Analogista

Ikuisuusprojektini “Älä turhaan säästä semmoista mitä et (aikuisten) oikeasti tarvitse” etenee hitaasti mutta kuitenkin perin kiireettömästi. Kirjoituspöytäni, joka ei enää sopinut kämppääni, vaihtoi omistajaa jokin aika takaperin ja hiukan yli viikko sitten vanha luotettava kasettidekkini Akai GX-95 Reference Master, jota en ollut käyttänyt yli kahteen vuoteen, sai uuden kodin (terveisiä vaan sinne, en ole vielä löytänyt käyttöohjetta).

Koska olin jo pidemmän aikaa suunnitellut erään vanhan kasetin siirtämistä digitaaliseen muotoon tein sen ennen kuin dekki siirtyi toiselle omistajalle. Lähinnä halusin kasetilta audioluovuutta lukioajoilta kun parin kaverin kanssa istuimme iltaa ja äänittelimme vaikka mitä outouksia kasetille. Kaikkea sitä tekikin silloin kun ei ollut internettiä. Samalla kun siirsin osan kasettia, ajattelin siirtää loputkin mitä kasetilta löytyi. Ajankuva, ajattelin digitoidessani kasetilta löytynyttä, radiosta äänitettyä, poppia syksyltä -86 tai keväältä -87 (viime vuosituhannelta siis).

Ymmärrän nostalgian voiman oikein hyvin. Ja etenkin itseäänitetyissä kaseteissa on sitä. Niissä on myös jotain mitä ei nykyään pahemmin kuule. Jotain mitä päivän MP3- ja P2P-maailmassa ei kuule: analogisia virheitä. Tässä esimerkki (mp3) siitä mitä tarkoitan. Koska viimeksi kuulitte yhdessätoista sekunnissa osia neljästä eri kappaleesta ja noin puolentoista vokaalin verran kahta eri juontajaa? Tätä ei nykyään tapahdu. En väitä että kaipaan sitä, mutta sen kuuleminen on jotenkin nostalgista. Ainakin tämmöiselle vanhalle pierulle.

Kolme päivää sitten löysin toisen kasetin jossa myös on kaikenlaista mielenkiintoista luovaa keväältä 87. Nyt pitänee yrittää virittää radionauhuri tietokoneeseen ja sitä kautta äänittää löytöni digitaaliseen muotoon.

Loppuun sopiva linkki: Project C-90 (via Metafilter)

Published

By Pekka

MA

11 comments

  1. Blondi kysyy, niin kuin varmaan osasit jo aavistellakin: mitenkäs se kasetin saattaminen digitaaliseen muotoon kätevimmin tapahtuu? Emmie muuten, mutta kun tuo Aerojumppaa Annen kanssa -kasetti olis hyvä saada talteen myös jälkipolville. :-)

  2. Omaan kokemukseeni perustuen voin antaa seuraavanlaisia hämyisiä neuvoja:

    Liitetään kasettisoittimesta (tai vahvistimesta) ulostulo (line out) tietokoneeseen (line in). Voi myös käyttää poppikoneen kuulokeulostuloa, mutta silloin pitää äänenvoimakkuus ruuvata hyvin hiljaiselle. Jos tietokoneessa ei ole line in -liitäntää niin tottahan mikkisisäänmenokin käy (nimim. kokemusta on).

    Nauhoittamiseen pitää olla, esim. intter netistä imutettu, softa jolla voi sisääntulevan äänen muuntaa lennossa aif, wav, tms. muotoon ja joka kirjoittaa sen kovalevylle. Huomaa että kovalevytilaa tarvitaan paljon: minuutti syö semmoiset 10 megaa.

    Tämän lisäksi tarvitaan softa jolla äänitiedoston saa poltettua audioCD:ksi, tai muunnettua mp3, aac, tms. muotoon.

    Muuta muistettavaa:
    1. Pidä äänistystaso sellaisena ettei ääni piikitä, se kuulostaa kauhealta digitaalisissa äänitteissä. Paljon pahemmalta kuin analogivehkeillä.
    2. Äänenkäsittelysofta on mukava lisä. Semmoisella voi esim. poistella kohinaa.
    3. Älä odota huippulaatuista äänenlaatua :)

  3. Mihin tämä maailma on mennyt, kun minusta tuo 10 megaa tuntuu niin kovin vähäiseltä. Kovalevylläkin pyrin pitämään vähintään 10 gigaa vapaata tilaa aina. Ei aina ole ollut näin.

  4. Mmm… Mun ekassa tietokoneessa ei edes ollut kovalevyä vaan ohjelmat ladattin C-kasetilta ja omat tuotokset tallennettiin myös kasetille. Kun halusi vääntää kasaan jonkun siistin assemblerpätkän piti ensin ladata assemblertulkki kasetilta, sitten oman ohjelman, jonka muutoksen jälkeen kannatti tallettaa koska bugi yleensä tarkoitti sitä, että kone meni jumiin. Silloin ei ollut muuta tehtävissä kuin nopea power on-off ja homma alkoi uudestaan.

    Ah niitä aikoja!

  5. Kasettiasema! Voi sinua onnellista. Mun ekassa tietokoneessa ei ollut mitään kasettiasemaa, jos halusin pelata jotain joduin koodaamaan sen itse. Mutta vasta sen jälkeen kun olin koodannut itselleni assembleritulkin. Ja jos tuli bugi, jouduin katkaisemaan virrat koko talosta, pääkatkaisimesta.

  6. Hah! Olitpa pni onnekas. Mun ekassa tietokoneessa, ei ollut kasettiasemaa, ei näyttöä eikä näppäimistöä. Tietokoneessa oli kahdeksan bitin muisti ja ohjelmointi tapahtui työntämällä etusormet kahteen reikään joista sai sähköiskuja. Siihen aikaan ei ollut tietokonepelejä.

  7. Sulla meni aikanaan ihan hienosti. Mun ekassa koneessa ei ollut muistia eikä siihen voinyt kytkeä sähköjäkään. Ohjelmointi tapahtui lyijykynällä ruutupaperivihkoon. Kynttilänvalossa.

  8. Hah! Sulla oli sentään paperia! Meidän aikaan ei ollut edes paperia vaan ohjelmointityöt piti hoitaa veden alla järven pohjalla siirtämällä isoja kiviä. Ennen auringonnousua!

  9. Voi älkää valittako. Silloin kun me joskus, siis todella harvoin, saimme ohjelmoida, jouduimme vuosikaupalla kirjoittamaan koodia mannerlaattoihin hammastikuilla merenpohjassa pilkkopimeässä, ilman happea, haiden ja murhanhimoisten jättikalmareiden ympäröiminä.

  10. Mutta yritäpä kertoa tämä nykypäivän nuorille… Eihän ne usko.

Comments are closed.