skrubu

Tasapuolinen kiitos kaikille muistamisesta, syntymäpäiväkaimoilleni kiitoksen ohella myös (vielä yhdet) onnittelut.

Päivän parasta viihdettä lienee Taloussanomien artikkelin, Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron (via), aiheuttama keskustelu tai lähinnä siis rypäs monenlaisia ja usein hyvin eriäviä mielipiteitä jotka on esitetty kronologisessa järjestyksessä. Loistava kokoelma niitä jotka tietävät jotain tekniikasta, niitä jotka tietävät vielä enemmän tekniikasta ja niitä joita Jugnerin lausunto ottaa nuppiin ihan tajuttomasti.

Jugner siis lupaa Taloussanomien artikkelissa ettei YLEn lähetystekniikka tule muuttumaan ainakaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen. Yllättävää? No ei todellakaan. Sama heppu muistaakseni on visioinut että perinteistä televisiota ei ehkä enää ole 2010-luvun lopussa. Mielestäni Jugner tuntuu olevan lausunnoissaan jokseenkin looginen.

Televisio ei mediana ole pahemmin muuttunut syntymänsä jälkeen. Teknisesti se on muuttunut. Onhan vastaanotin saanut värikuvan, stereoäänen ja litistynyt, mutta vaikka teräväpiirto tulisikin joskus, ei sekään ole kuin vain tekninen muutos joka ei vaikuta television käyttötapaan. Ainoa uusi ominaisuus joka on tullut televisioon vuosien mittaan on teksti-TV ja sekin on ollut tarjolla kohta kolmekymmentä vuotta.

Videonauhuri, yleistyessään joskus 70-luvulla, tietenkin myös vaikutti tapaan katsella televisiota, mutta se ei muuttanut itse televisiota mitenkään. Lisäosat ovat lisäosia, olivat ne sitten nauhureita, DVD-soittimia tai surround-vahvistimia.

Teräväpiirto on ollut tulossa jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Silloin televisioita myytiin sellaisin argumentein kuin sadan hertsin virkistystaajuus, pimppinappi (kts. linkitetyn jutun viimeinen kappale) ja teräväpiirto. Nykyään televisioita myydään kontrastin, vasteajan ja teräväpiirron avulla. Vastaanottimia on aina myyty tekniikalla – nykymaailman mystiikalla. Sillä on helppo luoda tarpeita, lumota kuluttajat ja piilottaa vajavaisuudet.

Digitalisointi, kuten teräväpiirtokin, on vain yksi monista teknisistä uudistuksista television historiassa. Mutta vaikka tekniikka uudistuu, ei televisio muutu. Se on yhä yksisuuntainen ja tiukasti aikaan sidottu media joka ei ole muuttunut vuodesta 1955 mitenkään, vaikka ympäröivä maailma kyllä on. Televisio, nykyisellään, on jäänne kylmän sodan ajoilta.

Vaikuttaa siltä, että myös osa kuluttajista on tajunnut tämän, tai ainakin huomannut ettei televisio kiinnosta. Osa vielä keskittyy tekniikkaan, vaikka asian ydin on jossain ihan muualla. Itse kuvittelen, että keskustelu siitä mitä television pitäisi olla mediana olisi antoisampaa kuin teknisistä yksityiskohdista kiisteleminen.

Jos minulla olisi rahaa tehdä hulluja, todella isoja juttuja, olisin valmis rahoittamaan hanketta jossa ensin hankittaisiin lisenssioikeudet Polaroidin-filmin valmistukseen (via). Sen jälkeen neuvoteltaisiin Lomografisen seuran kanssa yhteistyöstä, niin että saataisiin markkinoille uusia nastoja pikafilmillä toimivia kameroita.

Kun sitten filmitehdas jossain puksuttaisi maailmalle pikafilmiä ja Instant Lomot leviäisivät ympäri palloamme, ei rahantuloa voisi estää. Eläisimme keskellä analogisen pikavalokuvauksen renesanssia.

Mutta kun ei vaan ole sitä fyrkkaa hulluihin tosi isoihin juttuihin.

Vaan jos kuitenkin olisi, niin voisi olla kiva olla mukana sellaisessa hankkeessa jossa digikameran sisään viritetään pieni, mutta hyvälaatuinen, tulostin jolla voisi tehdä lennossa vaikka pieniä tarroja tai ison postimerkin kokoisia kaverikuvia… häh? Äh, meni jo.

Matkapuhelimessani on kaksi karttasovellusta. Yksi on puhelimen mukana tuleva Nokia Maps, toinen Google Maps for Mobile jonka olen hakenut verkosta.

