Wake up hippies

Kolme päivää Ruissalossa on takanapäin. Sää helli ja nahka vaihtoi väriä, palamatta. Kaikenkaikkiaan ihan mukava tapahtuma joka ei kuitenkaan ollut täydellinen (onko täydellistä olemassakaan?).

Perjantaina junassa Turkuun puolen päivän aikaan oli paljon festarijengiä, ei mikään yllätys sinänsä. Meitä oli kolmen tehotiimi pienen pöydän ympärillä ja neljännellä paikalla istui seuraan lyöttäytynyt teinityttö, ekaa kertaa menossa Turkuun, joka kertoi Guns N’ Rosesin konsertin olleen hänen elämänsä kohokohdan. Oli itkenyt ja nauranut samaan aikaan. Meidän oli vaikea ymmärtää.

Heitettyämme tavarat majapaikkaan, Domus Aboensikseen, siirryimme, Koulun kautta, festarikuljetukseen. Hämmennys oli mahtava kun bussi jätti meidät Ruissalon sillan juureen josta oli, askelmittarin mukaan, noin kolmen kilometrin kävely pääkallopaikalle. Urheilu- ja musiikkifestivaali.

Ruisrock '06Eka päivä Ruisrockissa alkoi Niittylavalta Sonata Arctican tahdissa jonka jälkeen siirryimme rantaan päin. Kuulimme vahingossa hiukan Rammstein-tyyppistä Oomph!ia joka oli niin hyvä että siirryimme pikaisesti anniskelualueen läpi tribuuttiteltan läheisyyteen jossa meno oli selvästi mielenkiintoisempaa.

Saxonin setien rämistelyä nautiskeltiin rannalla kunnes oli aika hivuttautua Paviljonkilavalle päivän kohokohtaa kuuntelemaan. Eikä The Gathering pettänyt. Tosi upea keikka. Von Hertzenin veljekset olisivat kiinnostaneet, mutta olivat pahasti Gatheringin kanssa päällekkäin. Argh. Lordilla oli huonot saundit.

Perjantaina ei ollut hirveästi jengiä ja meno oli aika rauhallista. Yö oli lämmin. Turun torilla mittari näytti +20 kymmentä yli yksi yöllä.

Päivä kaksi alkoi juuri kun Suburban Tribe loppui. Puistolavan edessä nainen, hiukan jo nauttineena, selitti puhelimeen olinpaikkaansa: “Tässä on lava, siinä lukee Ruisrock nolla kuus”. Pistepirkot eivät oikein innostaneet, mutta Apocalyptica on ihan mahtava livebändi.

Tribuuttiteltan Maija V & Maya P & Isoveli Ja Pitopalvelu kuulosti ihan Janis Joplinilta. Oikeesti.

Jengiä oli ihan simona, loppuunmyyty kun oli. Alue oli muuten aika iso, mutta harmittavasti siinä oli jokunen mielettömän ahdas pullonkaula vaikeuttamassa liikkumista niityn ja rannan välillä. CMX ei iskenyt ja Danko Jones tuntui ajanhaaskaukselta. Odotin Opethilta enemmän Damnation -levyn materiaalia. En saanut mitä odotin. Viking Line lipui ohi. Otin kuvan.

Minulle ennestään tuntematon Gogol Bordello sen sijaan oli überenerginen bailubändi. Levyä en ostaisi, mutta meno oli sen verran rajua että melkein teki mieli tanssahdella. Mutta enhän minä nyt semmoista.

Lauantain meno oli selvästi kännisempää, pölyisempää ja roskaisempaa, ihan kaikkialla oli pulloja, lautasia, ruokaa ja vaikka mitä roskaa. Roskikset ammottivat puolityhjinä ja ihmiset istuivat roskien keskellä. Perin epämiellyttävää. Epämiellyttäviä olivat myös ylitsevuotavat vessat jotka muodostivat ällöttäviä pissakakkajärviä tribuuttiteltan taakse. Hyi.

Rasmusta odotellessa naapuripeitolta koputettiin meikäläisen jalkaan tyhjällä limupullolla.

– Te ette voi odottaa Rasmusta, sanoi nuori tyttö.
– Ai pitääks meidän lähteä, kysyin.
– Ei, mutta te ette näytä Rasmusfaneilta.

