Paha kuvankäsittely

Bongasin digicamera.net uutisista linkin Digital Manipulation Kills Photography.

Mitäpä tuohon sanomaan. 1800-luvun lopulla taidemaalarit nillittivät että valokuvaus tappaa maalaustaiteen. Niinhän ei kuitenkaan käynyt. Nyt valokuvaajat nillittävät että digitaalinen kuvankäsittely tappaa valokuvauksen. Epäilen tuota suuresti. Kyllähän kuvankäsittely muuttaa asioita, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Kulttuurin olennaisena osana on sen muuttuvuus. Jos kulttuuri ei muutu, on se kuollut.

26 thoughts on “Paha kuvankäsittely

  1. Onko havaintoja, miten digitaalisuus vaikuttaa wanhanaikaisen valokuvaamisen jatkuvuuteen? Tuttu perinteinen kuvaaja valitteli käyttävänsä viimeisiä arkkeja muotokuviin sopivaa, “parasta”, valokuvapaperia. Lisää ei enää ole valmistettu aikoihin. Viimeisen kuvan jälkeen pitää siirtyä johonkin muuhun.

  2. Tarkoitin tuossa siis nimenomaan digitaalista kuvaamista, en varsinaisesti puhuttua digitaalista manipulaatiota.

  3. En minä osaa varmasti sanoa mutta eiköhän digikuvaus vaikuta perinteiseen valokuvaukseen aika paljonkin. Johan se pakotti esimerkiksi Polaroidin selvitystilaan viisi vuotta sitten kun eivät osanneet ennakoida digikuvauksen suosiota.

    Digikuva on kyllä kätevämpi kuin analoginen isänsä mutta samalla myös huomattavasti huonolaatuisempaa teknisesti. Mutta kysynnän vähentyessä hinnat nousevat.

    Arvaisin että perinteinen kuvaus vähenee, ei kuitenkaan katoa: siitä tulee harvojen herkkua. Samalla varmaan ‘oikeiden’ valokuvien jälleenmyyntihinta taidemarkkinoilla kasvaa.

  4. “digitaalinen kuvankäsittely tapaa valokuvauksen” :)
    Hyvä että vihdoin tapaavat.

    Ei vaan, piti sanomani, että digitaalinen ei ole huonompaa kuin vanha kuvaaminen. Pikemminkin toisinpäin. Mutta ne analogisen ketjun huonoudet ovat juuri se, mikä tekee siitä miellyttävämmän silmälle.

    Täsmälleen sama juttu kävi äänittämisessä, mutta siellä on jo päästy tuosta kriisistä pääosin yli, ja osataan “huonontaa” ääntä vastaamaan analogisen ketjun aiheuttamia huononnuksia.

    Saikohan tästä mitään tolkkua?

  5. Tapaa? Hups! No, nyt tappaa eikä tapaa (kiits).

    Mutta siis asiaan. En oikein ymmärrä tuota “analogisen ketjun huonoutta”.

    Digitaalinen kuva ei pääse lähellekään sitä teknistä laatua jonka saavuttaa esimerkiksi vedostamalla laakafilmin pinnakkaisena. Ja melkein millä tahansa kinofilmikameralla otetusta kuvasta saa laadukkaamman 50 x 60 cm vedoksen kuin hinnaltaan monikertaisesti kalliimmalla digikameralla.

    Tottahan jos käyttää jotain no-brand filmiä ja muovilinssejä on laatukin heikohko, mutta sama se on digipuolellakin. Eihän kännykkäkamerallakaan saavuteta edes sitä tasoa johon joku digijärkkäri yltää.

    Voitko tarkentaa missä se analogisen valokuvauksen huonous on?

  6. No en tietenkään osaa itse selittää tätä juttua. Dpreview.comin kautta päädyin johonkin, jossa selvitettiin juurta jaksain normaalifilmin (kino) suurin mahd resoluutio ja dynamiikka optimitilanteessa. Dyn alue on sama kuin hyvissä digeissä ja reso n. 30 megapikseliä. Ketjussa todellisuudesta printiksi on vaan niin paljon osia, jotka hieman laskevat resoluutiota.