Molemmat ovat tavallaan ihan näppäriä, vaikka kuitenkin aika erilaisia. Esimerkiksi Nokian ohjelmassa voi lisätä omia kohteita kartalle, kun taas Googlen ohjelman uusimmassa versiossa on GSM-positiointi niihin tapauksiin kun GPS ei toimi (joita on mielestäni aivan liikaa).

Kumpikin ohjelma hakee karttatiedot netistä – Google tietenkin myös satelliittikuvat. PC-käyttäjät voivat ladata Nokialaiseen karttoja tietokoneelta, joka vähentää hitaan mobiilinetin yli ryömivää datamäärää (ja mahdollisia kustannuksia, riippuen tietenkin siitä millainen liittymätyyppi on käytössä).

Vaan molemmissa karttaohjelmissa on kuitenkin tavallaan sama perustavanlaatuinen puute.

Nokian ohjelmassa käyttäjän itse kartalle asettamat pisteet ovat ja pysyvät mobiilisovelluksessa, vaikka sovellus selvästikin on yhteydessä maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Eli käyttäjä ei saa omaa dataansa pois sovelluksen aidatulta alueelta. Ei netin kautta, eikä millään muullakaan tavalla. Nokialla edes ole karttasovellusta verkossa, mutta kyllähän se olisi kiva jos omat tiedot jotenkin saisi omaan käyttöönsä puhelimesta.

Googlella on mitä mainioin karttasovellus verkossa ja siinä on Omat kartat -toiminnallisuus jossa käyttäjä voi viskellä merkkejä maailman joka nurkkaan oman mielensä mukaan. Mutta vaikka saman yhtiön mobiilikarttaohjelma selvästikin hakee tietoa verkosta, ei se kuitenkaan osaa siirtää käyttäjän verkossa tuottamaa omaa dataa puhelimeen.

Molemmat karttasovellukset ovat hyvin Web 1.0:llaa: yksisuuntaisia ja rajattuja – ohjelmia jotka eivät kykene kanssakäymiseen muiden ohjelmien kanssa. Hassuinta kai siinä on se, että molempien karttasovellusten valmistajat haluavat olla Web 2.0:llaa.

Kuka muistaa vielä kun meillä oli tasan kaksi mobiilioperaattoria, Tele ja Radiolinja? Silloin joskus oli mahdotonta lähettää tekstiviestejä näiden kahden välillä. Se oli aivan mielettömän ärsyttävää ja hyvin vaikea asia ymmärtää. Jotenkin tuntuu siltä että nämä karttasovellusjutut ja internetsynkkauksen puute tässä hetkessä ovat yhtä ärsyttäviä ja mahdottomia tajuta kuin Tele ja Radiolinja vuonna keppi ja risu.

Tämän kevään koulutusohjelman kurssit skrubunomiasta (ÄOSV) kiinnostuneille löytyvät listattuna Vertaisyliopiston kolmannen kerroksen meemikahvilan ilmoitustaululta (kuppi kahvia 2 euroa). Mutta mielenkiinnon herättämiseksi olen saanut luvan Rector Magnificukselta julkaista tässä 5 – 10 kurssia lyhyine kuvauksineen markkinointimielessä. Valitsin viisi, historiallisista syistä.

Monisäikeinen toimettomuus [tauko 3] Kukapa ei olisi ihaillut niitä jotka osaavat tehdä monia asioita kuitenkaan tekemättä yhtään mitään? Aivan. Tällä kurssilla muka tutustutaan perustekniikoihin ja yleisimpiin työkaluihin joilla ylläpidetään työteliästä olemusta. Ei aktiivisille, läsnäolo pakollista.

Järjenmukainen yhtäpitävä analogia II [uniformian ylimääräinen lisäkurssi] Katsausesitys rinnastavien vertauksien menneeseen historiaan, parhaillaan menevän nykyisyyden klassifikaatioanalyysi sekä rinnakkaisilmiöiden samanlaisuuksien älyllisen looginen koostaminen. Sisältää kiihkeän intensiiviviikonlopun autoanalogioista (ajokortti ei pakollinen, mutta kuva olis kiva ylläri).

Hyvinvoinnilla henkilökohtaiseen tuottavuusohjelmaan (ja vice versa) Opetellaan nollaamaan rakentavasti. Älä kanna töitä kotiin. Edes mielessäsi. Kurssilla käydään läpi hyviä harrastuksia ja muita vapaa-ajan virikkeitä, ystäviä, raitista ilmaa ja pullo hyvää punaviiniä. Kurssin motto: Kaikkea kohtuudella.
– Vierailevana luennoitsijana kaiken kohtuuden johtava ekspertti ja connoisseur Virkanainen.

