skrubu

Jossainpäin Helsinkiä. Ehkä keskustassa, esimerkiksi Espan puistossa. Vaikka sinänsä sillä ei ole väliä. Helsingissä nyt kuitenkin.

- Anteeksi, voisitteko auttaa?
- Tottakai, kykyjeni mukaan. Mikäköhän lienee ongelmana?
- Osaatteko neuvoa missä voisin vaihtaa valuuttaa?
- No, esimerkiksi Mannerheimintie 10:ssä olisi yksi paikka.
- En oikein tunne näitä nurkkia niin hyvin… missäköhän päin…?
- No, tästä kai lyhyin matka olisi kävellä tuonne Olympiaterminaaliin, ostaa lippu ruotsiin ja kun pääsette Tukholmaan niin kysytte tarkempia neuvoja sitten siellä (jpg, 71,5 kb).
- Kiitos paljon.
- Eipä kestä.

Tämän viikonlopun teemana on kalenteri. Seppänen utelee kalenteritottumuksianne. Itsehän en pahemmin ajatellut almanakkaa viikkoon vilkaista, koska se olisi talvilomalla aivan liian triviaalia.

1. Käytätkö sähköistä kalenteria vai paperista? Mitä?
2. Sähköinen: Käytätkö äänimuistutuksia merkkipäivien ja tärkeiden tapahtumien
   yhteydessä? Paperinen: Minkäväriset kannet?
3. Tunnetko olevasi liian sidottu kalenteriisi vai pystyisitkö elämään ilmankin?
4. Tuherratko kalenterin täyteen vai kirjailetko vain merkintöjä?
5. Unohdatko tapahtumia vaikka ne olisivat kirjattu ylös?

Voit vaikuttaa Viikonloppuvitoseen lähettämällä kysymysvinkkejä tai esimerkiksi julkaistavia kuvia vitosista (150×150px: jpg,gif, png — ei animaatiota) osoitteeseen vitosvinkki (ättä) skrubu. Net.

Bloggen David Gilmour uppdateras trevligt ofta. Det är dock inte gitarristen själv som skriver utan någon Features Editor, men det är ju trots allt intressant att läsa om den kommande skivan och turnén som naturligtvis inte passerar Finland (eller något annat nordiskt land för den delen).

Och så vågar jag rekommendera nya The Tangent skivan A Place In The Queue. Bandet lider inte alls av att herr Stolt sa hej då och Krister Jonsson (kolla Krister Jonsson Trio) fyllde platsen som gitarrist. Skivan är riktigt trevlig. Progressiv rock i jazzanda, utan att glömma humorn, eller vad sägs om en fyllig progediskolåt (!?) låt med lyrik i följande stil:

I’d get a size-6-rugby in my face,
For not liking games that much or ”being out of place”
Or get my head kicked in for liking Yes,
Instead of Suzi Quattro, or the Rubettes.
–
The Sun In My Eyes

Det är stabilt, det fungerar.

Min digitalboxodyssé 2006 började lite som 2001 – en rymdodyssé (boken) slutar: My God, it’s full of stars. Allt såg fint ut och fungarade. Men nu har odyssén nått stadiet som skapar apraseri. Jag har nått början av rymdosyssén där aporna lär sig att använda verktyg, för att slå med. Slå saker i bitar. De förstör ett och annat. Ursinne. Vansinne.

När allt ser ut att fungera bra och digitalboxen är programmerad att automatiskt banda diverse olika program längs veckan. Och när jag till sist, utan att ens riktigt veta hur, lyckades göra åt mig en kanalfavoritlista så jag inte är tvungen att surfa via betalkanaler jag inte ser. Då bestämmer Welho att ”effektivisera det digitala nätets serviceutbud”. Låter fint, vad det än är, men… det är pärs för gemene TV-tittare. DigiTV-tittare. Analogtittare göre sig ej besvär.

