Kyllä meillä on mistä valita

Psykologi Barry Schwartz puhuu vuonna 2005 nauhoitetussa TED talkissa siitä miten vaihtoehtojen lisääntyminen vähentää onnellisuutta. Hieno esitys, kannattaa katsoa.

Schwartz kertoo, että mitä enemmän on mistä valita, sen vaikeampi on tehdä valintaa, samalla myös lisääntyy epävarmuus siitä, että tehty valinta valinta on oikea (olisinko voinut tehdä paremman valinnan?) joka puolestaan vähentää onnellisuuden tuntua.

Tästä näkökulmasta katsottuna HS.fi:n jutussa mainitun Taloustutkimuksen tutkimuksen tulokset eivät ole mitenkään yllättäviä. Televisiokanavien määrän lisääntyminen kasvattaa valintamahdollisuuksia joka vaikeuttaa valintaa ja johtaa siis siihen, että televisionkatselijat ovat onnettomampia (lisääntyisiköhän onnellisuus jos kanavien määrä vähenisi ja ohjelmien laatu paranisi, hmm…?).

No, äskettäin loppuneen vuoden televisiokeskusteluissa on myös käynyt ilmi, että katselijoiden kurjuutta on lisännyt niin uuden teknologian pakottaminen jokaiselle, kuin myös tekniset ongelmat. Samalla myös uusi teknologia on tuonut katsojille lisää valittavaa: digiboksit.

Moni miettii mikä digiboksi kannattaa valita ja mistä löytäisi tarpeelliset tiedot oikean valinnan tekemiseksi? Jos ei osaa valita, onnellisuus vähenee, etenkin kun valinta on pakko tehdä (jos siis haluaa katsoa televisiota). Eikä hankittu laite tyydytä jos jää miettimään josko se toinen digiboksi sittenkin olisi ollut parempi.

Samaa voisi kuvitella taulutelevisioiden ostajista. Merkkejä on monia ja malleja käsittämätön määrä. Laitteiden vertaaminen ei ole vain vaikeata, vaan toisinaan se on jopa täysin mahdotonta, siksi valinnan tekeminen ei ole helppoa ja samalla myös epävarmuus tehdystä valinnasta on suuri.

Mielestäni laitevalmistajat tekevät itselleen hallaa vaikeuttamalla valintaa. Ne luovat omille tuotteilleen oston esteitä. Se ei tietenkään tarkoita etteikö elektroniikka möisi, koska niin televisiot kuin digiboksit kyllä käyvät kaupaksi, mutta en voi olla ajattelematta miten paljon enemmän niitä myytäisiin jos valinta tehtäisiin helpommaksi.

Televisio ei enää ole helppo viihdekanava, iltojemme ilo, jonka ääressä voi nollata aivot, vaan siitä on tullut monien valintojen viidakko. Ehkä televisio ei aikaisemminkaan ole lisännyt onnellisuutta, mutta nyt vaikuttaisi siltä että se tekee monet nimenomaan epävarmoiksi ja samalla onnettomammiksi.

Amerikan ihmemaassa televisiokatselijoiden onnellisuutta lisää TiVo. Se on hyvin ymmärrettävää, se helpottaa valintojen tekemistä, eli suodattaa kohinaa. Meillä ei ole TiVoa, meillä on digi-tv, kohinaa ja enemmän tai vähemmän bugisia digibokseja.

En ollenkaan ihmettele sitä että moni on luopunut television katsomisesta. Ihmiset haluavat olla onnellisia. Digi-tv ei lisää onnellisuutta.

9 thoughts on “Kyllä meillä on mistä valita

  1. Mikäs ero tuolla ameriikan ihmeellä on normi tallentavaan digiboksiin? Mua vähän huvittaa nää ‘ajansiirto’ jutut, että siirrettiin sitä aikaa videoilla jo 80-luvulla lähes joka taloudessa. että kyllä on hurjaa tämä kehitys nykyään.

