Ja tämä apina takoo näppäimistöä

Olin kirjoittamassa siitä millaisen kuvan olen saanut Andrew Keenistä lukemalla valtamedian toimitettuja artikkeleita kyseisestä henkilöstä. (“Ennen vanhaan kaikki oli paremmin“, “hyvä kansalainen haluaa lukea ja tietää maailmasta eikä kirjoittaa uutisia“, “tulevaisuus on sittenkin ammattilaisten käsissä“).

Jäin kuitenkin miettimään. Mietin yön, ja toisenkin, yli ja tajusin etten oikeastaan saanut artikkeleista mitään irti. Joten päätin viihdyttää itseäni Keenin kirjalla.

Kolmannes on nyt kuunneltu (audiokirja, Keenin itsensä lukemana) ja täytyypä sanoa, että harvemmin on vastaan tullut yhtä synkkää ja katkeraa tilitystä. Toistaiseksi Keen ei ole muuta kuin todennut kaiken olevan väärin ja haukkunut amatöörit maanrakoon. Joukossa on kyllä jokunen nasta pointti, pari hyvää oivallusta ja kasapäin todella huonoja vertauksia, mutta odotan yhä saavani jonkinlaisia ehdotuksia siihen mitä asialle voisi tehdä.

Vaikka en jaa Keenin näkökulmaa, on todella hienoa kuulla argumentointia Wikinomics/Long Tail/Web 2.0 -ajattelua vastaan. Sellainen avartaa näkökulmia ja ehkä siitä jotain jopa oppii (vaikka sen miten joku muu voi ajatella asioita).

Toinen asia jota olen miettinyt kuunnellessani Keeniä, on ajatus jota luonnostelin mutta jota en ole vienyt loppuun asti. Mietin sitä, että voisiko internetin kehitystä jollain tavalla verrata esimerkiksi jonkun tietokoneohjelman kehitykseen. Keen nimittäin toteaa ettei näppäimistö ja internetyhteys tee kenestäkään journalistia, ja tottahan se on. Vastaavaa toistettiin kun Photoshop oli niin nuori ettei layereita oltu vielä keksitty (“Ei Photoshop kenestäkään kuvankäsittelijää tee”). Samaa toistettiin myös kun taitto-ohjelmat olivat uutta kuuminta hottia (“Ei PageMaker kenestäkään taittajaa tee”). Ja tottahan sekin on.

En tiedä onko niin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että internetissä eletään nyt samaa vaihetta kuin missä Photoshop oli silloin kun lensflare, emboss ja muut efektit olivat todella suosittuja. Efektejä efektien vuoksi koska tekniikka mahdollisti sen. Se oli uutta, erikoista ja ennen kaikkea todella monen käytettävissä. Ja niitä käytettiin. Samalla tavalla ovat blogit, web2.0 ja kaikki se joka Keenin mielestä on haukkumisen arvoista uutta, erikoista ja todella monen käytettävissä. Photoshopin osalta tilanne on rauhoittui, tai ehkä uskaltaisin sanoa normalisoitui kun ihmiset saivat tarpeekseen efekteistä. Internet sen sijaan on mielestäni yhä efektihuumassa: ihmiset eivät ole vielä saaneet tarpeekseen.

Takaisin Keeniin. Tai no, mitäpä tässä nyt oikeastaan sen enempää mielipiteitä tuulettamaan ennen kuin amatöörien kultti on tullut kitkerään loppuunsa. Aika jännittävää tavallaan: Paljastaako loput kirjasta jotain uutta ja erikoista, kertooko Keen miten jalot amatöörit saa ruotuunsa entä onko kirjassa loppuhuipennusta?

Niin, ja kannattaa lukea mitä Vaiheinen on kirjoittanut Keenistä: Pelon kasvot.

10 thoughts on “Ja tämä apina takoo näppäimistöä

  1. “En tiedä onko niin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että internetissä eletään nyt samaa vaihetta kuin missä Photoshop oli silloin kun lensflare, emboss ja muut efektit olivat todella suosittuja.”

    Ei.
    Olen tätä sanonut ennenkin; tässä kohdassa ihmiset lankeavat “keino-analogia-ansaan”, kuten nimitin ilmiötä eräällä luennollani.

    Ei internet-kirjoittelu ole kirjallisuutta tai journalismia.
    Samalla tavalla ihmiset lankeavat vertaamaan samalla välineellä, elokuvalla, tehtyjä taideluomia, vaikka “Blade Runner” ja “Humiseva Harju” ovat aivan eritaidemuotoja.

    Enin osa verkkokirjoittelua on verkkokirjoittelua ja jää sellaisiksi. Ja vaikka verkkokirjoittelu jalostaa kirjoittamista, tekee siitä teknisesti helpompaa ja alentaa kynnystä, niin edelleen hyvä taide tai journalismi lähtee samasta pohjasta, miten Mauno Koivisto määritteli hyvän taiteen: “Hyvää taidetta on se, että taiteilijalla on jotakin sanomista ja hän saa sen sanotuksi”. Tuota kynnystä ei ylitä tekniikalla, vaan ajattelulla ja lahjakkuudelle.