Eikä näytettykään. Itse en ole bändiä nähnyt liveä aikaisemmin ja ajattelin tässä olevan oivan mahdollisuuden. Rasmus on hieno vientituote, saundit kohdallaan, biisit vetäviä ja tuulettimet heiluttavat hiuksia kuin Carolalla tai Steve Vaillla ikään. Mutta kuinka yksi kitaristi lavalla voi soittaa kahden kitaran äänet? Onko Rasmus Suomen Mili Vanilli, ihmetteli eräskin vääräleuka.

Neljä biisiä Rasmusta sai riittää ja oli aika siirtyä katsomaan New York Dollsien ukkeleita. Ihan toimivaa renkutusta, mutta eivät olleet ihan terävimmillään.

Ruokatarjonta oli mielestäni aika hyvä ja monipuolinen. Muutakin oli tarjolla kuin vain makkaraperunaa. Oli pastaa, intialaista ja kiinalaista, täytettyjä lettuja, kunnon kahvia ja Brasilialaisia munkkeja, mainitakseni jokusen esimerkin. Alkoholitarjonta sen sijaan oli perin monotoninen. Kaljana tylsähkö Koff ja muina juomina erinäisiä limun makuisia latteuksia. Jos nyt kerran juomaa myydän tölkeissä, niin miksi ei sitten oteta tarjontaan mukaan jotain hiukan mielenkiintoisempaakin tuotetta?

Flogging Molly oli ihan kiva irkkubändi, mutta ei se The Poguesia lyö. Meno oli kuin pubibändin olisi nostanut liian isolle lavalle. Hanoi aloitteli kun lähdimme talsimaan öistä metsätietä Ruissalon sillan toiselle puolelle josta yllättävän kallis kuljetus vei keskustaan (10 euroa kolmen päivän menopaluut, 3 euroa kertamaksu per siivu!). Ihmismäärään nähden bussit kulkivat yllättävän jouhevasti.

Hikinen hipiä on tehokas hiekkapölyn kerääjä. Onneksi suihku auttaa.

Kolmas päivä alkoi varjossa istuskellen, kuunnellen Lemonatorin onnistunutta esiintymistä. Teräsbetonista ehdittiin kuulemaan vain viimeiset kiekaukset. Harmi. Scandinavian Music Group ei iskenyt, ja The Cardigans tuntui hiukan väsyneeltä. Mutta Mirror of Madnessin pojat (Ankanpoikarockin voittajat 2005, ei löytynyt hyvää linkkiä) olivat todella hauska ylläri. Pikkukundeilla — joku sanoi että bändin keski-ikä on noin 10 vee — oli aidot rokkistaramaneerit. Ja osasivat kaiken lisäksi soittaa. Kymmenen minuutin setin jälkeen tietenkin heitettiin rumpukapulat ja pleku yleisölle. Ihan ihq, voisin sanoa, ja taisin siellä sanoakin.

Vesipisteille oli useasti pitkät jonot. Niihin joita ei oltu merkitty karttaan ehkä vähän lyhyemmät. Monikohan joi liian vähän? Ruissalon vesi maistui paremmalta kuin kraanavesi Turussa.

Morrissey ei oikein iskenyt, Amorphis hiukan, Egotrippi ehkä näistä kolmesta eniten. The Crash soitti mukaansatempaavan iloisen setin. Oli aika siirtyä Niittylavan eteen odottelemaan grande finaalia. Aurinko laski puurajan taa.

Tool astui lavalle ja tervehti yleisöä lakonisesti “Wake up hippies!” ja aloitti suggestiivisen konsertin joka oli parhautta alusta loppuun asti. Mieletön imu, hienot saundit. Ei turhaa höpöttämistä. Musiikki oli pääosassa. Laulaja pysytteli valojen ulottumattomissa lavan takana. Yksinkertaista mutta upeata. Mitkäköhän idiootit keksivät ruveta heittelemään vessapaperirullia konsertin aikana?

Sitten se loppui. Tervetuloa ensi vuonna uudestaan. Oli aika liittyä sopulijoukkoon ja talsia kohti kuljetusvälineitä. Toolin kundit suhahtivat keikkabussillaan ohitse ja katselivat ihmislaumaa. Osoittelivat sormilla.

Päivitys: Nyt myös jokunen kuva nähtävillä.

6 thoughts on “Wake up hippies

Comments are closed.