    Totta on se, että vielä vastaava digikalusto on paljon kalliimpi kuin analoginen.

    Pointtini oli kuitenkin varsinaisesti se että analogiketjun poikkeamat realismista ovat yleensä miellyttävämpiä kuin digiketjussa. Ja mielessäni näin heti välähdyksen yhteydestä äänittämiseen, josta tiedän n. 100 kertaa enemmän kuin kuvaamisesta. Suomeksi: enhän minä mistään kuvaamisesta tiedä hölkäsen pöläystä, mutta yritän kerätä tietoa, koska se tuntuupi kiinnostavalta.

    Kyse ei ole siis varsinaisesti huonoudesta… ääh, en vaan nyt osaa selittää sen paremmin. Jatketaan harjoituksia.

    Tämäkin “kirjoitus” syntyi työn lomassa :)

  7. Vaan niinhän se on analogisen kanssa että se on miellyttävämpi kuin digitaalinen. Siinä missä analoginen valokuva (tässä tapauksessa siis negatiivimateriaali) kestää yli- tai alivalotusta reilusti, ei digitaalinen kestä sitä juuri ollenkaan, etenkään ylivalotusta. Ilmiö on ymmärtääkseni vastaava kuin äänen leikkaantuminen, joka digiäänessä on aina pahempi kuin analogisessa. En kuitenkaan oikeastaan äänityksestä mitään tiedä, mutta kiinnostukseni lienee vastaavaa kuin sinun valokuvauksesta.

    Ymmärrän pointtisi analogiketjun mittaustaukojen poikkeamista ja niiden miellyttävyydestä. Olen itsekin lueskellut jotain juttuja jossa on tietoa kinofilmin resoluutiota ja dynaamisesta alueesta. Analogifilmeissä on kuitenkin muitakin kokoja. Mitä suurempi filmi sen parempi tekninen laatu.

    Kinofilmi on kamerassa käytettävien filmien Lada tai Lidl: toimii ja riittää useimmassa tapauksessa, mutta onhan se aika arkisen tylsää eikä laadusta kehtaa oikeastaan puhua.

    Kinofilmiinhän digiä usein juuri verrataan ja se on mielestäni hyvä. Arkista ja tylsää, eikä niin hyvälaatuista kuin mihin on analogikuvauksessa tottunut. Se riittää monelle, mutta ei kuitenkaan kaikille.

  8. Ja kuten tavaksi on tullut, tässä selvennys edelliseen: Journalistissa ei siis ole juttua varsinaisesti tästä aiheesta vaan aiheesta sivuavasti siitä, että saako lehtikuvia manipuloida ollenkaan.

    Yritän tästedes ajatella ennen Skicka-nappia.

  9. Se mikä minua ehkä eniten hämää HDR-kuvissa on niissä esiintyvä idioottimainen haloilmiö. Huonoa maskausta, kuin amatöörit pimiössä. Puut ja rakennukset taivasta vasten näyttävät hehkuvan valoa. Siitä tulee jotenkin vaan semmoinen halpa n00bie -tunnelma.

  10. Kansankielellä tarkoittanet, että kuvat näyttävät photari-filttereillä huonosti manipuloiduilta?

  11. Niinkin sen voisi varmaan sanoa. Lähinnä yritin sanoa että jälki näyttää hutiloidulta, epäammattimaiselta.

  12. Ehkä moisissa kuvissa onkin tärkeintä se, että itse kokee tehneensä
    “jotain” öööööö uutta, hauskaa, erilaista…

  13. Ehkä siinä on samaa kuin mitä Carson teki Ray Gunilla. Lehti ei enää elä, mutta se jätti jälkensä visuaaliseen suunnitteluun. Ehkä HDR ei sellaisenaan elä pitkään, mutta ehkä se tulee jättämään jälkensä valokuvaukseen.

