arkiv: 08/2006


Kauhun koreografia

pni • 18.8 2006, 11.25

Yleensä kun kädestään pudottaa jotain, putoaa se jokin niin, että sen osuminen lattiaan tai maahan on mahdollisimman epäedullinen pudottajan kannalta. Esimerkkinä voileipä, jonka väitetään putoavan aina voipuoli alaspäin. Tai esine joka joko kestää tai hajoaa. Kuten esimerkiksi lasi. Tai viinipullo. Pullo hajoaa pudotessaan. Mutta joskus pullo kestääkin ja pomppaa takaisin, aika korkeallekin, yleensä vinhasti pyörien. Pudottaja katsoo tapahtumaa kauhistuneena eikä ehdi reagoimaan pullon pompahdukseen ajoissa. Pullo jatkaa matkaansa kohti sitä yhtä päämäärä jonne maan vetovoima sitä johdattaa. Osuessaan toistamiseen lattiaan on pullon aika pirstoutua pieniksi palasiksi. Sisällön roiskua. Pudottaja voi vain kirota nakkisormiaan. Ja siivota.

Punajuurisalaatti. Punainen ja hyvin tahraava. Nakkisormista lipsahtaa neljänsadan gramman aski. Yllättäen keho toimii aivoja nopeammin. Salamannopeasti käsi siirtyy putoavan punaisen sotkupommin alle, mutta koordinaatio on heikko. Käsi nousee liian nopeasti ja osuessaan putoavaan esineeseen muuttaa sen liikerataa alaspäin suuntautuvasta yllättäen vienosti vasemmalle viettävään, nousevaan kaareen. Toinen käsi rientää apuun vain pahentaen tilannetta. Nyt punajuurisalaattipaketti kiepsahtaa oman akselinsa ympäri singahtaen samalla pudottajasta katsoen eteenpäin. Peli on menetetty. Silmät sulkeutuvat. Kuuluu muovinen kopsahdus kun lentävä punajuurisalaatti iskeytyy lattiaan. Sitten on hiljaista.

Vain pari sekuntia on kulunut. Valtava spektri tunteita on käyty läpi. Viha, pelko, kauhu, paniikki. Sydämen syke tasaantuu ja hengitys rauhoittuu. Aika avata silmät. Hitaasti. Kuin hidastetusta elokuvasta. Luomet kuin lyijyä. Katse siirtyy kohti lattiaa. Silmä etsii punaisen tahrapommin iskeytymispistettä. Ja löytää sen.

Muovikippo makaa jääkaapin valkoisen oven vieressä lattialla. Se on monimutkaisen ilmalennon jälkeen osunut lattiaan pohja alaspäin. Näyttää siltä kuin joku olisi asettanut punajuurisalaatin tietoisesti jääkaapin vireen. Kaapin ovessa ei ole roiskeita. Lattialla ei ole roiskeita. Ei yhtäkään punaista tippaa tai viivaa missään.

Tärisevät nakkisormet nostavat punajuurisalaattiaskin. Silmä tarkastaa ympäristön ja toteaa aikaisemman havainnon todeksi. Punajuurisalaatti on todellakin pysynyt astiassaan. Nakkisormet asettavat kannen punaisen suojaksi ja askin jääkaapin viileyteen.

Nyt joko pitäisi lotota tai tai antaa olla.


Digilehti

pni • 17.8 2006, 21.39

Kävin selailemassa Hesarin digilehden uutta testiversiota. Se on ilmainen. Ainakin toistaiseksi. Mutta mikä on on digilehden tarkoitus?

Kokemuksena digilehden selaaminen on yhä melkein yhtä miellyttävä kuin neulojen tunkeminen kynsien alle. En ymmärrä miksi joku haluaisi siitä maksaa? Ilmaiseksikin se on jo todella epämiellyttävää.

Hiiren rulla ei vieritä mitään. Offline-luku ei toimi (ainakaan minulla Mac + Firefox). Lukeminen on hidasta. Haun tulos vie sille aukeamalle jossa juttu on, mutta jutun löytäminen aukeamalta onkin sitten jätetty digilehden lukijalle: tulos on sivulla A13, jossain näistä kolmestatoista jutusta.

Hassu yksityiskohta: kuvat ovat rasteroituja. Ajatella että digitaaliset kuvat värierotellaan ja rasteroidaan niin että ne voidaan taas näyttää digitaalisessa muodossa. Heikkolaatuisempina.

