Pääsiäinen

Ylläs. Helsingistä kesti minuutilleen kaksitoista tuntia päästä perille autolla. Tiet olivat lumettomat ja sää mitä mainioin. Minäkin ajoin osan matkaa. Taisi olla ensimmäisen kerta ratin takana ainakin pariin vuoteen. Täyteen ahdettu Ford Maverick, citymaasturi. Cruise control. Tasaista menoa.

Perillä mäet olivat hyvässä kunnossa. Meikäläisen kunto ei niinkään. Kolmantena päivänä maitohappomarinoidut läskit, jotka myös jalkoina tunnetaan, huusivat jo Hoosiannaa. Eivät kuitenkaan ajankohtaan kuuluvan teologisen ylösnousemuksen vuoksi, vaan oman pakanallisen alastulemiseni. Ankkurihisseissä polvet yhtyivät valituskuoroon. Monoissa jalat olivat valittanet jo ensimmäisestä noususta asti. Niistä en välittänyt.

Veri olisi viimeisen laskun jälkeen vielä vetänyt mäkeen mutta liha ei totellut. Minttukaakao terassilla päätti tämän talven hiihtosesongin. Aurinko yritti pilviharson takaa, mutta eipä sekään oikein jaksanut.

Mitäs muuta? Ruokaa ja juomaa. Mukavaa seuraa. Kaikkea sitä mitä voisi odottaakin, mutta joka aina on yhtä ihanaa. Elämän pieniä hienoja hetkiä.

Unohdin kirjoittaa talon vieraskirjaan kiitokseni. Anteeksi.

Tätä kirjoittaessani matkaamme etelään päin kaksykköstä pitkin, kymmenisen kilometriä pohjoiseen Torinosta. Eiku Torniosta.

2 thoughts on “Pääsiäinen

  1. Teologinen ylösnousemus ja pakanallinen alastulo. Kielikuva ja mielikuva miellyttivät. Muuten lihallinen tekstisi sai minut tulkitsemaan lauseenalun “veri olisi viimeisen laskun jälkeen” karvoja nostattavasti: ‘hän laski verta, veren viimeinen lasku’… Onneksi uskalsin lauseen loppuun, muuten olisin nähnyt ensi yönä painajaisia verettömästä lihasta.

Comments are closed.