Spårassa

En muista oliko se seiska, nelonen vai kymppi, tuskin sillä on mitään väliäkään, mutta jokin vanhoista karjavaunuista se oli. Spåra kuin spåra. Nousen siihen Sokoksen pysäkiltä. Kädessä pussi, selässä reppu. Istahdan kuskin takana olevan kolmen istuimen ryppääseen, siihen riviin jossa istutaan vasen laita menosuuntaan päin. Mummopaikat, joo, mutta vapaata oli. Repun siirrän jalkoihin ja pussin pidän sylissä. Oikealla vanha kortinleimauskone surahtaa.

Suoraan käytävän toisella puolella on se yksi paikka jossa matkustaja istuu selkä menosuuntaan. Siihen istahtaa tyttö. Nuori. Spåra nytkähtää liikkeelle. Minä uppoudun ajatuksiini.

Ajatukseni eksyvät päänsisäisen aavikon dyyneille. Tyhjä katse porautuu edessäni olevasta ikkunasta jonnekin ikuisuuden lähteille. Kun ajatukseni löytävät tiensä aavikolta takaisin spåran todellisuuteen huomaan että tyttö katsoo minua suoraan silmiin. Kuinka pitkään olen tujoittanut tyhjyyttä? Hetken tiedän katsovani tyttö suoraan silmiin. Tyttö kääntää katseensa alas. Minä siirrän katseeni puolestani etuoven läpi näkyvään autoon.

Silmäkulmassa liikettä. Katseeni siirtyy. Kas, tyttö kaivaa käsilaukustaan esiin kirjan. Selaa sitä, hakee tietyn kohdan ja jää lukemaan. Mikäs kirja se on? Katselen vaivihkaa. Sehän on biologian oppikirja. Hetkinen. Tutkiiko tyttö todella miehen sukupuolielimen rakennetta?

Hämmentävää. Jään pois seuraavalla. Juuri sillä pysäkillä jolla ajattelinkin jäädä pois.

3 thoughts on “Spårassa

  1. Nasse sedille tapahtuu; talossa, puutarhassa ja varsinkin spårassa!
    Toivottavasti tyttö ei jättänyt sulle pysyviä traumoja ;)

  2. Tunnen toipuneeni, mutta pelkään että joku kaunis päivä saan mielettömän flash-backin keskellä kaupunkia. Parasta on että pysyttelen jossain hiukan sivummassa.

    Tero, maistuisko ööli ens viikolla?

Comments are closed.