Oikea käsi läpsähti äänekkäästi otsaan. Läts.

Aamu. Eilen. Tai oikeastaan aamupäivä. Aamiainen oli syöty. Tuoppi kahvia ja mysliä jugurtilla kumottu nenän alla sijaitsevaan roskakuiluun. Puhelin soi. Tätä olinkin odottanut. Noin tunti aikaa ja sitten pitäisi jo olla matkalla Albert Edelfelt näyttelyyn. Luin lehden loppuun ja katselin läpi päivän pamauksen päivitetyt.

Hampaiden harjaus, naaman kampaus ja mitä kaikkea sitä nyt aamulla tehdäänkään ennen kuin uskaltaa näyttäytyä julkisesti. Ainiin, se aloitettu juttu. Vielähän tässä olisi aikaa. Vähän lisää tekstiä, pieniä muutoksia. Ei vaadi paljoa. Voisin julkaista sen ennen Albertia, illalla voisin kirjoittaa jotain näyttelystä.

Avaan jutun. Mitäs olinkaan miettinyt? Moikkaavatko kaikki ratikkakuskit aina tosiaan? Yritin lisätä kysymystä juttuun, mutta ei se siihen sopinut. Jätin sen pois. Muuten olinkin sitten saanut tekstin mieleiseeni kuosiin. Olin muuttanut kaikenlaista. Siirrellyt sanoja sopivampaan kohtaan, lisännyt pieniä asioita jonnekin ja poistanut turhaa. Viilausta ja silottelua.

Tässä vaiheessa tarinaa on paljastettava että teen paljon kirjoitusvirheitä. Pyrin korjaamaan ne julkaisemalla tekstit ensin paikallisesti, koneellani pyörivään testiblogiin. Joskus sinne tänne jää ylimääräisiä sanoja. Tekstin lukeminen oikeassa muodossa auttaa löytämään erheet.

Teksti oli siis valmis ja ajattelin kopipeistata sen testiblogiin. Pidin peukalolla omppunäppäinta alhaalla ja painoin nimettömällä a:ta. Saman sekunnin murto-osan aikana kun etusormi nytkähti c:n kohdalla huomasin että selainikkuna katosi näkyvistä.

Oliko syynä väsymys vai huolimattomuus? Vaikea sanoa. Hämärän peittoon jää myös varmuus sormien sijainnista. Oliko jokin sormistani oikeasti a:n päällä samalla kun jokin toinen sormi lepäsi petollisesti q:n kohdalla vai oliko a-sormi hiukan liian korkealla? Oikea käsi läpsähti äänekkäästi otsaan. Läts.

Puhelin soi. Nyt oli aika lähteä. Ei aikaa kiroiluun. Ratikassa tajusin kuinka pirullinen qwerty-näppäimistön vasen ylänurkka on. Lopeta ohjelma, sulje ikkuna ja valitse kaikki muodostavat mukavasti pirullisen alueen johon tyhmä käyttäjä jää kiikkiin. Vasemman käden ulottuvissa oleva Stoopid User Error -kolmio. Kuin Bermudan vastaava, mutta teksteille. Eihän siinä mennyt koko teksti, raakile jäi. Harmitti kuitenkin. Raakile ei ole lopullinen. Lopullinen katosi. Sormenliikkeellä. Periaatteessa äänettömästi.

Paljon ihmisiä. Ateneumin edessä oli ennätyspitkä jono. Meni neljäkymmentäviisi minuuttia ennen kuin astelimme fossiilijälkien koristamia rappusia Edelfeltin taulujen luokse. Kokoelma oli hieno mutta tila oli ahdas. Liikaa ihmisiä. Miksi emme käyneet syksyllä, kun oli hiljaisempaa, mietimme äidin kanssa. Tyhmiä sakotetaan, ajattelin. Niin näyttelyiden suhteen kuin tietokonemokista.

Teitä on nyt varoitettu. Minä en saanut ennakkovaroitusta, siksi kirjoitan tästä vasta nyt. Ja nyt kirjoitan TextEditillä. Jos painan vahingossa q:ta tai w:tä saan auki dialogin sulkematta ohjelmaa kokonaan. Jos minulla edes olisi ollut useampi täppä selaimessa auki en olisi kadottanut tekstiäni aamupäivällä.

Päivitys: Korjasin kirjoitusvirheen otsikosta…

2 thoughts on “Oikea käsi läpsähti äänekkäästi otsaan. Läts.

  1. Sain syksyllä kutsun kyseisen näyttelyn avajaisiin. Meninkin. Yritin kuunnella avajaispuheen. Olin liian kaukana. Ja edessä oli liikaa ihmisiä. Puheen jälkeen porukkaa vietiin pienemmissä erissä opastetulle kierrokselle. Eka porukka näytti liian suurelta. Minulla oli liian nälkä. Jäimme ystäviemme kanssa ammentamaan seisovasta pöydästä. Menisimme kierrokselle seuraavan porukan kanssa. Mutta kun olimme syöneet, meitä väsytti. Tutustuimme omin nokkinemme kyseisen taiteilijan grafiikanlehtiin ja lähdimme kotiin. Näin syksyllä. Kun oli vähän ihmisiä ja ilmaiset liput. Pöh. Mitäs sitä sanotaankaan tyhmästä päästä ja sen jatkeena olevasta ruumiista?

  2. Ah, mutta, eihän avajaiset ole kuvien katsomista varten. Avajaiset ovat sosiaalinen tapahtuma jossa näytään ja nähdään muita, syödään jos on tarjoilua ja juodaan – oli tarjoilua tai ei :)

Comments are closed.