Det som hände i dag var att TV-kanalerna bytte plats. Inte alla, men en del. Och för min digitalbox betyder det nollställning av hela jäkla apparaten, att söka alla kanaler på nytt. Fast, det är ju inte ett problem, eftersom sökningen är automatisk. Men kanalfavoritlistan och programmeringarna måste knackas in för hand på nytt och det höjer på blodtrycket.

Enda sättet att komma ihåg vad jag har programmerat är att skriva allt ner på papper med penna. Papper och penna! C’mon. Vi lever i den digitala eran: Robotar rullar på mars och skickar bilder till jorden och skämtteckningar i norden ställer till kravaller i södern. Men lite justering av kanalerna kräver att man gräver fram papper och penna. Behändigt? Inte. Inte alls.

Grr… inte roligt att knacka in allt på nytt. Inte roligt alls.

Om Mäckären i Japan skulle sälja fiskhamburgare med blåsfisk, skulle dom säkert marknadsföra härligheten under namnet Mc Fear.

Kun minua palvellut myyjä siirtyi tiskiltä takahuoneeseen etsimään tilaustani huomaan kuuntelevani mitä viereisellä kassalla puhutaan.

- Ja sehän siis kirjoitetaan u.n.c.e.f, sanoo myyjä.
- Eiku ii puuttuu, huomauttaa asiakas.
- Otatko selkään heti?
- Joo.

Sen verran outo keskustelu että käännän katseeni ja näen myyjän levittävän reppua tiskillä: ei hälyttymiä jotka saattaisivat aiheuttaa nolon tilanteen. On reppu reissumiehelle kai kaikkein paras tuttu.

Kevät taitaa olla tulossa. Blogit luovat nahkansa. Uuteen visuaaliseen kukintaan ovat ehtineet niin Passi kuin Elma ja Seppänen sekä Taivasalla (jonka taittokin vaihtui, parani uskallan väittää). Täytyy tunnustaa että skrubussakin on jotain uutta suunnitteluosaston pöydällä. Sieltä irtosi joitain näytettävää jo vähän aika sitten, se tosin ei ollut mitään mikä tulee tuotantoon, mutta ihan kivan näköista kuitenkin. Homma on vielä kaukana valmiista. Suunnitteluosasto kiirehtii tapansa mukaan hyvin hitaasti.

Televisiosta tuli jonkun tusina-artistin levymainos jossa väitettiin että kyseessä on ”maailman myydyin naisartisti”. Taisipa siinä olla laskurikin. Näyttikö se kuutta miljoonaa myytyä levyä. Taisi näyttää.

Mieletöntä huijausta. Madonna kai on myynyt noin 46-kertaisesti tuon (jos näihin numeroihin on uskominen). Nana Mouskouri (only love, hyi kauheeta — muistatteko?) noin 42-kertaisesti. Varmaan löytyy paljon, paljon muitakin maailman myydyimpiä naisartisteja. Minneköhän sijoittuvat Celine Dion, Mariah Carey tai Tina Turner?

Niin, vai oliko kyseessä vuoden 2005 levymyynti? Kyseisen mainoksen naisartisti vaikuttaisi olevan yksi maailman myydyimmistä viime vuonna. Mutta että mainostaa sitä maailman myydyimpänä? Musiikkiteollisuudelle kai kaikki on sallittua. Saako mainoksissa valehdella? Vai enkö taas oikein ymmärrä.

Yhtä hämmentävää on myös se kun useasti tuliterää, tai ehkä jopa vasta viikon kuluttua ilmestyvää levyä myydään sanoin ”uusi hittilevy” tai ”uusi klassikko”. Ei kai se levy ole hitti ennen kuin se pääsee listoille, ykköseksi tai myydyimmäksi? Vai onko? Eikö klassikot synny nimenomaan ajan myötä? Paitsi tietenkin Disneyllä jonka kaikki uudet animaatiot ovat aina, heidän mainoksissaan, klassikoita. Vaikka floppaisivat.