Bloggaamisen ydin – pidä fokus polttopisteessä (katso video täältä) [viestintä 1a] Kiertelemättä suoraan asiaan (huom. ei sisällä kissoja eikä kuumaa puuroa – omat eväät mukaan), menemättä lähtöruudun kautta selkeän epävaikeaselkoisesti ja notkeasti kuin pekoni sinisellä lautasella. Eittämättä ihquinta kamaa jota tässä yliopistossa voi rahansa vastineeksi saada ilmaisilla kursseilla.

Behavioristinen neutraali positiivisuus – ration ja emotion ulottumattomissa [jestassentään IV] Realiteetin disruptio diskurssioanalyyttisestä näkökulmasta kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin keinoin. Negatiivinen bêtises ekskludoidaan C’est nul à chier -metodia hyväksikäyttäen.

Tapojeni vastaisesti kutsun omia kurssiohjelmiaan esittelemään bloggaajakolleegat Tanjan, Timon, Jarin, Reetan ja Pekan.

Ohjeet ovat siis: Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

Sellaista olen tässä ihmetellyt, että miksei oikoluku voisi olla hiukan informatiivisempi?

Nyt, ainakin mäkissä (niissä ohjelmissa joita minä yleensä käytän), sana jota oikoluku ei tunnista alleviivaantuu punaisella katkoviivalla. Alleviivatussa sanassa on siis jotain joka vaatii kirjoittajan huomiota. Mutta oikoluku ei kerro mitään tarkempaa tietoa siitä mikä sanassa on vikana.

Miksi automaaginen oikoluku ei voisi, sen ohella, että alleviivaa, myös osoittaa kohdan jossa virhe on (silloin kuin se on mahdollista)?

Pieni muutos, mutta helpottaisi selkeästi virhekohdan löytämistä. Vähentäisi silmän harhailua, tuntuisi mukavalta.

Oli perjantai. Iltapäivä. Istuin työpaikalla tehden vertailuanalyysiä. Yhdestä vertailun palvelusta jäi jonnekin taustalle soimaan radio-ohjelmaa. Yllättäen huomaan keskittymiskykyni herpaantuvan, hitaasti – jokin jossain siirtää aivotehoja muualle. Huomaan kuuntelevani jotain tuttua vaikka en oikein tajua mistä on kyse. Joudun lopettamaan hetkeksi leipätyöni ja keskittymään kunnolla kuuntelemaani musiikkiin. Sehän on… hetkinen, kyllähän minä tämän tunnen, ööh… Finlandia. Sibeliuksen Finlandia. Mutta mikäs versio se tämmöinen on? Kuoro. Taitaa olla poikakuoro. Ja sanat englanniksi?

Pienen etsimisen jälkeen olin taas hiukan viisaampi (tai ehkä olen kuullut siitä ennenkin, mutta en vaan muistanut). Wikipedia tiesi nimittäin kertoa, että Finlandiaan on olemassa Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa ohella useampiakin englanninkielisiä sanoituksia (ja ainakin yksi kymriksi).

Finlandia (kokonaisuutena) on upea sävelruno, mielettömän kaunis ja täynnä tunnetta. Ja vaikka poikakuoro Liberan versio hymnitaitteesta on mitä mainiointa kuunneltavaa, tuntuu hyvin vieraalta liittää Finlandia uskonnolliseen kontekstiin. Sitä kun on oppinut, että teos kuvaa tämän kansan taistelutahtoa 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa, sisua ja perkelettä.

Vallan mahtavaa viihdettä on kuitenkin lukea kyseisen kuoron joidenkin videoitten (aika paljon löytyy, en jaksa linkittää) kommentteja. Jos viestit eivät koske kuoron tajutonta fanittamista, niin sitten siellä on joko ihmettelyä siitä miksi suomalaiset käyvät kommentoimassa, tai sitten siellä tapellaan jumalan olemassaolosta.

Muita huomioita tänään: Keppana muovipullossa on kalliimpaa kuin vastaava aine lasipullossa tai tölkissä (mitenköhän se vaikuttaa muovipullon myyntiin). Yhtäkään en ostanut. Spårakuski muistutti yhtä entistä opettajaa (oletan nähneeni väärin – toivon jopa niin). Guitar Hero III:ssa oleva Barracuda-biisi soi ekassa Charlie’s Angels leffassa (siksiköhän se on GHIII:ssa?).

On perjantai. Puolta vaille keskiyö.