    Jännä juttu sinänsä. PidinRay Gunista, se oli jotenkin raikkaan erilainen, mutta HDR ärsyttää. Olenko vanha vai fakki-idiootti?

  14. Mmm… HDRssä ei kai sinäänsä ole mitään ärsyttävää vaan tavalla millä kuvankäsittelijä on “tone mapannut” HDRt tavallisiksi kuviksi. Mäppäys menee pieleen aika monessa kuvassa.

    HDRn idea on saada enemmän sävyjä tallennettua kuvaan. Esim tummia sävyjä eikä vain mustaa. Eihän se voi olla ärsyttävää?

    Tein viime viikolla ekan kokeilun joka oli pettymys. Nopeasti otettu tylsä aihe ei parantunut HDR-käsittelyn jälkeen. Pitäisi varmaan tehdä uusi testi.

  15. Voi olla oikeassa siinä että kyseessä ei siis ole se että HDR sellaisenaan ärsyttää, vaan se että “tone mapping” on huonon näköistä.

    Mutta.

    Kuvissa on kuitenkin tärkeintä nimenomaan se mikä niistä näkyy ja miltä ne tuntuu, ei se miten ne on otettu, rajattu tai käsitelty. Monet, ehkä suurin osa, niistä HDR-kuvista jotka olen nähnyt eivät ole minun makuuni. Niissä “tone mapping” -efekti on pääosassa. Niinpä olen sitten tuominnut HDR:n minun makuuni sopimattomaksi. Ainakin niin kauan kunnes sillä saa aikaan normaalin näköistä jälkeä.

    This effect is part of the ‘tone mapped look’, and will always happen to some degree

    Kyseessä on vastaavaa kuin mitä Photoshop aiheutti aikanaan. Kaikki oli uutta, filttereitä piti käyttää ja kaikki mitä filtteröitiin oli näytettävä. Ja katso; se oli hyvää: lens flare, emboss, heittovarjo…. Efektiä efektin vuoksi.

    Tai 80-luvun musiikkivideoefektit, mosaiikki ja posterisointi. Upeita efektejä. Kaikki käyttivät niitä ja niiden novelty kului loppuun nopeasti: pelkkä efekti ei ole kiinnostava.

    Kolme viimeisintä Tähtien sota -elokuvaakin todistaa että vaikka tekniikka on mahtavaa ja monipuolista, on se yhdentekevää jos sisältö on kuivaa ja mitäänsanomatonta.

    Nyt on sitten HDR jolla kuvan dynamiikkaa voi laajentaa (siis sitä teknistä — sävyjä ja silleen). Se on uutta, sitä pitää käyttää. Ja katso; onnistuin — se on siis laitettava näytille. Se on tone mapped ja se on hyvää!

    En vaan voi sille mitään: minusta se näyttä huonolta kuvankäsittelyltä. Samaan pääsee ihan ilman mitään HDR-kikkailuakin: Liian blurri curvesien maskaus (ja aika huonot curves säädöt) ja liioteltu radius tarkennuksessa. Tosin ihan helppoahan näin hutiloidun jäljen luominen ei ole :)

  16. Heh. Oma “eka” efektinhakuinen HDR. Taidan jättää kokeilut kunnes minulla on parempi kamera. Nykylaitteessa ei ole tarpeeksi featureita, että jaksaisi jatkaa. Auto-bracketing ja myös RAW-formaatti puuttuvat.

    En muuten millään tahtonut saada sävyt kuntoon Photoshopilla tonemappausvaiheessa joten tein sen Photomatixin kokeiluversiolla, siitä vesileima.

    Otin kuvat vapaalla kädellä vastavaloon. Photoshop osasi yhdistää ne hyvin, Photomatix ei. Kaikkea ei voi saada.

Comments are closed.