skrubu

Missäs vaiheessa digialan startupit eivät enää ole startuppeja?

Tällaista mietin kun ohjaannuin Taloussanomien jutusta Silicon Ally Insiderin SAI 25 Live -listaan.

Listan top kympissä majailee ikäjärjestyksessä Craigslist joka on semmoiset 13 vuotta, Yandex n. 11, Betfair kohta 8, Habbo kohta 8, Oanda kohta 8, Wikipedia 7, LinkedIn 5,5, Facebook 4, Webkinz 3 (tasan tänään), Mozilla corp 2,5 vuotta.

Google, joka täyttää tänä vuonna 10, ei ole listalla eli se ei ole startup.

Mikä siis määrittelee startupin?

Minulla on kasa laatikoita, aika isoja pahvilaatikoita, joihin olen vuosien varrelta säästänyt kaikenlaista tavaraa. En muista ihan mitä kaikkea niissä on, enkä oikein nyt uskalla mennä tarkistamaankaan, sillä aina kun tongin kyseisiä laatikoita jään tekemään sitä moneksi tunniksi. Laatikoissa olevat tavarat, vaikka paljon siitä on oikeasti turhaa ja arvotonta, ovat muistoja… tai, siis ne laukaisevat muistoja. Joskus aika voimakkaitakin.

Äsken selailin ulkoista kovalevyä johon olen heittänyt kaikenlaisia tiedostoja vuosien varrelta. Satuin eksymään kansioihin jossa on vanhoja tiedostoja. Ja vielä vanhempia. Seilasin siinä katsellessani kuvia ja logohahmotelmia takaisin 90-luvun puoliväliin. Jopa hiukan siitäkin vielä taaksepäin. Aikakone. Viisitoista vuotta taaksepäin ajassa. Huh. Se oli aivan kuin olisin tonkinut pahvilaatikoitani.

Oli hyvin hämmentävää kokea yhtä intensiivisesti sellainen nostalginen muistovyöry kovalevyn sisältöä selaillessa kuin mihin olen tottunut koskettelemalla esineitä.

Satt just en god tid och skrev en sur text över hur jag blivit grundlurad av reklam. Att jag slösat en ansenlig summa pengar på en teve som inte har de egenskaper som reklamen lovat. Sökte fram på nätet trevliga gamla svordomar och komponerade ihop en sarkastiskt text om lurendrejeri och om att bli pissad i ögat. Jag kände mig fylld av helig vrede, jag skrev för rättvisans skull.

Men det visade sig att jag hade fel, och att jag inte alls blivit pissad ögat eller lurad. Av en slump snubblade jag över precis allt det jag trodde inte fanns i televisionen. Reklamen jag skällde ut som lögn, var sanning. Det vara bara jag som inte kunde (fast på riktigt skyller jag på televisionens krångliga menysystem).

Hela den härliga bitterheten, min ljuvt magsura text blev oväsentlig. Det var som om texten varit en ballong jag höll på och blåsa upp men som slank ur fingrarna och med ett långt pruttande ljud flög irrationellt runt i rummet en kort sekund tills den föll ner på golvet tom, platt, intetsägande och skrattretande löjlig.

Ett sådant onödigt slöseri av svordomar (fast på riktigt är jag mycket nöjd).

Juuri nyt (25.4. klo 23.03) tulee sitten täyteen sellaiset 126227704 sekuntia älämölöä tämän blogin suunnasta. Woohoo!

Merkkipäivän kunniaksi lähetin itselleni intter netti posti kortin ja jäin miettimään sitä miten katulampun valossa seisovan lokin varjo muistuttaa kalaa.

Heh. CNN:llä on etusivulla Latest News -listassa joidenkin otsikoiden perässä pieni paitaikoni. Sitä klikkaamalla saa kyseisen otsikon (aikaleimalla ja tietenkin CNN:n logolla varustettuna) painatettuna paitaan, viidentoista dollarin hintaan.

Toteutus näyttäisi olevan yhteistyötä Spreadshiritin kanssa.

(via)

Päivitys: Näköjään CNN:n beta ei ole ihan vesitiivis.

Inspiroiduin siis viikko sitten hankkimaan Andrew Keenin kirjan. Nyt The Cult of the Amateur on kuunneltu ja asiaa hiukan pohdittu. Korvatkin on pesty (kyseessä on siis äänikirjaversio), se oli tarpeen.

Suurin osa kirjasta on kuvausta nykytilasta, raportointia siitä mitä kaikkea on tapahtunut ns. web 2.0:n toistaiseksi hyvin lyhyen historian aikana. On vertaistuotanto ja vertaisverkot, alan suuret toimijat ja tietenkin yksilöt. Eli ei oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä.

