Eräänlainen angst

Joskus kirjoittaa jutun, mutta ei sitten julkaisekaan sitä. Pitkänkin. Pitää sitä luonnoksissa. Pitkäänkin. Kunnes yhtenä päivänä joko vain poistaa sen tai kirjoittaa sen päälle jotain muuta ja julkaisee. Muuta. Linkki. Runo. Valokuva. Ihan mitä vaan.

(Tästä saisi 160 merkkisen rakkausrunon: Olet Manchegoni vastaleivotulla leivälläni, kermani kanttarellikastikkeessani [voi ei] durumjauhot pastassani [voiherranjumalasentään])

Toisinaan tekisi mieli kirjoittaa, mutta jokin estää. Tulee levoton olo. Kirjaimet eivät muodosta sanoja. Sanat eivät lauseita. Lauseet eivät. Ainoastaan ajatus on olemassa: tästä pitäisi kirjoittaa. Materialisoituminen epätäydellistä. Siitä tulee hirviö. Onneksi se eli niin lyhyen ajan. He’s dead Jim. Ei tohtori, se hengittää vielä [härrigud].

Kirjoittaa kuitenkin pari kappaletta [you fool!]. Poistaa kaiken. Kirjoittaa taas. Poistaa kaiken. Ei saa edes tallennettua jutunjämää luonnoksiin. Kuolevat kaukosiiritimen lattialle. Harmaa möykky. Muodoton [onks’ toi limaa?].

Pitää kuitenkin paria riviä jossain välilehdessä auki. Ei voi poistaa. Nämä rivit tulevat vastaan aina kun sulkee muita välilehtiä. Taas levoton olo. Pitäisi kirjoittaa kaikki uusiksi. Ruma se on. Kuollut.

(Oikeasti?)

Miten sen voisi sanoa? En mä voi. En mä vaan kerta kaikkiaan voi kirjoittaa. Siitä tulisi… tai no, kyllähän mä voisin… eiku ei, se ei tuntuis oikeelta. Mutta kuitenkin. Siis. Tai. Niin….

Avaa uuden välilehden. Rauhoitu! Lukee blogeja, uutisia, katsoo kuvia. Vähän televisiota.

(Kas Satamalla viimeinkin uudet sivut. House: kerrankin sain sen katsottua livenä — siinä oli Pink Floyd viite. Yllättävä. Mitäs muuta? Ai tuokin. Ja tuo.)

Ai tossa toi taas on! Äh. Ruma, mutta ei se ole sen syy. Pitäis kyllä jatkaa. Miten? [Retorinen kysymys, eikös? Eikös?]

Ei oikein voi kirjoittaa mitään. Sormet eivät liiku. Jos tarpeeksi kauan tuijottaa näyttöä silmät tarkentavan sisällön ohi, kaukaisuuteen.

Sitten. Vähitellen kirjaimet katoavat. Del, del, del, del… del. Select all. Delete. Äh. Undo. Äh. Ei voi kirjoittaa, ei poistaa.

Kunnes. Äh! Close window.

Parempi näin. Tällä kertaa.

(voisiko sitä joskus kirjoittaa vain sulut ilman sisältöä tai vaikka sisältäen vain huutomerkin, ei muuta)
(ei kai [ei])

6 thoughts on “Eräänlainen angst

  1. aivan todellakin tuttu tunne… tosin minä yleensä luovutan aikasemmin, ja sitte ärsyttää kun ei ees kunnolla yrittänyt. :P

Comments are closed.