skrubu

Aaaargh. Tiedättekö, on aivan määräämättömän ärsyttävää se, kun on avannut selaimen välilehtiin ryppään luettavaa ja sitten jollain niistä sivuista on joku härpäke joka ryhtyy toitottamaan musiikkia.

Useasti se musiikki on jotain joka puhuttelee sitä joka on virittänyt kyseisen äänilisäkkeen käyntiin, mutta kävijälle musiikki ei ehkä sano mitään. Tai on ärsyttävää. Ainakin se on monesti hyvin epärelevanttia. Etenkin silloin kun ei edes ole sillä sivustolla josta musiikki (tai sellaiseksi luokiteltava ääni) tulvii kiusaamaan tärykalvoja.

Sellaiseen voi reagoida kolmella tavalla:

Yksi. Näpäyttää tietokoneen äänet hiljaisiksi. Ihan hyvä, mutta jos samaan aikaan kuuntelee jotain muuta, loppuu senkin kuuleminen (samalla tietenkin myös odottamaton kakofoniakin loppuu). Tai sitten äänet unohtaa poiskytketyiksi ja ihmettelee miksi ei ääntä kuulu kun menee katsomaan esimerkiksi leffatrailereita.

Kaksi. Käyttää aikaansa välilehtiin avattujen sivujen läpikäyntiin etsien mikä vitkain siellä nyt poppia soittaa, jotta sen voi hiljentää. Se vie aikaa ja on ihan mielettömän sapettavaa: äänivitkaimet voivat olla ihan missä päin sivua vaan, olla minkä näköisiä vaan – juu, hyvää metsästysonnea vaan.

Kolme. Poistaa kyseisen saitin seurannasta. Miksi tietoisesti kiusata itseään sellaisilla saiteilla joiden ylläpitäjillä ei ole käsitystä tai ymmärrystä siitä mitä välilehdet ovat tai miten niitä käytetään.

Aikanaan valitsin tavan yksi. Myöhemmin siirryin tapaan kaksi. Nykyään olen tavan kolme kannalla. Pois vaan kaikki ärsyttävä. Kohinaa on muutenkin ihan liikaa, on pyrittävä sen vähentämiseen.

Pum. Kova puu vasten kovaa puuta. Ääni kaikuu isossa huoneessa. Pimeydestä kuuluu ääni: päätetty.

Oikeasti se ei ollut puheenjohtajan nuija. Se oli virtuaalinen sellainen. Efekti oli kuitenkin sama. Kuvittelin ympärilleni ison kalsean huoneen. Pimeän. Ison. Ja pitkän pöydän. Sen ympärillä oli… olin minä. Kenen ääni? Minun.

Asia päätetty. Huoneessa, vaikka samalla etsiskellen joululahjaa, kävellen kaupasta toiseen, päätin itseni kanssa/puolesta/itselleni, että se on nyt varmaa. Esityslista ei ollut yllätys. Tämä oli tiedossa, pitkään valmisteltu. Kaikki… olin paikalla. Hetki oli oikea.

Päätös: kaksi.

Eikös tämä nyt tule hiukan nopeasti? Kenen kanssa minä muka juttelen. Johan tästä on aikaisemmin jo ajateltu. Totta, ne ajatukset.

Selvä. Ymmärrän, hyväksyn. Kannatan, jopa. Mitäpä minä minulle?

Kaksi.

Joskus kun etsii jotain, löytää jotain ihan muuta.

Niin kuin esimerkiksi tässä ihan äskettäin, kun etsin taittoluutani. Oli tarve nuutata. Olen ihan varma että olen sen vastikään jossain nähnyt, mutta juuri kun olisi ollut tarvetta sille, en löydä sitä mistään.

Kaivan läpi yhden jos toisenkin laatikon, korin ja kaapin. Yllättäen istun sängyn laidalla ihmetellen kädessäni olevaa R-Kioskin VIP-videokorttia, noin vuodelta keppi ja risu. Ajalta jolloin Nikkilän ärrällä oli ehkä kymmenen videota.

Kaikenlaista sitä säilyttääkin. Hassua. Ehkä jopa hiukan outoa.

Tänään en etsinyt mitään, mutta löysin Rahinan kautta Charlie Brookerin Screenwipe-ohjelmia YouTubesta. Viihdyttävää. Viihdyttävämpää kuin mitään mitä olisi VIP-videokortilla saanut vuokrattua.

Jengi hengaa netissä. Yks siellä, toinen täällä, jotkut siellä ja täällä. Vapaa-aikana, työaikana ja vähän siltä väliltä. Vitonen keskittyy tänään sinuun netissä.

