Seitsemän

Sisäinen tsekkiEi kai se ole mikään ihme että seitsemässä vuodessa työpisteen välittömään läheisyyteen kerääntyy tavaraa. Ei se ole ihme, vaikka seitsemässä vuodessa olen muuttanut työpisteen paikkaa seitsemän kertaa. Olen keräilijäluonne.

On tässä rompetta jos jonkinmoista. Pinssejä, purkkeja, irtosilmä ja pieniä pääsiäismunista saatuja leluja. Paperia, paperia ja paperia. Paljon siirtyy tällä viikolla ajasta iäisyyteen. Joko tavalliseen roskikseen tai sitten niihin luottamuksellisiin, lukittuihin astioihin.

Mutta kaikesta ei voi erota. Esimerkiksi kokoelmasta pikkupiirroksia jotka ovat syntyneet tylsien palavereiden aikana ja joita olen säilyttänyt jo vaikka kuinka pitkään. Niitähän voisi joskus julkaista. Sitten joskus.

4 thoughts on “Seitsemän

  1. Mulla on täysin sama rojekti edessä huomenna, tai ehkä mielellään jo tänään.

    Pilapiirrokset taitaa kyllä olla ainoa jonka minä täältä mukaani vien, jollei jotain muuta arvokasta irtonaista naaman eteen satu.

  2. Mulle tarttuu mukaan myös kasa valokuvia, jokunen pinssi ja ehkä jotain muuta sälää. Muistoja matkan varrelta.

  3. Onko haikea fiilis? Nuo vanhojen tavaroiden penkojaiset voivat olla tunnekylläisiä juttuja.

  4. Ei oikeastaan ole haikea fiilis. Ehdin jo valmistautua lähdön tunnelmiin viime syksynä, tämä on vähän kuin vanhan toistoa ;) Kuvat ovat kaikkea muuta kuin haikeat. Niistä kuvastuu hulluttelua, iloa ja mukavaa ilmapiiriä. Ehkä minä sitten joskus myöhemmin tunteilen.

Comments are closed.