Melkein, mutta ei kuitenkaan

Olin jo hetken aikaa ajatuksissa liittyä Jannen Free Kentsu99 -kamppikseen, sitten päätinkin että en.

Meillä on paljon hyvää musiikkia täällä. Mutta se tuntuu pysyvän täällä. Kuka vie suomipoppia maailmalle? Harva jakelija. Ihan ymmärrettävää. Tuskin Eput möisivät montaa levyä tämän maan rajojen ulkopuolella, mutta mikä estää yrittämästä? No raha, tietenkin. Ei ole järkevää roudata Eppujen CD-levyjä jonnekin Chicagoon mätänemään.

Vaan siinäpä onkin internetin voima. Promotaan jotain bändiä tai biisiä YouTubessa tai MySpacessa ja lisätään viereen linkki kauppaan. Mahdollisia katselijoita ja kuuntelijoita on paljon. En ymmärrä miksi jotain Eppujen biisiä ei voisi hyvinkin myydä tuhansia kopioita sitä kautta. Tai kokonaisia levyjä. Hullumpikin musiikki myy. Kultalevyn verran? En tiedä. Ei tiedä kyllä levy-yhtiötkään, eivätkä lähiaikoina varmaan edes uskalla kokeilla.

Videossa on voimaa. Ääntä ja kuvaa, mielikuvia ja fiiliksiä. Eikä niitä videoita pahemmin täällä näe. Mahdollisesti jossain MTV:llä ehkä, tai satunnaisesti jollain suomalaisella TV-kanavalla.

Siksi ajattelin, että hyvä kun Kentsu99 työntää niitä verkkoon.

Ehdin jo jonkin aikaa tuntea pyhää vihaa TTVK:ta kohtaan. C’mon, mitä pahaa siinä on, että joku aktiivinen yksilö levittää Suomalaisen musiikin ilosanomaa maailmalle YouTuben kautta. Ideahan on hyvä. Maailmanlaajuista näkyvyyttä minimaalisin kustannuksin. Vielä kun biisejä saisi kätevästi ostettua netin kautta.

Mutta.

Kun sitten kävin katsomassa Kentsu99:n YouTube-sivua tulikin sieltä vastaan Led Zeppeliniä, Scropionsia ja Metallicaa. Acceptia, Judas Priestiä. Häh? Mitä Suomipromoa tämä muka on? Tottahan siellä, noin tuhannen videon joukossa on täkäläistäkin musaa (aika paljonkin), mutta että isoja maailmalla tunnettuja bändejä?

Eikä kyseessä ole videomatsku, vaan stillkuva bändistä plus biisi. Jos Kentsu99 oikeasti haluaisi promota suomalaista musiikkia, olisi ns. videon vieressä linkit bändin ja levy-yhtiön nettisivuille, jotain tietoa mistä on kyse. Jotain muutakin kuin vain biisi ja yksi kuva.

Jotenkin minä en enää vaan uskonut. Vaikka idea on hyvä, ei toteutus ole. Se ei riitä kampanjointiin.

En kuitenkaan usko että Kentsu99:n YouTubessa olevat biisit vaikuttavat mitenkään negatiivisesti siellä olevien artistien tai bändien levymyyntiin. Minäkin löysin sieltä taas jokusen biisin jonka olin unohtanut mutta jonka voisin hyvinkin ostaa (on kivempi kuulla koko biisi kuin vain 30 sek. ostopäätöstä tehdessä). Ja olisin ostanutkin heti, jos olisivat digitaalisessa muodossa myynnissä.

6 thoughts on “Melkein, mutta ei kuitenkaan

  1. Muakin kyllä häiritsee hieman nuo Kentsun stillikuvavideot biisien kera. Mutta päätin ryhtyä kampanjaan koko homman typeryyden takia. Luulisi järjestöillä olevan vähän tärkeämpiäkin kohteita.

    Tällaiset tapaukset vain lisäävät ihmisten epävarmuutta netissä. Kohta kukaan ei uskalla julkaista mitään netissä, koska pelkää rikkovansa jotain tekijänoikeuslakia. Miten esimerkiksi bändien fanisivuilla olevien valokuvien tekijän- ja julkaisuoikeuksien laita on?

    Mieluummin olisin nähnyt Kentsun YouTube -sivuilla kokonaisia suomalaisia videoita vuosien varrelta. Mutta koko homman takana on prosessin älyttömyys. Internetin tulisi vapauttaa ihmiset julkaisemaan tavaraa eikä pelotella heidät vaitonaisiksi.