1. Mistä kaikkialta netistä sinut löytää (profiilit sosiaalisissa palveluissa, video- ja kuvapalveluissa, foorumeilla, jne jne)? Miksi? Ja mitä teet niissä?
2. Mitä luulet, miksi Facebookista on tullut niin kovasti esillä oleva ilmiö?
3. Eroaako verkkoidentiteettisi (tai joku niistä, jos sinulla on useampi) todellisesta minästäsi jotenkin ja olisiko siitä haittaa jos se (ne) paljastuisi?
4. Mitä mieltä olet alati lisääntyvistä henkilöhakukoneista (esim. Spock, PeekYou, WikiYou tai Wink)?
5. Mitä tekisit jos joutuisit identiteettivarkauden uhriksi netissä?

Voit vaikuttaa Vitoseen lähettämällä kysymysvinkkejä vitosvinkki (ättä) skrubu. Net. Vitonen myös RSS -syötteenä.

Johan minä jo eilen. Mutta tänään kävin huvikseni katselemassa miten edellisinä vuosina. Ja aika vaihtelevasti näyttäisi olevan.

(Vuosi - sija. lahjoittajia, summa)
2003: 26. 39 kpl, 469 €
2004: 61. 16 kpl, 210 €
2005: 11. 47 kpl, 1118 €
2006: 48. 30 kpl, 413 €

Tänään, viimeisin lahjoitus klo 19.05.
2007: 12. 45 kpl, 797 €

Bloggaajien potti joulupadassa.

Olen jo useamman kerran, viimeksi ITviikon jutussa Joka kolmas pikkupaja aikoo verkkokauppiaaksi (via), törmännyt ennusteeseen siitä, että ensi vuonna Suomessa avattaisiin 50000 uutta verkkokauppaa. Luku tuntuu aika hurjalta.

Vedetäänpäs tähän hatusta, että vuodessa on semmoiset pari tuhatta työtuntia. Sitten, hyvin epätieteellisesti, jaetaan vuoden aikana avattavien verkkokauppojen määrä työtunneilla jolloin saadaan tulokseksi 25. Eli ensi vuonna jokaisen työtunnin aikana pullautetaan verkkoon 25 uutta verkkokauppaa.

Vaikka, ei kai sitä oikeasti ihan noin voi laskea.

Jos nyt kuitenkin oletetaan että tulevan vuoden jokaisena päivänä pullautetaan nettiin lähes 137 uutta verkkokauppaa, niin riittääkö kaikille asiakkaita? Saadaanko kaikkiin kauppoihin tarpeeksi tuotteita myyntiin niin että kauppa kannattaa? Entä miten käy laadun kun verkkokauppoja tehtaillaan melkein kuusi kappaletta tunnissa, vuorokauden ympäri koko vuoden ajan?

Tuleekohan kukaan pitämään kirjaa, niin että voi ensi vuoden lopussa käydä tarkistamassa millaisia kauppoja verkkoon on avattu. Ja montako. Tai montako niistä on vielä pystyssä vuoden lopussa?

Muistatteko sen ”Katso kenguru loikkaa” -laulun? Minulla se on tänään pyörinyt päässä hiukan toisin sanoin, näin: Katso kenguru maistuu, mies on paistanut sen.

Sain eilen vinkin, että Kampin K-putiikissa on kengurun ulkofilettä myynnissä (19,90 kilo) ja kävin matkalla kotiin töistä nappaamassa pari viipaletta.

Kastikkeeksi lämmitin Crème Bonjour Cuisine sipulisekoitusta (n. puoli purnukkaa) johon lisäsin rapeaksi tiristettyä hienoksi hakattua valkosipulia (1 kpl yksikyntinen), Worcestershire kastiketta (tujaus), chipotle Tabascoa (reilu loraus) ja tummaa soijakastiketta (pieni liraus).

Juomana sattumalta valittu La Miranda de Secastilla. Ei mikään erityisen erikoinen viini, mutta sopi mielestäni hyvin kokonaisuuteen.

Yksi tämän blogin portinvartijoista, Bad Behavior, sekosi yllättäen. Se väitti kommentoijien olevan IP-osoitteesta jota oli käytetty ilkeämieliseen tai laittomaan toimintaan, vaikka olisivat olleet miten ystävällisiä tahansa.

Samainen vartija esti myös ylläpitäjän pääsyn blogin hallintapaneeliin. Jäin siis itsekin nalkkiin.

Hetken pähkäiltyäni asiaa (sis. tuopin kahvia ja kinkkuvoileivän) pujahdin blogiin takakautta ja lähetin vartijan bittittaivaaseen. Eipä siinä ollut muutakaan tehtävissä, vika kun ei ollut täällä päässä vaan vartiointifirman järjestelmissä.

Nyt onnistuu kommentointi taas.

Päivitys: … ja uusi vartijaversio tuntuu toimivan ongelmitta (ainakin luulen niin, mitään kommentteja ei kuitenkaan näy kommentointi näyttäisi toimivan).