    Asiasta olen sinäänsä ihan samaa mieltä, eli ei ne sata kanavaa tee onnelliseksi, jos kaikilta tulee vaan roskaa.

  2. Ymmärtääkseni: TiVo oppii mistä pidät ja osaa suositella sen mukaan ohjelmia. Se kykenee myös esimerkiksi tallentamaan jostain sarjasta vain uudet jaksot, ohittaen uusinnat – kanavasta riippumatta. Se osaa tallentaa hakusanojen mukaan. Sitä voi ohjata netin kautta… kaikenlaista sellaista pientä kätevää palvelua joka saa töllön pällistelyn tuntumaan mukavammalta.

  3. Luulisin, että osa ihmisistä on jo vaihtanut onnellisuudenmaksimointilaatikkonsa läppäriksi (tai mikä tietsa kellä nyt on) riippumatta siitä, saako sieltä ulos yhtä tasokasta kuvavirtaa kuin teeveestä. Koska eihän liikkuva kuva sinänsä ole 100% toimiva onnellisuusinjektio vaan ns. jokin uusi kelpaa, mikä sieltä laatikosta ulos punkee. Voi se olla tekstäkin, ja läpänheittoa kaverien kanssa. Uuden tiedon virtaa maailmalta. Lisämatskujen hankkimista omaan harrastukseen. Henk. koht. oon silleen pervo, että tykkään tekstistä enemmän kuin kuvasta.

    Viesti siis: KAMOON, mikä se televisio on MUKA? Sehän tuuttaa skeidaa väreissä ja hillittömän monelta kanavalta. Kaikki perutsuu siihen että ihminen jaksaa – ken jaksaa – ottaa vastaan liikkuvaa kuvaa eikä välitä ajatella turhan paljon. Jos vaatimukset elämänlaadun suhteen yhtään nousee tästä, niin telkkari jää, sayoonara.

    Mitä tulee taas valintoihin ja valintojen rajoittamiseen, tulis mieleen pari viittausta: ei niinkään monta päivää sitten Hesarissa oli iso juttu intuitiosta ja sen käytöstä. Ja toiseksi, uskoisin että ne jotka on nähneet sekä yltäkylläistä elämää että massua viiltävää köyhyyttä ja pystyvät näin vertailemaan elämänLAATUAAN eri varutelutasolla, eri konteiskteissa, eivät kakki ole sitä mieltä että on maailman makenta olla rikas ja voida valita kaikesta. Rajoitus ja se, että pienestä joutuu itse tekemään suurta, tuottaa hyvin suurta mielihyvää tavan ihmiselle. Pizzataksin jatkuva pörrääminen ovella taas ei jaksa huvittaa kuin muutaman hetken.

    Ihminen on luova olento. Se tarvitsee haasteita ja tykkää ratkaista ongelmia. Yltäkylläinen elämä ei ole haaste.

  4. Voimme yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa vasta kun olemme saaneet kaiken.

    Onkohan niin että amerikkalaisilla on ollut televisiokanavien osalta “kaikki” joten he ovat valmiita yksinkertaiseen ja vaivattomaan.

  5. Etäomaisen entinen puoliso sai vanhoilla päivillä jonkinlaisen aivovaurion.
    Tämän jälkeen jos hän joutui stressin alla valintatilanteeseen, hän meni luuppiin.
    Ei osannut valita juustoa, vaan osti yhden jokaista.
    Koska tämä aiheutti hänessä ahdistusta, hän teki saman seuraavalla kauppareissulla.
    Osti myös 90 purkkia tuoremehua, 108 saippuaa, 8 fillaria, 19 moottorisahaa ja 4 matkalaukullista pornolehtiä.

  6. pni: Tietysti absoluuttisesti kaikkea ei koskaan voi olla joten tarpeeksi paljon niin että tuntuu siltä että on “kaikki”…

  7. Olisiko tuo ‘kaikki’ tavallaan kyllästyspiste, eli ei niinkään se että olemme saanet kaiken vaan se ettei enää vaan mahdu lisää.

Comments are closed.