Och till sist rosterposter.tk, som ett bevis på att det finns även andra som tycker om det jag kallar remnants.
Jag läste Varjofinlandia.
Vad kan man säga?
Karri Kokko samlade under tre månaders tid ångestfyllda meningar från finska bloggar och skapade ett collage av illamående. Texten är anonym och könlös. Ett flöde av misär, lida och misströstan som löper sida efter sida utan styckeindelning, utan information om vem som har skrivit originalmeningarna.
Det är en tung text som jag gärna skulle ha läst i ett kör, men inte riktigt orkade. Inte för att jag tyckte den var för tröstlös, utan för att jag inte kunde låta bli att fundera på de helheter från vilka meningarna var ryckta ur. Det fanns allt från våldsamt depressiva nödrop och modfälldhet till vardagsfrustrationer och krabbis.
Varjofinlandia är ett komplett mörkt spektrum av något som troligen inte är så purfinskt man kunde tänka sig. Det är en dyster realityshow, en välredigerad skiva av verklighetens deppiga sida.
Janne skriver om Varjofinlandia på engelska och tycker den är depressiv. Jag finner den inte så svart och beklämmande. Det finns faktiskt några små, men väl gömda, aningen gråa glimtar gömda i det dunkla flödet av plåga.
Huomasin että Killinki tarjoaa linkkiä todella huonoon juttuun maailman ensimmäisestä valokuvasta (voi kun Killinki sallisi kommentoinnin, niinkuin Linko sen sallii…).
Jos historia kiinnostaa kannattaa unohtaa tuo hömppäjuttu ja lukea mieluummin esimerkiksi nämä:
You are the Alaki swamp on Mount Wai’ale’ale, Hawaii
A stupendously rainy volcanic crater, you hold the dubious honour of being the wettest place on Earth, which may surprise some Scots. You receive 486 inches of precipitation a year, or forty and a half feet - the height of 6.89 typical Belgians. For comparison, that’s over ten times the rainfall of New York, twelve times that of Glasgow and five hundred times that of Timbuktu. If you took a cube of water a third of a mile along each edge, you would then have how much water falls on the mountain every year. You would also have a fine spot to keep whales and shrimp, assuming, of course, as you would have this water in a suitable place from which to drop it mericlessly on a soggy yet unsuspecting part of Kauai, that they were flying whales. And shrimp.
Which Extremity of the World Are You?
From the towering colossi at Rum and Monkey.
(via)
Kuuntelen katon kohinaa. Harmaalta taivaalta valuu solkenaan vettä. Jokunen salama välähtää silloin tällöin mutta jyrinän viiveestä päätellen ukkonen ei ole ihan lähellä. Tuuli ravistelee kunnolla isompiakin puita. Koiranilma.
Ei tässä näin pitänyt käydä. Suunnitelmani sunnuntaiksi eivät toteudu. En usko että kykenen motivoimaan itseäni lähtemään sadesäähän katselemaan mäkiautokisaa. Jospa sitten yrittäisi rutistaa reissukuvat viimeinkin näytettävään muotoon.
Reissusta tulikin mieleen pari löytämääni Prahalinkkiä: historiallisia karttoja ja se vähä mitä Google Maps osaa kaupungista näyttää.
Ja tulipa mieleen vielä se yksi huijariukko joka tuli vastaan kadulla, lähellä Prahan Hlavní nádraží rautatieasemaa.
”Puhutteko saksaa? Voitteko auttaa” kysyi Ukko saksaksi turisteilta Lyhyttukka ja Pitkätukka. Pitkätukka vastaamaan germaanien kielellä että ”Kyllähän sitä vähän osataan. Mikäs lienee ongelma ukolla?”. Nahkatakkinen, silmälasipäinen viiksekäs mies, iältään varmaan viisikymppinen, kertoi tarinansa. Oli tullut autolla Prahaan mutta, ah ja voi: auto oli hajonnut. Ja nythän asia oli niin että auto ei tietenkään ollut hänen vaan hänen isänsä, joka oli tietenkin kotona Saksanmaalla. Mutta kun ei ole rahaa ei voi soittaa. Ukko tietenkin käyttäisi kännykkäänsä, mutta hän jätti sen autoon sillä siitä on akku loppu. ”Joten voisitteko auttaa minua rahallisesti että voin soittaa isälle ja pyytää rahoitusta auton korjausta varten?” peräsi Ukko.
Pitkätukka ja Lyhyttukka katsoivat toisiaan ja vaihtoivat omalla äidinkielellään jokusen sanan siitä miten Ukko taitaa nyt yrittää vetää tyhmiä turisteja höplästä. Saksaksi Pitkätukka kysyi että ”paljonkohan Ukko tarvitsisi rahaa”, saaden vastaukseksi ”Kaksisataa paikallista”. Turistit hätkähtivät: oho! ”Se on aika paljon” selitti Pitkätukka Ukolle joka vähätteli summan suuruutta ”No eihän se nyt ole paljoakaan” (toim. huom: parisataa Korunaa on vähän alle seitsemän euroa, sillä syö itsensä kylläiseksi ravintolassa ja nauttii palan painikkeeksi tuopin tai kaksi). Turistit eivät olleet sitä mieltä että Ukon juttu olisi parin sadan arvoinen ja keskustelivat siitä taas äidinkielellään. Ukko vaikutti hermostuneelta. Lopuksi Lyhyttukka kaivoi taskunpohjalta jokusen rahan ja antoi ne Ukolle.
Kun turistien ja Ukon tiet erosivat oli saksalainen viiksiniekka saanut kymmenen prosenttia pyytämästään rahasummasta (toim. huom: silläkin rahalla soittaa useamman minuutin kaukopuhelun). Pitkätukka ja Lyhyttukka vitsailivat matkaa jatkaessaan että ”pitäähän sitä nyt kerran reissussa tulla huijatuksi, eihän se muuten ole kunnon reissu” ja totesivat samalla että Ukko oli niin vanha että juttu olisi uskottavampi jos sanoisi auton olevan poikansa eikä isänsä.
Turistien nauru katosi kaupungin vilinään.
inläggen och kommentarerna.
