Kiire on hitauden esiaste

Akateemisen, kuten muutkin (ei niin halpatavaraketju) Stockmannin, kassat ovat näin joulukaupanteon alla täynnä kiireapulaisia. Semmoisia pareittain toimivia, varmaan perin pienellä palkalla paikalle saatuja koululaisia.

Jonotan vuoroani. Minulla on yksi tuote ostettavana. Jonotan vuoroani. Jonotan vuoroani. Aika hidastuu. Jooooonoooottttaaaaaaannn vuuuuoorrr ÄH.

Edessäni ollut mies poistuu tavaroineen tiskin ääreltä ja pääsen vihdoin maksajan paikalle. Hei, sanovat molemmat kiireapulaistytöt tiskin takaa. Vastaan samalla mitalla: hei hei. Kiireapulaistyttö numero yksi ottaa ojentamani tuotteen hän kääntää sen hidastetuin liikkein niin että kiireapulaistyttö numero kaksi saa tähdättyä viivakoodilukijan punaisen kuolemansäteen oikeaan kohtaan. Tähtää. Tähtää. Punainen värisevä viiva lähestyy kohdettaan… piip! Osuma! Kuolemansäteen kylvettyä tuhoaan siirtää kiireapulainen numero yksi tuotteen takaisin eteeni. Kiireapulainen numero kaksi lukee ääneen kassakoneen näyttämän summan. Ojentaessani seteliä kassan suuntaan seisoo kiireapulainen numero yksi paikallaan ja ihailee toisen kiireapulaisen tapaa hakea kolikoiden seasta vaihtorahaa mahdollisimman hitaasti. Kun kassan rahalaatikko on avattu ja suljettu pari kertaa ja olen saanut oikean summan rahaa takaisin, kysyy kiirepaulainen numero yksi jos tarvitsen muovipussin. Kiireapulainen numero kaksi seisoo tämän aikaa liikahtamatta kassan takana odottaen että hän saisi taas ampua punaisia kuolemansäteitä kohti viivakoodeja. Ei kiitos, en tarvitse pussia. Poistun paikalta. Hei. Hei hei.

Kuvittelisi että yksi hiukan kalliimpi tehokas kiireapulainen on tuottavampi työntekijä kuin kaksi hämmentävän hidasta halvalla palkattua. Vaan eihän tässä kiire ole, ja kuka minä olen niitä neuvomaan.

Kadulla olikin sitten toisenlaista kiirettä. Aitoa kiirettä. Semmoista että kynnetään syvä vako punaisen ukon mahdin eteen pysähtyneeseen väkijoukkoon ja jäädään pällistelemään iltapäiväruuhkaa niin että heikompi henkilö saattaisi kuvitella pään irtoavan. Asiaan kuuluu pikajuoksijan lähtöasento. Haukansilmin tämä aikaa uhmaava todella kiireinen henkilö metsästää ruuhkan välistä sitä aukkoa joka antaa hänelle lähtökäskyn jatkaa kiireistä matkaansa kohti uusia autoesteitä ja punaisia valoja.

Autot pysähtyvät. Punainen ukko sammuu. Vihreä ukko syttyy. Kadunylitysvuoroaan odottanut joukko valuu suojatielle. Kiireinen henkilö ei ole missään vaiheessa katsonut liikennevaloja. Pää vieläkin vinhasti pyörien katoaa maailman kiireisin henkilö takanani vellovaan tungokseen.

Hitaus yllätti kiirehtijän.

5 thoughts on “Kiire on hitauden esiaste

  1. Minulle sattui pari päivää sitten Akateemisessa niin, että laserampuja ei saanut viivakoodia luettua, useasta yrityksestä huolimatta. Niinpä hän ravisti lukijalaitetta (turvallisesti itsestään ja asiakkaasta poispäin) ja tähtäsi uudestaan. Toimi. Olin ällistyksellä ja laserilla lyöty.

  2. Meidän työmaaravintolassa keittiöväki korjaa kassan näyttöä ja muita digitaalisia vehkeitä lyömällä niitä lujaa. Useasti. Vähän kuin yrittäisivät takoa sieltä kaikki pahat henget pihalle. Se ei tunnu toimivan.

  3. Lyöminen harvoin tehoaakaan digitaalisiin. Muihin vehkeisiin sitä kylläkin kannattaa yrittää. Kokemukseni mukaan kunnon lämäri parantaa yllättävän monta jumia, tahmausta ja sirkutusta. Huom. ei hyvä idea testata eläviin olentoihin.

  4. Hetken aikaa ilahtuneena odotin person päätyvän päätelmään, että läimiminen auttaisi kaikkeen muuhun (ja kaikkia muita) paitsi digivehkeisiin/-vehkeitä. Silmieni editse menivät ne kaikki, joita minun mielestäni olisi syytä auttaa pikku läimäyksellä. Mutta sitten, plaah, pieni kasvatuksellinen kommentti, että elä kokeile kotona eläkä kanssatovereihin. Pöh ja pah.

  5. Mä luin person kommentin ekaks että “Mun vehkeisiin sitä kylläkin kannattaa yrittää”. Mutta huomasin sitten että luin väärin. Olinpas hölmö.

Comments are closed.