Palautettakin on. Hmm.. Mitä hienoa on siinä että ”käyttöliittymä muistuttaa tuttua Acrobat Readeria”? Luulisi sen nimenomaan sekoittavan käyttäjiä.


Alle vuosi aikaa

pni • 17.8 2006, 19.33

Ilmassa on selvää hulluttelun tuntua. Eihän tässä olekaan enää kuin seitsemän kuukautta aikaa.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.


Muun muassa

pni • 16.8 2006, 21.24

Olikohan se Tarja Turunen? Se verkkareihin pukeutunut nainen jonka ohi kävelin kaupungilla tässä joku päivä sitten? Oli ainakin hyvin saman näköinen. En viitsinyt jäädä tuijottamaan. Eikä sillä nyt oikeastaan ole mitään väliäkään. Että josko se oli.

Puhdistusaine jossa lukee ”with baking soda” sisältää tuoteselosteen mukaan mm. (siinä nimenomaan lukee mm.) alle 5 % ionittomia ja anionisia tensidejä, fosfonaattia. Se sisältää myös mm. säilöntäainetta ja hajusteita. Ruokasooda se ei selosteen mukaan sisällä.

Yhdestä monista Sanoman ilmaislehdistä bongasin otsikon jossa ”epäilty uhri” tilitti jotain. Se tuntui jotenkin oudolta. Ehkä se vain olen minä, mutta jotenkin epäilty ja uhri eivät oikein sovi kuvaamaan yhtä ja samaa henkilöä.

Kuinkakohan kauan Volkswagen on aikonut pyörittää sitä ärsyttävää teeveemainosta jossa tyhmän oloinen amiskundi luukuttaa skeidaa musiikkia toisten kiusaksi? Rupeaa todella ottamaan päähän se.


Kiva kiva

pni • 15.8 2006, 21.28

Juuri kun kuvittelin että skrubun etusivulla, alhaalla oikealla, näkyvän bloggar-listan päivitys oli niinkin helppoa että vain vaihdan käyttämääni feedlist-plugiin uuden osoitteen, huomaan että ei se olekaan.

Ongelma ei ole uudessa RSS-syötteessä, se toimii kuten pitääkin. Eikä plugin UTF-8 probleemikan ollut mitenkään vaikea korjata. Eli syöte näkyy ja ääkköset ovat kohdallaan.

Mutta. Kun samalla sitten paransin koodia poistamalla linkkien ympäriltä nobr-tagin ja tehden sen kätevästi tyylitiedostossa white-space: nowrap:llä tulikin sitten eteen pieni ongelma: Opera.

Käy ilmi että siinä missä Firefox ja Safari ymmärtävät rivittää kaksi välilyönnillä erotettua nowrapattua a-elementtiä, päättää Opera olla rivittämättä. Tämä siis johti siihen että Operassa bloggar-lista näkyi yhtenä pitkänä rivinä.

Korjaus olikin sitten yllättävän helppo mutta perin ärsyttävä. Jos välilyönnin korvaa esimerkiksi pilkulla, putkella (|) tai vaikka x-kirjaimella, niin johan myös Opera rivittää. Ihan kuin Opera ymmärtäisi välilyönnin nbsp:nä. Grr.

Eli linkkien välissä pitää siis olla joku merkki jotta Opera tajuaa rivittää. Vaan sittenpä sitä merkkiä ei voi piilottaa sanomalla että display:none, koska silloin Opera ei taaskaan rivitä. Merkkiä ei voi myöskään piilottaa sanomalla notta font-size: 0 px, koska Opera näyttää silloin merkin hyvin pienenä, mutta kuitenkin jonkin kokoisena. Firefox kyllä tajuaa 0 px koon hyvin. Niinpä sitten päädyin tekemään tyylin ThisIsForOpera joka värittää sisällään olevan putken taustan väriseksi ja samalla pienentää sen (varmuuden varalta). Tädää! Purkkaviritys on valmis. Kiva kiva. Nyt se varmaan sitten hajoaa IE:llä.

Vielä kun saisi feedlistin välimuistin toimimaan, niin että bloggar-listassa näkyisi enemmän kuin kaksikymmentä viimeksi päivittynyttä blogia niin kaikki olisi kuin pari päivää sitten.


