floyds Meddle. Allt kan man inte göra sig av med.

Undrar om någon skulle ha behov för en bra kassetspelare, mot ett rimligt pris?

2 thoughts on “Kvantiteten och kvaliteten

  1. Tästä tuli mieleen vanha juttu ihmetyksestä: orkesteri vääntää ja hioo state-of-the-art-musiikkistudiossa soundeja viimeisen päälle toista vuotta, rahaa kuluu ja tehdään uusia miksaus- ja masterointi-innovaatioita ja saadaan aikaiseksi täydellinen master-nauhoite, joka kiikutetaan levy-yhtiöön, joka pakkaa biisit kehnoksi mp3:ksi ja myy ne netissä.

  2. Jotenkin tulee mieleen Christer Strömholmin (ruots. valokuvaaja, entinen) "säkerställa negativen" ajatus. [ http://skrubu.net/index.php… ] Jos teoksen tallentaa hyvin, voi siitä jälkikäteen tehdä vaikka mitä. Orkesteriesimerkissä mp3 on varmaankin tapa saada materiaali maailmalle, mutta koska työ on tehty hyvin, voi samasta matskusta tehdä CD:n, tarpeen sitä vaatiessa.

    Digikameralla kuvatessa voi räisikiä rennosti kuvia tuosta vaan, mutta itseäni jännittää aina mahdollisuus saada tallennettua joskus ‘oikein hyvä kuva’. Kun se on kuvattu digille, ei siitä ole olemassa muuta kuin pieni rupuinen tiedosto jota ei saa vedostetua isoksi vaikka mieli tekisi, ilman että laatu käsrii. Sitten ottaa päähän. Siksi filmi rokkaa. Laadun heikentäminen on aina mohdollista, laadun parantaminen onkin sitten asia erikseen; se on yleensä mahdotonta kadottomatta yksityiskohtia. Datamäärää saa lisättyä mutta ei informaatiota.

Comments are closed.