  2. Enkä olekaan väittänyt, että nettikirjoittelu olisi muuta kuin mitä se on (tarkensin tekstiäni sen suhteen hiukan), vaan tarkoitan tuolla sitä, että kun tekniikka mahdollista jonkun uuden asian jota kaikki haluavat tehdä (ilman sen kummempaa syytä kuin että se on mahdollista), sitä tehdään kunnes huomataan, että siinä ei ole oikestaan mitään erityisen mielenkiintoista ja mielenkiinto siirtyy muualle.

    Se mitä tehdään on tietenkin eri asia. Photoshopissa se oli efektit. PageMakerissa se oli villi typografia. Molemmissa tavallaan rajatomat mahdollisuudet. Internetissä se on blogit, facebookit, mashupit tai vaikka lifestreamit, tavallaan rajattomat mahdollisuudet.

    Tai, miksipä ei myös näin:

    Kun muutin Helsinkiin hankin kaapelimodeemin: En ollut enää puhelinmaksujen orja, vaan tekniikka mahdollisti kiinteän kuukausimaksun. Striimasin päivittäin tuntikaupalla amerikkalaisia poliisiradioita, koska se oli mahdollista, en siksi että se olisi järkevää: minulla oli (tai minusta tuntui että minulla oli) rajattomat mahdollisuudet tehdä mitä vaan. Se oli hohdokasta jonkin aikaa. Mutta eihän se oikeasti ollut erityisen mielenkiintoista, joten se jäi.

  3. Suomi alkaa olla täynnä blogeja. Suomi alkaa olla täynnä yksityisten ihmisten blogeja, ihmisten joilla ei ole mitään kiinnostavaa annettavaa ja tästä paskan vyörystä on sitten suodatettava se, mitä haluaa lukea.

    Jotkut bloggaajat kirjoittavat harrastuksena, mutta puoliammattilaisen kädenjäljellä – nämä blogit ovat yleensä erittäin hyviä, mutta valitettavan harvassa. Kaikkein kiinnostavimpia ovat ne blogit, joissa oikea kirjoittamisen ammattilainen kirjoittaa jostain muusta kuin kirjoittamisesta.

    Kuvittelin pitkään, että tämäkin on harrastelijan kirjoittama loistava blogi, mutta tajusin, että kirjoittajahan on mainostoimistossa töissä, joten asetelma muuttui, mikä taas saa minut kallistumaan hieman Keenin kannalle, vaikka jaksoin esim. Hesarin blogijutun ilmestyessä puolustaa bloggaamista ihan paperilehden sivuilla asti.

  4. Pakko aluksi korjata virheellinen väittämä: Minä en ole, enkä ole koskaan ollutkaan, töissä mainostoimistossa.

    Ja sitten itse asiaan.

    Sisällöntuotannossa, etenkin kun kyseessä on harrastepohjalta toimiva tekijä, skeidaa kutsutaan joskus harjoitteluksi, ja usein se on hyvästä, etenkin kun kaikki eivät synnynnäisesti ole mestareita. Se pitääkö sitä kaikkea treenikamaa sitten tunkea verkkoon, on kai sitten ihan toinen keskustelu.

    Vastaanottavassa päässä on suodatettava skebeliä jotta pääsee kiinni helmiin ja tämä koskee niin esimerkiksi blogeja kuin myös toimitettua sisältöä. Se on kai tavallaan vapaan sanan hinta.

    Mutta paljon täytyy lapioida paskaa,
    ennen kuin pääsee viljaa leikkaamaan.

    Juice Leiskinen

  5. Koska en ymmärrä shovin ajatuksia: Jos Kuldakengät olisivat mainosmiehiä, miten se muuttaisi Skrubua / pnin kirjoituksia? Ovatko kaikki mainostoimistoissa työskentelevät hyippyammattilaisia, joiden näppäimistöltä irtoaa “relevanttia laatua”?

  6. Kyllä tuo haisee tänne suuntaan kauniista sanankäänteistä huolimatta digimainostoimistolle. Toisaalta, mä ymmärrän termin “mainostoimisto” todennäköisesti eri tavalla kuin se pitäisi ymmärtää.

    Mikko, eihän se muuttaisi Skrubua tai pni:n kirjoituksia yhtään mitenkään, mutta mielikuvien tasolla sillä on aika iso vaikutus. Tiedän, että se on hölmöä, mutta näin ihmisen mieli vaan toimii.

  7. shovi: Olisi mukava jos hiukan avaisit ajatteluasi sen suhteen miten sinä ymmärrät termin “mainostoimisto” ja miten se pitäisi ymmärtää. Olisi myös kiva kuulla miksi sinusta tiedotteemme haisee siltä että Gyllene Skor on mainostoimisto, etenkin kun me emme tee mainontaa. Vaikuttaako spekulaatioosi ehkä se, että tiedotteessa mainitaan Bob?

  8. shovi: Niistä mielikuvista olinkin kiinnostunut. Miten mahdollinen (ei-faktinen tässä tapauksessa) mainostoimistous vaikuttaa kuvaasi Skrubusta?

    Tämä kuulostaa saivartelulta mutta jankutan, koska tämä liittyy Skrubussakin käsiteltyyn ammattilaiset vs. amatöörit vs. Keen -tematiikkaan, jota en myöskään ymmärrä. Haluan tietää, kertokaa.

Comments are closed.