Olipa kerran, ja useammankin

Pieni satu sunnuntaipäivän ratoksi.

Toimisto, 1500-luvulla. Paikalle on saapunut kaupungin seppä sekä tämän vaimo. Pienen odottelun jälkeen toimistoon saapuu painotalon edustaja. Kaikki kolme toivottavat toisilleen hyvät päivät ja istahtavat sitten alas pöydän ääreen.

– No, kysyy painontalon edustaja, mikäs teidät tuo tänne?
– Meitä kiinnostaisi kirja, kertoo seppä.
– Olette tulleet aivan oikeaan paikkaan, kehuu painontalon edustaja.

Keskustelu jatkuu. Käy ilmi ettei seppä tai tämän vaimo ole juurikaan tutustuneet painotuotteisiin. Joskus nähneet jonkun kirjan, mutta eivät oikeastaan lukeneet yhtäkään. Kirjeitä lähettelevät kyllä. Etenkin vaimo.

– No, miksi te haluatte kirjan? ihmettelee painontalon edustaja.
– Olemme kuulleet että monella on oma kirja, kertoo seppä ja jatkaa, kerrotaan jopa että joku on kirjansa avulla myynyt enemmän nauloja. Ja meitähän bisnes kiinnostaa.
– Se on ihan totta, kirja voi lisätä myyntiä.
– Otamme siis yhden kirjan, kiitos.

Mutta vaikka painotalon edustaja miten yritti kysyä sepältä mitä sisältöä kirjaan tulisi ei hän kysymyksiinsä saanut vastausta. Kyllähän kirja sisältöä tarvitsee yritti painotalon edustaja, mutta seppä ei antanut periksi. Kirja pitää saada. Ei väliä mitä siinä on. Kirja myy.

– Hyvät herrat, keskeytti sepän vaimo, älkää toki kiistelkö.

Hiljaisuus täytti toimiston.

– Kirjan kannessa pitää olla hyvä kuva, sepän vaimo sanoi tietävästi. Jos siinä on hyvä kuva niin kirja täyttää tehtävänsä.

Painotalon edustaja ehti tuskin sanoa “Mutta”, kun sepän vaimo jo jatkoi puhumistaan.

– Ei kukaan lue kirjoja niiden sisällön vuoksi. Jo se että kirja on myyvän näköinen riittää. Minä tiedän. Olen kerran nähnyt kirjan ja se oli hyvän näköinen. Ostin siltä istumalta kirjan omistajalta kolme lehmää ja yhden sian.

Sepän kasvoille nousi hymy ja hän nyökkäsi hyväksyvästi. Painotalon edustaja painoi päänsä käsiinsä ja huokasi.

– Tehkää siis meille hyvän näköinen kirja, sanoi seppä.

Vaikka painotalon edustaja miten yritti vakuuttaa sisältösuunnittelun olevan tärkeä osa kirjan valmistusprosessia, ei hänen sanansa laskeutuneet otolliseen maaperään. Seppä vaimoineen oli päätöksensä tehnyt.

Mutta miten sitten kävikään?

Seppä osti kirjansa kaupungissa vierailleen sirkuksen julistemaalarin apupojalta. Hinta oli kymmenkertainen painontalon tarjoukseen verrattuna, mutta kannesta tuli oikein hieno: Juuri sellainen, että se miellytti nimenomaan sepän vaimon silmää.

Seppä ei koskaan avannut kirjaa. Miksi olisi? Hänhän omisti sen. Sepän vaimo ihaili joskus kirjan kantta.

Kun kirja toista vuottaan makasi käyttämättömänä sepän verannalla, sanoi vaimo miehelleen: Seppä rakas, sirkus on kaupungissa taas…

Ja kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti?

2 thoughts on “Olipa kerran, ja useammankin

Comments are closed.