28 tonttua

Näin nuhaa kotona hoitaessa on aikaa ajatella kaikenlaista. Iso osa ajatuksista pyörivät katastrofin (wmv, 5,7 MB) ympärillä, mutta minä jäin jostain kumman syystä myös ajattelemaan vaaleja. Lokakuun kunnallisvaaleja. Tai lähinnä jäin miettimään asioita kun lehdissä (HBL ja HeSa) kirjoitettiin siitä kuka oli tuhlannut paljonko päästäkseen päättämään Helsingin asioista.

Molemmat lehdet kertovat että Heikki Karun (“Ahkeruus on aina palkittava“) 28000 euron kamppisbudjetti oli vaalien suurin. Siitä oli 25000 (tai 23000 HBL:n mukaan) omasta taskusta.

Se jota oikeastaan jäin miettimään oli: onko taloudellisesti järkevää sijoittaa 25000 euroa valtuustopaikkaan? Varmaankin. Oletan että kauppatieteiden maisteri Karu ei ihan vain urheilumielessä ole sijoittanut suuria summia omaa rahaa päästäkseen Helsingin ylimpään päättävään elimeen. Jotenkinhan on varmaan laskettu miten käytetty raha saadaan takaisin, mitä oletettavimmin koron kera. Minä kun tämmöisenä taitelijahörhönä en oikein tajua että miten se onnistuu. Kokouspalkkioin investointia tuskin saa takasin, edes neljän vuoden aikana, vai saako? Jos ei, niin mistä sitä rahaa sitten tulee? Paljonko meitä edustavat henkilöt saa korvausta työstään? En löydä siitä mitään tietoa.

Osaisiko joku kertoa, rautalangasta vääntää, miten kaupunginvaltuustossa istuminen tehdään ekonomisesti kannattavaksi? Vai onko tämä nyt taas ihan hölmö kysymys koska raha ei ole tärkeää vaan pääasia on että saa istua 84 muun kanssa välittämässä asuinympäristöstään, tehden vaikka persnettoa?

4 thoughts on “28 tonttua

  1. Kuntaliiton sivulta http://www.kunnat.net/k_per… pääsee tutustumaan palkkiotietoihin kunnan koon mukaan. Eipä kokouspalkkioilla näemmä ihmeitä tienaa. Ehkä asiaa voi ajatella sijoituksena tulevaisuuteen: luottamustehtävä = näkyvyyttä = mainetta ja kunniaa = entistä parempi työ tai korkeampi luottamustehtävä.

  2. En rohkene julkisesti arvailla Herra Karun vaikuttimia 25 000 euron lanaamiseen, mutta ehkä omiani, jotka saivat tuhlaamaan melkein kaksi tuusaa. Joka on oletettavasti huomattavasti suurempi osuus omaisuudestani kuin ne 25 tonnia olivat Karun omaisuudesta.

    Useimmat tuntemani ihmiset haluavat tehdä jotain jolla on tarkoitus: perustaa menestyvän firman, lähteä indonesiaan auttamaan tsunamin uhreja, kasvattaa lapsia, koota 10 000 palan palapelejä, saavuttaa Pinserin listan ykkössija. Joillakin sitten – johtuneeko sattumasta – se halu tehdä jotain jolla on tarkoitus kohdistuu politiikkaan.

    Poliitikkoja on monenlaisia, mutta yksi jako kulkee mun mielestä jotenkin "oman edun tavoittelu" – "oman edun tavoittelu tavoittelemalla yleistä hyvää"-akselilla. Identifioidun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Pistin rahat menemään kun vituttaa ääliöiden tekemät ääliömäiset päätökset.

    Toisalta kukaan tuskin tekee politiikkaa maailman pelastamisen höyryillä: tavallisessa politiikassa ei vaan ole tarpeeksi sellaisia maailmanpelastuksellisia kokemuksia. Mutta ihan tavallisessakin politiikassa saa argumentoiden tapella paskiaisia vastaan. Yleensä hävitä, mutta välillä myös voittaa tärkeitä äänestyksiä. Tutustua mukaviin ihmisiin. Ja ennen kaikkea se on oiva tekosyy ryypiskellä harva se päivä.

  3. … ja vastatakseni vielä itse kysymykseen, eihän bloginkaan pitäminen ole ekonomisesti kannattavaa. Mutta eri-kivaa se kyllä on.

Comments are closed.