En tiedä miten muut ovat sen kokeneet. Ehkä se on jotenkin vain ollut normaali osa elämää, jotkut ovat mahdollisesti jotenkin koulun kautta tutustuneet siihen, toiset jopa hyvin aikaisin elämässään, mutta minulle tämä tuli tietyllä tavalla yllätyksenä. En ollut edes oikeasti tietoinen siitä vasta kuin jokunen vuosi sitten. Ja minä nyt kuitenkin olen jo ihan aikuinen. Tottahan Suomessakin sitä, mutta ulkomaalaiset ovat jotenkin enemmän sinut sen kanssa.
Joskus tullut teeveestä katseltua sitä, vaikka ei sitä joka kanavalta tule. Netistä löytyy jotain myös. Jotkut ovat siitä puhuneet. En tosin muista että kukaan olisi julkisesti puhunut sen harrastamisesta. Paitsi että olen yhdestä blogista lukenut ekasta kerrasta. Ja se tavallaan oli kimmoke minullekin. Tulivat pyytämään mukaan. Tehtäisiin sitä parissa ryhmässä. Niin se kuulemma on hauskempaa. Minähän suostuin. Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut. Tiedän että muutkin ovat.
Eilen se sitten tapahtui. Eka kerta. Hikistä hommaa. Levitystä, tökkistä ja ratsastamista. Ainakin minä hikoilin. Vaikka minä nyt hikoilen muutenkin. Lihakset hiukan väsyneet. En edes tiennyt että taivun tuommoisiin asentoihin. Vähän oli tasapaino-ongelmia, mutta ennen kaikkea oli liukasta ja harjalla saatiin vähän lisää pituutta. Aika kivaa oikeastaan. Joskus onnistuin, joskus en. Vaikeinta oli ehkä oman suorituksen ennakkoarviointi. Joskus onnistuin osumaan pesään, useimmiten jäi joko lyhyeksi tai meni pitkäksi. Hikisintä oli se edestakaisin hinkkaaminen kun kaverilla jäi lyhyeksi. Ei ne muutkaan, ne hiukan kokeneemmatkaan, aina niin hyvin suoriutuneet, mikä oli lohduttavaa huomata. Taitolaji.
Jälkeenpäin maistui olut. Kontrasti oli iso kun tultiin isosta kylmästä hallista ulos. Hulluahan se on sulkeutua jääradalle kesäsäässä. Mutta kun Suomen maajoukkueen kapteeni on opettamassa ja seura mukavaa, on pari tuntia Curlingia vasta-alkajille ihan hauskaa.
