Ei ymmarra

Laki sallii levyjen kotikopioinnin omaan käyttöön, mutta kieltää suojausten murtamisen kopiointia varten.

Kopionti omaan käyttöön ei olisi rangaistavaa, vaikka sitä varten murtaisikin kopiosuojauksen, sanoo lain valmistelua oikeusministeriössä johtanut Jukka Liedes.

Levy-yhtiö voisi kuitenkin vaatia kopioinnista korvausta.

Kopiointisuojankin saisi murtaa tallenteen sisällön saamiseksi kuuluviin tai näkyviin.

Hesari: Uusi tekijänoikeuslaki sallii omat kopiot cd-levyistä

Eli kopiointisuojan saa murtaa mutta se on kiellettyä kopiointia varten. Kotikopiointi omaan käyttöön on sallittua tai ainakaan se ei ole rangaistavaa, tosin levy-yhtiö voi vaatia korvausta kopioinnista.

Siis jos murtaa kopiosuojan niin että pääsee käsiksi sisältöön niin se on okei. Ja jos omaa käyttöä varten tekee kopion, niin sekin on okei. Paitsi että levy-yhtiö voisi sitten rangaista jos niistä siltä tuntuu? Vaikka se ei ole rangaistavaa lain mukaan. Vaikka se on sallittua lain mukaan?

Häh?

5 thoughts on “Ei ymmarra

  1. Nimenomaan tätä juu-ei / ei-juu -aspektia taivasteltiin tänään meilläkin aamiaspöydässä. Tuo on täysi susi, eikä sen näkemiseen tarvita mitään asiantuntijoita.

    Asian “ydin” (?) tuossa kohtaa on nähdäkseni se, että jos murrat (omaankin käyttöön), murrat omalla vastuulla ja olet levy-yhtiöiden “armoilla” – mitä helvettia se sitten tarkoittaakin. Suoraan sanottuna se kuulostaa jonkinlaiselta pelotteelta. Toisaalta kaikki tietävät, ettei levy-yhtiöillä ole oikeuksia pysäytellä ihmisiä kadulla tai tulla heidän koteihinsa. Vielä… Aarg, päähän sattuu…

  2. Laki sallii, laki ei anna aihetta rangaistukselle, mutta Musapoliisi hoitaa homman. Be very afraid?

Comments are closed.