  2. Niinhän sitä luulisi että keskittyisivät olennaisempaan, mutta sehän ei kuitenkaan ole ollut erinäisten valvontaelinten tapa. Inkvisitotyyli on voimissaan. Se on älytöntä.

  3. Moi!
    Tässä minä Kentsu99 vaan…. Kuka ulkomailla laittaisi esim. Eppuja search ruudulle??? Siksi ulkomaalaiset kuuntelijat on löydettävä sivuni tunnettujen artistien kautta kuten jo mainittin Scorpparit, Metallica, Led Zeppelin ym. ym.

    Ihan vaan markkinoinnin perusoppeja, mutta ehkä kaikille tämä “kikka” ei mene perille.

    Hyvää jatkoa teille kaikille.

    Yst.terv Kentsu99

  4. Pieni lisäys vielä…. ihmettelen kovasti miksi monet haluavat katsoa musiikkia, kun itselläni on tarpeeksi mielikuvitusta ja kuuntelen musiikiia yleensä silmät kiinni. Mutta kaikki näköjään eivät siihen nautintoon pysty??

    Siksi nämä kuvat minun lataamissa “makupaloissa”. Videot ovat teineille jotka eivät vielä ole oppineet kuuntelemaan.

    Terv. Kentsu99

  5. Terve Kentsu99!

    On totta että ne jotka eivät tunne Eppuja tuskin osaavat kyseistä bändiä nimellä hakea. Ymmärrän että isot nimet vetävät hyvin kävijöitä.

    Mutta YouTubessahan voi kuitenkin tagittaa tiedostoja niin että löytyvät, niin YT:n sisäisellä haulla kuin esim. Googlella. Ja ainahan omia video-/äänitiedostoja voi mainostaa muuallakin, jos nimenomaan tarkoituksena on promota suomalaista musiikkia.

    Perusta oma MySpace-sivu. Pistä pystyyn blogi johon linkität omia tiedostojasi. Kirjoita keskustelufoorumeihin… mahdollisuuksia on monia, ja ne toimivat varmasti yhtä hyvin kuin Metallica tai Led Zeppelin. Käytä hyväksesi semanttisesti korrektia koodia, standardeja. Samalla voit myös linkittää muuhun tietoon bändeistä ja artisteista, sekin parantaa näkyvyyttä.

    Ja ainahan sitä voi kikkailla otsikoilla, tyyliin “Do you like Scropions, then check this out”. Löytyy siis haulla “Scorpions”. Rumaa ehkä, mutta eikös markkinoissa ole kaikki sallittua ;)

    Vaan kukin tekee omaansa tyylillään. Hyvä niin.

    Se että tarvitseeko musiikki elävää kuvaa tuekseen on toinen juttu. Perin subjektiivinen sellainen, joten siitä debatointi ei ehkä edes ole erityisen hedelmällistä.

  6. Kentsu: Minusta olisi oikein mukavaa puolustaa sinua, mutta en näe toimintasi olevan linjassa ilmoittamiesi tavoitteiden kanssa.

    Oletko ihan vakavissasi sitä mieltä, että pumppaamalla nettiin ulkomaisia hevi”videoita” saat houkuteltua lisäkuuntelijoita Isto Hiltuselle, Neon 2:lle tai Katri Helenalle?

    Ja jos todella halua promotoida suomalaista musiikkia, niin linkitä hyvä ihminen niihin artisteihin, kerro taustoja tai tee ylipäätään jotain, millä on sen vertaa jotain lisäarvoa (potentiaaliselle)fanille.

    Olen Jannen kanssa samalla linjalla siitä, että TTVK:n tarttuminen sinänsä harmittomaan puuhasteluusi kertoo vain tekemisen puutteesta. Minua vain surettaa, jos “taistelu” kansalaisten oikeudesta promotoida suomalaista musiikkia “hävitään” tällaisen tekopyhän kuravellin takia.

    Ja levittäisit edes kunnon videoita. Mikään ei rasita minua videopalvelu YouTubessa niin paljon kuin sinne tuupatut ei-videot. Jos formaatti ei miellytä, niin olisiko jokin muu alusta parempi?

    En nyt halua myöskään kieltää sinua tekemästä mitään. Netti on vapaa, toimi niin kuin parhaaksi näet, mutta kestä myös kritiikki.

    Jos olet tosissasi suomalaisen musiikin promotoinnista, niin ota annettusta kritiikistä vaari ja kehitä toimintaasi mielekkäämpään suuntaan. Pni antoi edellä lukuisia hyviä neuvoja.

Comments are closed.