skrubu

mitään
en lupaa
sen osaan pitää

Tänään ei ilmesty Vitosta (paitsi kuvamuodossa), vaan vastaus viimeisen vitosen viidenteen, eli viimeiseen, kysymykseen: Oletko sinä lähipäivinä lopettamassa jotain? Tarkoittaako se myös samalla jonkun muun alkua?

Olen. Tai… no, se loppui jo. Mari, tätä se päätös tarkoitti: vielä kaksi Vitosta.

Viime viikolla Vitosen toimitus pakkasi vanhan kannettavansa kenkälaatikkoon, siivosi työpöytänä toimineen silityslaudan puhtaaksi ja astui tyytyväisenä ikkunasta ulos.

Jääkaapin ovessa roikkuu keltainen muistilappu:

Kiitos kaikille jotka lahjoittivat kuvia Vitosen käyttöön, ja niille jotka jotka keksivät kysymyksiä ja teemoja. Kiitos myös kaikille jotka vastasivat. On aika lopettaa, jättää Vitonen vuodelle 2007 ja siirtyÄH.; asdfasdf’jköljl kjlkj pekoni ö

Tarkoittaako tämä jonkun muun alkua? Varmaan jollain tavalla, tyhjiö yleensä täyttyy jollain. Aika, kuten sillä tapana on, näyttää varmaan joskus mitä se joku voisi olla.

Jos joku tuntee tarvetta jatkaa Vitosta, jäi toimituksen tiskialtaaseen noin vuoden tarpeisiin pieniä kuvia vitosista (tähän tyyliin). Kiinnostuksesta voi jättää viestiä kommentteihin.

Mitä jos ajattelisi joululahjan antamista kommunikointina ja lahjaa viestinä? Se voisi mennä jotenkin näin.

Kyse ei ole laadusta, eikä oikeastaan määrästäkään – kummallakaan ei ole merkitystä jos ei ajattele lahjaa viestinä. Mitä lahjan antaja haluaa sanoa (muuta kuin hyvää joulua, tässä minun osuuteni joulunajan massatuholahjojen kilpavarustelusta)? Mitä lahja kertoo vastaanottajasta, antajasta ja heidän välisestä suhteestaan?

Jos lahjan antaja ajattelee vain omia arvojaan ja mieltymyksiään muuttuu lahja kivasta noloksi hyvin nopeasti. Molemminpuoliseksi noloksi.

Ai mutta tuostahan tulisi kiva lahja, miettii lahjan antaja jouluostoksilla ja perustelee sen itselleen sillä, että sehän on juuri sellainen jonka minä olen aina halunnut saada lahjaksi.

Vaan mistä antaja tietää onko lahja onnistunut kun vastaanottaja on jo pienestä pitäen opetettu kiittämään saamastaan lahjasta (Miten sanotaan, Pekka? Kiitä kilttiä tätiä lahjasta!). Eihän kukaan (aikuinen ainakaan) viitsi/kehtaa tuulettaa tunteitaan jos saa omasta mielestään todellisen turhakkeen lahjaksi. Emmehän me halua vaikuttaa epäkiitollisilta ja loukata lahjan antajaa.

Tosi kiva lahja, sanoo lahjan saaja ja jatkaa lausettaan aivojen perukoilla, …jos olisin 10 v. tyttö, mutta kun nyt kuitenkin olen nelikymppinen äijä niin taitaa roskiin mennä heti kun kotiin pääsen, mutta miksi minä tällaisen sain?

Antajalla on (kai tavallaan?) vastuu antaa vastaanottajalle sopiva lahja, sellainen joka parhaimmillaan kuvastaa myös hiukan antajan persoonallisuutta, mutta kuitenkin jotkut lahjat hankitaan vain hankkimisen vuoksi. Vastaanottajan tulee olla kiitollinen saamastaan, sillä muuten antajalle tulee huono mieli ja silloin muillekin tulee huono mieli.

Tämä on oikeasti yllättävän vaikea sosiaalinen kanssakäymismalli, makaaberi tanssi jossa kaikkien on oltava tyytyväisiä lahjoihin jottei joulu mene pilalle. Eihän kukaan halua ottaa vastuuta tunnelman pilaamisesta. Siksipä varpaille astumiset jätetään mainitsematta, huulia purraan ja kriittisyys sekä möly niellään kinkun ja viinin voimalla vatsan pimentoon.

Epätäydellinen lahja ei anna täyttymystä, ei antajalle eikä vastaanottajalle. Täydellinen lahja taas antaa onnistumisen tunteen antajalle ja ilon vastaanottajalle. Usein sitä kai päätyy jonnekin äärimmäisyyksien keskivaiheille, sinne missä jaettu ilo on enemmän kuin osiensa summa mutta missä kuitenkin olisi parantamisen varaa.

Täydellisin lahja lienee sellainen jonka itse hankkii itselleen. Sellaisessa viesti on selkeä – antaja ymmärtää vastaanottajaa ja lahja kuvaa hienosti näiden kahden suhdetta toisiinsa. Täydellisin lahja lohduttaa ja auttaa tasaamaan epätäydellisistä lahojoista, niin saatujen kuin annettujen, syntyneen pettymyksen tunteen.

***

Oi miten syntiseltä tällaisten asioiden ajatteleminen ja niistä kirjoittaminen tuntuu. Jouluhan on yhdessäoloa ja hyvää mieltä. Saako näistä asioista oikeasti kirjoittaa, vai pitäisikö sitä vain olla hiljaa ja hymyillä?

Saa lapset lahjaksi taskulaskimet.
Ne maksoi kolme markkaa.
Niitä tarkkaan kun siinä syynäilin,
ei ollutkaan pattereita.
Muovikuoressa pelkkää roskaa
mä tuskin koskaan tahtoisin.
–
Leevi and the Leavings: Soiva jouluyllätys

Jos minulta kysyttäisiin vuoden 2007 parhaita äänijulkaisuja, kaivaisin soittimestani esiin jokusen levyn ja julkaisisin ne aakkosjärjestyksessä esiintyjän mukaan täällä. En edes yrittäisi laittaa niitä paremmuusjärjestykseen, en kykenisi siihen. Listasta voisi tulla ehkä tämän näköinen:

Beardfish: Sleeping In Traffic Part One
Flower Kings: The Sum Of No Evil
Magic Pie: Circus of Life
Porcupine Tree: Fear Of A Blank Planet
Ritual: The Hemulic Voluntary Band
Riverside: Rapid Eye Movement
Rush: Snakes & Arrows
Sylvan: Presets
The Tangent: Going Off On One

Och Sting: Gabriel’s Message, Ian Anderson & Band: God Rest Ye Merry Gentlemen, The Pogues & Kirsty MacColl: Fairytale of New York, Lindisfarne: Wintersong samt Shane MacGowan & Nick Cave: What a Wonderful World.