Keenillä on hyviä huomioita joistain verkon synkemmistä puolista, kuten tietomurrot, identiteettivarkaudet ja lapsiporno. Mutta suurin osa kirjasta on kuitenkin vain hämmentävää surkuttelua siitä vääryydestä jota musiikkibisnes, valtamedia ja Hollywood joutuu kärsimään kun web 2.0 on täynnä amatööriä ja roistoa. Keen näkee bisnesten kaatumisen (ja samalla kulttuurin kuoleman) internetissä hilluvien kouluttamattomien tai minkäänlaisia tunnustuksia ja palkintoja saamattomien syynä.

The Cult of the Amateur tuntuu propagandalta niiden suusta jotka jäivät polttamaan sikareita ja juomaan konjakkia asemalle kun internetjuna lähti. Kirja on täynnä kukkahattutätien märkiä unia ja valtamediakriittisten provokaatiota. Se ei edes yritä olla diplomaattinen tai analyyttinen. Keenin maailma on mustavalkoinen, vääryys ja oikeus ovat absoluuttisia.

Kirjailijan itsensä lukemana äänikirja on täynnä inhoa ja halveksuntaa. En muista kuulleeni kenenkään sihisseen jonkun nimeä niin kitkerästi kuin Keenin mainitessaan Chris Anderssonin. Ja juuri tämä messiaaninen halveksunta jolla Keen provokatiivisesti maalaa netin nykymenosta oligarkisen dystopian on kirjan suurin kompastuskivi: se syö uskottavuuden. Se on ylidramatisoitua ja liioittelevaa.

Vaan eihän siitä pääse yli etteikö Keenin kirja olisi mainiota viihdettä. Itse huomaisin usein hymileväni kuunnellessani Keeniä hänen saarnatessaan pahaa oloaan. Taisin joskus jopa nauraa ääneen.

Kaiken kaikkiaan oli hyvin virkistävää kuunnella Keenin synkistelyä. Mutta kirja ei sovi heikkohermoisille, viestintäministereille tai muille jotka saattavat kuvitella Keenin oikeasti edustavan ainoata ja absoluuttista totuutta.

Päivitys: YouTube: The Truth According To Wikipedia, 48min 12 sec (incl. Andrew Keen).

Vielä vähän lisää älämölöä ja embossia ja sen aina vaan vähenevän laadukkuuden etsiminen silkon seasta on mahdotonta.
–
Menopaussin mea

Ottamatta kantaa sisällön laadukkuuteen kysyisin, että millä suodattaa kaiken tarjolla olevan kotimaisen toimitetun ja toimittamattoman joukosta se juuri itselleen relevantti ja kiinnostava sisältö?

Toimittamattoman sisällön suodattamiseen on useampikin, enemmän tai vähemmän kätevä, työkalu. On listaa, spottia ja hakukonetta niin kotimaassa kuin ulkomailla. Näiden lisäksi sivuilla joilla on toimittamatonta sisältöä on yleensä myös linkkejä muihin vastaavanlaisiin sivuihin ja myös toimitettuun sisältöön. Eli toimittamattoman sisällön seuraaminenkin antaa tavallaan tavan suodattaa.

Entä millä suodattaa kotimaisen toimitetun sisällön tarjontaa?

Aluksi tulee mieleen Ampparit.com joka listaa otsikoita 75 toimitetusta lähteestä, mutta ei edes ingressin vertaa sisältöä. Kookas tarjoaa myös listaa otsikoista, erottuen Amppareista sillä, ettei tarjoa syötteitä otsikoista mutta kyllä paikallisuutista ja nyheter på svenska, tosin uutislähteiden määrä tuntuu (en tiedä, en löytänyt tietoa mistään) pienemmältä kuin Amppareissa.

Seuraavaksi mieleen tulee… öh… no se, että henkilökohtaisesti surffaa läpi kaikki sivustot jossa on tarjolla toimitettua sisältöä ja etsii niistä itselleen relevantin sisällön. Linkkejä muihin toimitetun sisällön palveluihin on harvemmin tarjolla.

Kolmanneksi tulee mieleen Google Newsin puuttuminen Suomesta. Naapureilla idässä ja lännessä (ja lännemmässä) on Googlen tarjoamat työkalut toimitetun sisällön seuraamiseen.

Miksi toimitetun sisällön etsimisestä ja ennen kaikkea itselleen relevantin sisällön löytämisestä on täällä meillä tehty niin vaikeata?

Samlade ihop bilder från Barcelonaresan till ett galleri. Somliga bilder är samma som jag redan publicerat, men det finns också en hel del tidigare opublicerade bilder med.