Aikaisemmin oli niin että Mechelininkadun loppupäätä, Linnankoskenkadulta päin tullessa, ei jalankulkijan kannattanut ylittää vihreän ukon loistaessa ilman että oli varmistunut ettei vasemmalta tule vielä joku kuumakalle kaasu pohjassa. Yleensä niitä kalleja tuli. Aika kovaakin.
Jossain päättävässä elimessä joku sitten huomasi risteyksen toimimattomuuden, sillä siihen on alkuvuodesta asennettu valot, nimenomaan niille vasemmalta tuleville kuumakalleille.
Vaan eipä niillä ole pahemmin vaikutusta. Valoilla, autoille siis. Tässä viikolla yksikin meinasi ajaa päin kun lähdin ylittämään tietä punaisen ukon vaihduttua vihreäksi. Jäi sitten siihen mulkoilemaan vihaisena kun kävelin mustan autonsa editse. Että kehtasinkin hidastaa hänen menoaan. Joutui aivan pysähtymään.
Olisi pitänyt vilauttaa keskisormea. Tai pyllistää. Tai potkaista konepeltiä. Enpä kuitenkaan sitten muuta kuin vain mulkoilin vihaisesti takaisin. Ilma väreili hetken molemminpuolisesta halveksunnasta.
Tämäpä sattui, pääsen vuodattamaan.
Äsken meinasin juuri teloittaa Tampereen Lapintiellä pyöräilijämimmin, joka paineli alamäkeä yli sallitun taajamanopeuden jalkakäytävällä kaksivuotiaan otsalohkoa hipoen. Ilmekään ei värähtänyt, kun pyysin hidastamaan. Seuraavalla kerralla vetäisen hihasta nurin ilman varoitusta.
Minä otan yleensä liikenneöykkäreistä kuvan. Jos ehdin. Tai olen ainakin suurieleisesti räpläävinäni kameraa niin että muka otan. Huomaavat että jonkun mielestä toimintansa on väärin ja pelkäävät saavansa kuvansa lehteen/nettiin/poliisiarkistoon. En minä niitä koskaan kuitenkaan missään julkaise.
Soveltunee paremmin vääriin pysäköinteihin kuin potentiaalisiin päälleajoihin. Enkä ole onneksi joutunut vielä kertaakaan pyyhkimään muistikorttia puhtaaksi. Tai itkemään ja pyyhkimään.
Tuo öykkäreiden kuvaaminen vaikuttaa aika kivalta idealta. Ainakin näin näin tässä koneen ääressä istuessa. Voi sitten olla eri juttu kun silmä mustana etsii kameraa jostain katuojasta.