Viikkovitonen 33 -06

pni • 14.8 2006, 12.00

V niinq vitonenElviksen kuolema saavuttaa kohta kolmenkympin kriisin. Torstaina tulee 29 vuotta täyteen siitä kun tämä rokki-ikoni päästi kylmän pierun. Elvis on innostanut monia ja monet musiikintekijät ovat ottaneet lanteenkeikuttajan (mpg, 9mb) mukaan lauluihinsa. Koirakuun toiseksi viimeisen maanantain Viikkovitosen teemana on Elvis. Ketkä kysyvät, voiko kysymyksiin vastata mitään?

  1. Elvis oletko tuolla jossain, näytätkö onnelliselta mieheltä?
  2. Presley ohjaa minua mikset sinä vaihda kanavaa?
  3. Soitan Elvikselle — olen täällä ihan yksin, jättikö hän rakennuksen vai voiko hän tulla puhelimeen?
  4. Mitä siitä jos hän näyttää kiimaiselta pahkasialta?
  5. Hei Andy, teetkö pilaa Elviksestä?

Voit vaikuttaa Viikkovitoseen lähettämällä kysymysvinkkejä tai esimerkiksi julkaistavia kuvia vitosista (150×150px: jpg, gif, png — ei animaatiota) osoitteeseen vitosvinkki (ättä) skrubu. Net.


Suosikit RSS-syötteenä

pni • 13.8 2006, 15.23

Blogilistan suosikit saa nyt myös RSS-syötteenä. Jos olet rastittanut omista tiedoistasi kohdan Suosikkejani saa katsella ilman salasanaa, suosikkisivullesi tulee näkyviin linkki josta voit tilata suosikit RSS-lukuohjelmassa luettavaksi.

Blogilista Wiki: Ajankohtaista

Kiitos.


Om vardagar samt annat grått och tråkigt

pni • 12.8 2006, 11.59

Bonniers Stora bok om vardagar samt annat grått och tråkigt (ISBN 12082006-1159) vet berätta att semesterförgiftning inte är ett farligt tillstånd och att den brukar vanligtvis gå om på ett par dagar efter att den utsatte återvänder till normal vardag och dess rutiner.

Det lär dock finnas undantagsfall där vardagsrutinerna antingen neutraliserar semesterförgiftningen på en kortare eller längre tid än normalt. Boken nämner två extremfall.

Den snabbaste bevittnade vardagsnormaliseringen lär ha hänt i Bryssel, måndagen den 5.9 1994, då Grejn von Brumstijk återvände till jobbet efter en lång och svår semesterförgiftning. Bara efter 1,3 sekunders exponering till vardagen släppte von Brumstijks ansiktsspasmer (ett fenomen som även kallas felaktigt semesterleende). Tiden är räknad från det att von Brumstijks hand rörde arbetsplatsens dörrhantag klockan 8.51, lokaltid, och har verifierats med hjälp av bilder från övervakningskameran.

Trots att det inte är vetenskapligt bevisat, finns det teorier som stöder en annan ytterlighet som är lika svår att upptäcka som svarta hål: den eviga semestern. Enligt vardagsforskare är det ett ovanligt tillstånd där semesterförgiftningen helt enkelt inte kuvas och därmed verkar den utsatte nöjd med tillvaron i nuet.

Det som gör svårt att identifiera den eviga semestern är att även lätta fall av optimism eller konventionell lycka skapar en vrångbild av vardagen med en så stark klirrfaktor att instrumenten för semestermätning ger felaktiga utslag.

Enligt vardagsforskare måste dock den eviga semestern finnas.

Den allmänna teorin om vardag fastslår att vid en viss punkt i tiden har allt varit semester. Men eftersom vardagen expanderar infinit, blir den faktiska koncentration av semester jämt svagare vid varje punkt av vardagen för varje stund som flyter förbi. Men teorin är inte vattentät eftersom somliga forskare hävdar, baserat på uträkningar och nya formler av den kända trivialiteten, att vissa punkter av vardagen kan ha en högre koncentration av semester.

Men för oss vanliga vaxbleka människor har semesterrelativitetsteorin nog ingen större betydelse, eftersom de flesta uppfattar vardagen som ett förhållandevis stabilt läge och semestern som en relativt kort stund.



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved