Vajavaiset karttasovellukset

Matkapuhelimessani on kaksi karttasovellusta. Yksi on puhelimen mukana tuleva Nokia Maps, toinen Google Maps for Mobile jonka olen hakenut verkosta.

Molemmat ovat tavallaan ihan näppäriä, vaikka kuitenkin aika erilaisia. Esimerkiksi Nokian ohjelmassa voi lisätä omia kohteita kartalle, kun taas Googlen ohjelman uusimmassa versiossa on GSM-positiointi niihin tapauksiin kun GPS ei toimi (joita on mielestäni aivan liikaa).

Kumpikin ohjelma hakee karttatiedot netistä – Google tietenkin myös satelliittikuvat. PC-käyttäjät voivat ladata Nokialaiseen karttoja tietokoneelta, joka vähentää hitaan mobiilinetin yli ryömivää datamäärää (ja mahdollisia kustannuksia, riippuen tietenkin siitä millainen liittymätyyppi on käytössä).

Vaan molemmissa karttaohjelmissa on kuitenkin tavallaan sama perustavanlaatuinen puute.

Nokian ohjelmassa käyttäjän itse kartalle asettamat pisteet ovat ja pysyvät mobiilisovelluksessa, vaikka sovellus selvästikin on yhteydessä maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Eli käyttäjä ei saa omaa dataansa pois sovelluksen aidatulta alueelta. Ei netin kautta, eikä millään muullakaan tavalla. Nokialla edes ole karttasovellusta verkossa, mutta kyllähän se olisi kiva jos omat tiedot jotenkin saisi omaan käyttöönsä puhelimesta.

Googlella on mitä mainioin karttasovellus verkossa ja siinä on Omat kartat -toiminnallisuus jossa käyttäjä voi viskellä merkkejä maailman joka nurkkaan oman mielensä mukaan. Mutta vaikka saman yhtiön mobiilikarttaohjelma selvästikin hakee tietoa verkosta, ei se kuitenkaan osaa siirtää käyttäjän verkossa tuottamaa omaa dataa puhelimeen.

Molemmat karttasovellukset ovat hyvin Web 1.0:llaa: yksisuuntaisia ja rajattuja – ohjelmia jotka eivät kykene kanssakäymiseen muiden ohjelmien kanssa. Hassuinta kai siinä on se, että molempien karttasovellusten valmistajat haluavat olla Web 2.0:llaa.

Kuka muistaa vielä kun meillä oli tasan kaksi mobiilioperaattoria, Tele ja Radiolinja? Silloin joskus oli mahdotonta lähettää tekstiviestejä näiden kahden välillä. Se oli aivan mielettömän ärsyttävää ja hyvin vaikea asia ymmärtää. Jotenkin tuntuu siltä että nämä karttasovellusjutut ja internetsynkkauksen puute tässä hetkessä ovat yhtä ärsyttäviä ja mahdottomia tajuta kuin Tele ja Radiolinja vuonna keppi ja risu.

4 thoughts on “Vajavaiset karttasovellukset

  1. Itsekin odotan Googlen omat kartat -option käyttöönottoa kuin kuuta nousevaa (kuka odottaa “kuuta nousevaa”? pitäisi sanoa, että palkkapäivää).

    Oletkos tutustunut Fringiin? Uusin versio luo kuulemma yhteistyötä puhelimen GPS:n ja Google Maps -verkkopalvelun välille.

  2. GPSAlbum voii olla haluamaasi tarkoitukseen taipuva palvelu. Ei kylläkään ota suoraan puhelimelta tietoja, mutta jos saat siirrettyä reittidatan ja kuvat puhelimelta pc:lle, niin tämä toimii: http://www.gpsalbum.com

Comments are closed.