Mastodontit

Jo jonkin aikaa on ajatuksissa, aina silloin tällöin, piipahtanut mietintää musiikkibisneksestä. Jotain olen kai siitä kirjoitellut, mutta en ole ääneen ajatellut suurten mammuttibändien kohtaloa. Puhun nyt siis sellaisista mastodonteista kuten Pink Floyd, Rolling Stones tai vaikkapa Beatles. Bändejä jotka ovat suurempia kuin elämä. Jotka myyvät levyjä yhä kuin häkää vaan.

Sitä minä vaan että, syntyykö nykyään uusia mastodontteja? Tottahan jo 60-luvulla rahastettiin pikavoittoja yhden hitin ihmeistä ja olihan The Monkees poikabändituote joka suunnattiin romantiikannälkäisille teinitytöille. Mutta silloin annettiin musiikin myös kehittyä.

Pink Floyd ei ponnahtanut mielettömään maailmanmaineeseen ekalla levyllään. Eikä tokalla, eikä kolmannella, eikä… Vasta heidän kahdeksas studiolevy räjäytti pankin niin sanotusti. Kuun pimeä puoli näki päivänvalon 33 vuotta sitten ja sitä mainostetaan televisiossa yhä.

Mitenkä nämä kaikki parasta juuri nyt ja maailman myydyimmät? Kasvaako tästä pikaruokamusiikkibisneksestä koskaan mitään yhtä isoa kuin vieläkin maapallolla kävelevät jättiläiset? Uskovatko levy-yhtiöt julkaisemiensa tuotteiden pitkäikäisyyteen?

Universalin Doug Morris sanoo Reutersin haastattelussa, että levy-yhtiö menestyy vain niin kauan kun sen artistit kykenevät tuottamaan yhä uusia maailmanluokan hittikappaleita.

Digitoday: Musiikkibisneksessä ratkaisee muukin kuin koko

Mitä Morris ei sano, on se että hittejä pitää syntyä heti ekasta päivästä lähtien. Ja jos musiikista ei tule hittiä heti, markkinoidaan se hitiksi voimalla. Kuluttajista otetaan kunnon ote, työnnetään suppilo kurkkuun ja pakkosyötetään.

[…] kaikki suuret levy-yhtiöt kuten Sony-BMG, Warner ja EMI ovat joutuneet maksamaan sakkoja epäreilusta markkinoinnistaan.

Eipä taida olla sellaista nykyään että odotetaan ja annetaan bändin/artistin kasvaa luonnollisesti. Ei synny enää Neil Youngeja, Jethro Tulleja eikä Van Morrisoneita.

Dinosaurukset, mammutit ja mastodontit ovat kuolevia lajeja. Vain nopeat elävät. Nekin tosin vain lyhyen aikaa.

On päiväperhosten aika. Vai onko? Vaikka elämää suuremmat jättiläiset katoavat ei se Wiredin mukaan tarkoita sitä että hittimusiikki saastuttaa äänimaailmaamme täysin. Elämme ajassa jossa ihmisillä on enemmän valinnanvaraa kuin koskaan aikaisemmin.

The average file-trading network has more songs than any music store – by a factor of more than 100. Music fans had the opportunity for limitless choice, and they took it. Today, listeners have not only stopped buying as many CDs, they’re also losing their taste for the blockbuster hits that used to bring throngs into record stores on release day. If they have to choose between a packaged act and something new, more and more people are opting for exploration.

Wired: The Rise and Fall of the Hit, by Chris Anderson

Morris ei tietenkään näe asiaa samasta näkökulmasta kuin Anderson Wiredissä ja se onkin pitkälti levy-yhtiöiden iso ongelma. Netti ei syö levymyyntiä piratismin vuoksi, vaan monipuolisuutensa vuoksi. Päiväperhoset ovat liian sisäsiittoisia pysyäkseen elossa, ihmiset tahtovat vaihtelua, persoonallisuutta.

Historiassa on monta esimerkkiä siitä miten, kun asiat eskaloituvat, syntyy aina vastareaktio. Piktorialistit vastaan fotorealistit, punk vastaan taiderock tai vaikkapa kansalaiset vastaan valtio. Jopa Newtonin 3. laki sanoo että jokaista voimaa vastaa aina vastakkaissuuntainen ja yhtä suuri vastavoima. Tämän vuosituhannen alussa vastareaktio levy-yhtiöiden rajoituksille on internetin rajattomuus.

Mastodontit, kuten me ne tunnemme, saattavat hyvinkin olla menneisyyden monumentteja, mutta peli ei kuitenkaan ole täysin menetetty. Monipuolisuuden aikakausi antaa meille mahdollisuuden löytää juuri meille sopivaa musiikkia. Ja juuri monimuotoisuus on elämän jatkumisen kannalta tärkeä asia, se on turva kaikkien lajien yhtäaikaista katoamista vastaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

Ehkä mastodonttien kadotessa häviää maapallolta myös jokunen ylisuuri levy-yhtiökin. Se on osa luonnonvalintaa. Evoluutio. Kaikki eivät selviä. Etenkään ne jotka ovat joustavia kuin rautakanki.

Mutta niinhän Spock sen aikanaan tulevaisuudessa tulee sanomaan: “The needs of the many outweigh the needs of the few”.

4 thoughts on “Mastodontit

  1. Mukavaa lukea pohdiskelua tästä aiheesta ja lukisin mieluusti enemmänkin. Musiikin, sen tekijöiden, markkinoitsijoiden ja myyjien evoluutio kun pyörii omassakin päässäni aina tuon tuostakin.

  2. Ja eller för att göra detta till en verklig språkkurs så kan jag citera från en recension av Journeys första keikka i Europa på 28 år:

    Hoe komt het toch dat veel oude bands zo succesvol blijven? … Het antwoord is simpel: er is al jaren geen belangrijke nieuwe stroming meer in de popmuziek.

    D.v.s.: Hur kommer det sig att många gamla band hålls så framgångsrika? Svaret är simpelt: det har på senaste år inte uppstått någon stark ny strömning i popmusiken. Frågan då är ju samma: är det skivbolagen som ser till att det inte kommer nytt, utan att det är dessa gamla fisar som finns kvar?

    Det är som det är. Det jag har reagerat på är att de få band jag tycker är bra alla grundar egna bolag och hoppar av dagens storbolag. Marillion har sitt Racket Records, Gathering har Psychonaut Records, etc. Det här betyder ju att allt för mycket reklam får dessa band ju inte.

    Min personliga slutsats: Tack och lov för nätet! Alla som känner mig kan intyga jag köper en hel del musik, men det är inte mastodontbolagens produkter, utan jag söker upp nya bekantskaper på nätet. Gillar jag det så köper jag ofta skivor också. Är gammal nog för att vilja ha en fysisk produkt i hyllan. Håller alltså med Chris Anderson ovan.

Comments are closed.