Hitaasti mutta verkkaisesti edistyvä kaikenlaista roinaa sisältävien laatikoiden läpikäynti jatkui tänään ponnettomasti. Tai no, sain minä pari laatikkoa käytyä läpi. Ehkä saan projektin valmiiksi ennen loman loppua.
Toisesta läpikäydystä laatikosta löytyi Shellin lasten passi vuodelta 1970. Muistan nähneeni kyseisen passin aikaisemminkin tavaroiden seassa, mutta siitä on varmaan lähemmäs kymmenen vuotta aikaa.
Jäin selailemaan tuoa pirteän keltaista, mutta hiukan kulunutta vihkosta täynnä leimoja. Jos sen olisi palauttanut johonkin Shellin osoitteeseen vuoden 1970 loppuun mennessä, olisi ollut mukana arvonnassa: 10 paria luistimia pojille ja 10 tytöille. Selvästikään passiani ei koskaan palautettu. En tiedä miksi. Eikä minulla siitä oikeastaan ole mitään muutakaan muistikuvaa. Olin tuolloin 93 cm (passin tietojen mukaan) – liian lyhyt muistaakseni mitään.
Mutta leimoja siihen on näköjään tullut kerättyä. Niin kotikylästä kuin muualtakin. Taidettiin olla kesällä matkalla jossain päin Suomea. Autolla, kuten perheellämme tapana oli. Olikohan meillä silloin se punainen Fiat 600 menopelinä?
Kaikkea sitä säästääkin.
Hyvä niin.
Hieno!
Tuommoiset aarteet ovat aikanaan oivaa materiaalia museoihin. Olen itse ajatellut katsoa, josko postikorttikokoelma (kaikki mummoni saamat kortit) kelpaisivat Postikorttimuseolle tai Kansallismuseolle tai jollekulle muulle arkikulttuuria taltioivalle taholle.
Tuo toi mieleeni, että olisikohan ollut Essolla sellainen levy, johon sai syvennyksiin painaa jotain metallikolikoita – kolikossa löytyi kaikkea zeppelinin yms kuvia.
Ja vähän myöhemmin taisi olla jokin luontokirja, johon sai tekstien viereen tarroina hankkia kyseisten eläinten kuvia. Komodo-varaani ja gibboni siellä ainakin olivat…
Noita passeja oli varmaan jo aiemmin, sillä minullakin oli sellainen (ja vuonna 1970 olisin ollut jo 14-vuotias, eli hiukka vanha leimojen keräilijäksi).
Tuon passin avulla opin tietämään, mitä kommandiittiyhtiö tarkoittaa. Monissa leimoissa nimittäin luki kommandiittiyhtiö ja kun mummollanikin oli sellainen leima, kysyin äidiltä, miksi ihmeessä mummon kaupan leimassa lukee huoltoasema. Äiti selitti, että mummo oli yrittänyt muuttaa kauppansa yhtiömuodon ky:ksi, mutta verottaja oli kuitenkin purkanut yhtiön verotuksellisesti. Eli ei siitä vastaavaa hyötyä ollut.
Ja tuotakaan en olisi ikinä muistanut, jollet olisi omaa passiasi löytänyt ja täällä esitellyt!
rns: No ehkä joskus “pnin yksityskokoelmista”. Itse en juurikaan säästä postikortteja, ihan kaikkea kun ei vaan voi säästää.
Timo: Zeppeliini kolikossa… hmm.. olikohan Shellillä jotain omia kolikoita, mulla on semmonen heikko mielikuva sellaisista kolikoista.
Sun äitis: Ehkä niitä oli aikasemminkin, en osaa sanoa. Olin aikasemmin vielä lyhyempi :)
Voispa hyvinkin olla Shell… ei tuolloin koulua aloittelevana ollut firmat ihan täysin hanskas – bensaa siä kuitenkin myytiin. :-)
Ei mullakaan ollu silloin hanskassa noi, mutta jotenkin nyt vaan assosioin Shelliin. Se voi tietenkin olla väärin. Ihmiset sekottaa kokiksen ja pepsinkin koko ajan. Miksei siis muitakin brändejä.
Joo, Shellillä oli jotain omia poletteja, ns. Shell-rahaa, jolla pystyi tekemään ostoksiakin Shellillä.
z hittade en här på villan
ånnu äldre
det finns en orsak…
Vissa är äldre än andra :)