Bidraget
Jag tror att det var bilden på Karl Nilsson och den stigande dödssiffran som fick mig att ge mitt bidrag åt Röda Korset.
Jag tror att det var bilden på Karl Nilsson och den stigande dödssiffran som fick mig att ge mitt bidrag åt Röda Korset.
Näin nuhaa kotona hoitaessa on aikaa ajatella kaikenlaista. Iso osa ajatuksista pyörivät katastrofin (wmv, 5,7 MB) ympärillä, mutta minä jäin jostain kumman syystä myös ajattelemaan vaaleja. Lokakuun kunnallisvaaleja. Tai lähinnä jäin miettimään asioita kun lehdissä (HBL ja HeSa) kirjoitettiin siitä kuka oli tuhlannut paljonko päästäkseen päättämään Helsingin asioista.
Molemmat lehdet kertovat että Heikki Karun (”Ahkeruus on aina palkittava”) 28000 euron kamppisbudjetti oli vaalien suurin. Siitä oli 25000 (tai 23000 HBL:n mukaan) omasta taskusta.
Se jota oikeastaan jäin miettimään oli: onko taloudellisesti järkevää sijoittaa 25000 euroa valtuustopaikkaan? Varmaankin. Oletan että kauppatieteiden maisteri Karu ei ihan vain urheilumielessä ole sijoittanut suuria summia omaa rahaa päästäkseen Helsingin ylimpään päättävään elimeen. Jotenkinhan on varmaan laskettu miten käytetty raha saadaan takaisin, mitä oletettavimmin koron kera. Minä kun tämmöisenä taitelijahörhönä en oikein tajua että miten se onnistuu. Kokouspalkkioin investointia tuskin saa takasin, edes neljän vuoden aikana, vai saako? Jos ei, niin mistä sitä rahaa sitten tulee? Paljonko meitä edustavat henkilöt saa korvausta työstään? En löydä siitä mitään tietoa.
Osaisiko joku kertoa, rautalangasta vääntää, miten kaupunginvaltuustossa istuminen tehdään ekonomisesti kannattavaksi? Vai onko tämä nyt taas ihan hölmö kysymys koska raha ei ole tärkeää vaan pääasia on että saa istua 84 muun kanssa välittämässä asuinympäristöstään, tehden vaikka persnettoa?
Niinpäniin, pelkkä kiinnostus valokuvaukseen ei tee sinusta valokuvaajaa…
…photography is only a tool, a vehicle, for expressing or transmitting a passion in something else. It is not the end result. An analogy would be to buy a car for its status appeal, for the idea that it will improve your sex-life, for the smell of the new upholstery, for the fascination with its beautiful engineering, and so on. But it is useless unless it actually takes you somewhere.
–
Selecting a Subject, excerpted from On Being a Photographer by David Hurn / Magnum in conversation with Bill Jay.
Linkkejä: David Hurn, Magnum ja Bill Jay.

What have we here, laddie? Mysterious scribblings? A secret code? No! Poems, no less! Poems, everybody!
The laddie reckons himself a poet!
Joulupäivänä tein tuttavuutta jääkaappirunomagneettien kanssa. Ensimmäimen runo syntyi yhteistyönä:
kiitos idiootti!
kuuma jalka kalja TV runo
eli hiukan outo kuvitelma
kuin vapaa hyppy kuolematon
seikkailu maailmahanmorjens piru moderni valkoinen
itkemme elämää
melkein rohkeat
Hyvän aloituksen jälkeen kaikki väsäsivät toinen toistaan upeampia runoja. Tosi addiktiivista hommaa joka tuotti jääkaappiin koko ovellisen ajatelmia.
Absolute rubbish, laddie.
Get on with your work.
–
Pink Floyd The Wall
Ennen joulua hypistelin sanamagneetteja himoiten niitä itselleni lahjaksi, mutta jätin ne kuitenkin lojumaan kaupan hyllylle. Nyt kun olen luonut niillä upeita teoksia, en ihmettelisi vaikka ensi viikolla löytäisinkin itseni ostamasta moisen paketin itselleni.
Metafilter: Eyewitness accounts of today’s Tsunami.
Sydsvenskan: Dagbokssajter rapporterar direkt. Om Sydostasiens jordbävningsrapportering via bloggar och dagböcker. (via MyMarkup.net)
Reuters: Asia Tsunami Kills 15,500, Rush to Find Bodies.
Uppdatering 1: Bloggar om katastrofen (SvD)
Uppdatering 2: Skulle ”skydda” turistnäringen: Tsunamivarning stoppades (SvD)
Vid det här laget har väl alla redan sett Sin City trailern. En film med stora intressanta namn i rollistan. Det ser fint ut. Något att vänta på. Men vad kan man vänta sig av en film som har Luc Besson nämd i Writing Credits och Bob Hoskins, Morgan Freeman samt Jet Li (!) i rollerna? Trailern för Unleashed verkar ganska intressant faktiskt.
När jag kollade upp Besson i imdb.com märkte jag att han är inblandad i en animerad TV-serie baserad på Mézières och Christins serie Valérian et Laureline. En av mina favoriter. Mézières var designer i The Fifth Element och det märktes. Men varför görs det inte en film om rymdagenterna?
Edit 16.10 2005: uppdaterade länken till Unleashed (även känd som Danny The Dog).
Tässä joulupöperöiden pöhöttämille aivoille hiukan helppoa ajateltavaa.
1. Oliko sinulla hyvä joulu?
Ihan hyvä.
2. Kuka isännöi joulujuhlia? Onko sillä väliä kuka se on?
Vanhemmat isännöivät. Ei kai sillä sinänsä ole väliä kuka isännöi, fiilis on tärkeintä.
3. Paras joululahja, miksi?
Kiireettömyys. Joulu on rauhallisuuden aikaa.
4. Suomessahan juhlitaan jouluaattoa, mitä siis teit joulupäivänä?
Istuin iltaa kavereiden luona. Höpötettiin niitä näitä, syötiin mm. oikein hyvää tattikeittoa ja luotiin jääkaappimagneettirunoutta.
5. Jääpalloa, jääkiekkoa, alennusmyyntejä; mitä Tapaninpäivänä?
Oleskelua vanhempien luona syöden ja näyttäen valokuvia (edit: söimme siis ruokaa, emme valokuvia). Sitten pitikin jo reissata kotiin koska huomenna on työpäivä
–
(Käännetty täältä)
Nyckelord: vitonen