skrubu

Siinä minä olin, koneeni ääressä keskellä yötä. Olin juuri siirtänyt näpsyblogin puolelle sellaiset 67 kuvaa vuodelta 2006 joista suurin osa oli ennen julkaisematonta kuvamateriaalia. Sormenpäät jomottivat. Ajattelin: katsokaa kuvalinkki! Ajattelin myös: jos nyt vaikka nukkumaan. Televisiossa pyöri jokin japanilainen jota en juurikaan seurannut. Ehkä minä tästä sitten tuonne säng

Rajalinja internetissä puuhastelevien ammattitoimittajien ja vakavasti otettavien kansalaisjournalistien välillä on hämärtymässä.

Vai miten se nyt oli?

Onko kirkkoakin käytetty seksuaalisesti hyväksi?

Kyse ei ole siitä ettenkö arvostaisi, arvostanhan minä, vaan koska en ole erilaisten präniköiden ja ketjukirjemäisten blogijuttujen iso ystävä, en ole saanut aikaiseksi kiittää täällä saamastani tunnustuksesta. Iso kiitos Mika ja Benrope. Nyt pitäisi sitten listata sen seitsemän blogia jotka ovat pränikän arvoisia. Mietin.

Kerron tässä miettiessäni jutun.

Joskus aikanaan – tiedättekö: silloin kun minä olin nuori :) – joku taho (en muista millään, että kuka) harrasti arpojen lähettämistä ihmisille. Tällainen kirjekuori tuli luukusta pyytämättä ja sisälsi viiden arvan ohella selityksen siitä miten piti toimia. Olikohan se nyt niin, että arvat piti myydä (tai ostaa itse) ja sitten jotenkin tilittää rahat takaisin sille joka arvat oli lähettänyt, jos arpoja jäi yli niin ne pyydettiin myös lähettämään takaisin. Päävoittona oli aina jotain messevää, ja muutenkin voittoja luvattiin aika paljon (kuten arvonnoissa useasti on).

Vanhempani, jotka olivat hyvin rehellistä väkeä (ja ovat vieläkin), tällaisen kirjeen saapuessa seurasivat annettuja ohjeita sen kummemmin niitä kyseenalaistamatta. Eivät koskaan myyneet arpoja, mutta laittoivat ne asialliset kirjekuoreen ja lähettivät takaisin (liekö siinä itse joutunut maksamaan palautuskirjeen postimerkin?).

Mistä lie rekisteristä repivät ihmisten osoitteita, mutta jossain vaiheessa itsellenikin rupesi tulemaan näitä kirjeitä (lähetettiinköhän niitä vain täysikäisille?). En oikein tajunnut miksi joku voi noin vain lähettää minulle jotain myytäväksi. Päätin olla kokeilla josko se, etten tee mitään aiheuttaa jotain hälyä jossain. No ei se tietenkään mitään aiheuttanut.

Siitä päivästä lähtien opin olemaan skeptinen tuollaisten asioiden suhteen. Ja en vaan skeptinen. Muistan hyvin kuinka äitini hiukan järkyttyi kun jotenkin kävi ilmi, etten lähetä arpoja takaisin. Ja järkytys oli vielä suurempi kun sitten kerroin avaavani arvat. Jos joku lähettää minulle pyytämättäni arpoja ei se tarkoita, että minä olisi jotenkin suoraan pakotettu tekemään asialla mitään, sanoin ja jatkoin, avaan arvat (ne olivat paperisia): jos sieltä löytyy kunnon voitto, silloin voin maksaa vaikka kaikista viidestä arvasta ja vaatia palkintoa itselleni. Yhdessäkään arvassa ei koskaan ollut voittoa.

Sitten jossain vaiheessa arpakirjeiden tulo loppui. En tiedä jäikö joku taho kiinni huijauksesta jossain vai eikö homma enää kannattanut. Samapa tuo, hyvä vaan että loppui.

Sain bloigpränikän ja joudun siis hommiin.

Seitsemän blogia? Tässä lista joka on sekoitelma Google Readerini trendilistalla esiintyviä ja Stetson-Harrison -menetelmän mukaan valittuja blogeja jotka tässä esitetään käänteisessä aakkosjärjestyksessä verkko-osoitteen mukaan:

Oindex kehitysblogi
Kasa
Rupuranta
Vaiheinen
Pintaliitoblogi
Medium gray
Lavonardo

Mitäköhän sitten tekisi?

Päivitys (pari tuntia myöhemmin): Voisin oikeastaan lisätä listalle vielä kahdeksannen blogin. Se on monen kirjoittajan hyvin tiuhaan päivittyvä blogi digialasta.

Päivitys (n. vuorokausi myöhemmin): Kiitos Janne.

Lueskelin Taloussanomien juttua EU saattaa pakottaa operaattorit ruotuun ja päätin tarkistaa mitä datan siirto kännykällä maksaa kun surffaa kotimaan rajojen ulkopuolella (sitä kun on itse jo tottunut kiinteään kuukausimaksuun ja käyttää nettiä kännykästä koko ajan).

Jotta saisin ymmärrettävämmän kuvan hinnoista, ajattelin konkretisoida asian: Paljonko maksaisi se, jos ulkomailla jostain kumman syystä eksyisi iltasanomat.fi:n etusivulle? Iltasanomien datamäärä tarkistettu tänään klo 13 (n. 2 megatavua) eikä se pidä sisällä mahdollista streamaavaa sisältöä. Hinnat vaihtelevat maan ja/tai siellä käytettävän operaattorin mukaan. Hintahaitari halvimman sekä kalleimman datasiirtohinnan mukaan, loppusumma pyöristetty tasalukuihin.

iltasanomat.fi, mobiilisti ulkomailta

dna: 16 - 22 €

Elisa: 8 -24 €

Saunalahti: 9 - 17 €

Sonera: 7 - 25 €

Aika messevät hinnat yhdestä sivusta. Tämän blogin etusivu (ennen tätä juttua, n. 335 kilotavua) kännykän kautta ulkomailta katsottuna kasvattaisi kännykkälaskua pyöreästi 1 - 4 €:n verran.

Olisi muuten aivan loistavaa jos operaattoreilla (tai miksei vaikka Viestintävirastolla) olisi mobiilidata ulkomailta -laskuri. Sellainen johon voisi antaa verkkosivun osoitteen ja palvelu kävisi tarkistamassa sivun painon ja laskisi sitten eri operaattoreiden hinnoin mitä sen katseleminen ulkomailta maksaa. Voisi olla aika suosittu, sellainen palvelu.

Sea Life on mainio paikka harjoitella valokuvausta ja kokeilla mihin tekniikka venyy. Siellä on vaihtelevia ja vaativia valaistusolosuhteita, heijastuksia, valoa taittavia pintoja ja liikkuvia kohteita (kuvia kuvablogissa kunhan ehdin).

Elokuvissa ärsyttää mainokset. Vaikka ei hirveän tiuhaan kävisikään tuntuu siltä kuin saisi aina samat kaupalliset viestit silmiensä eteen. Jopa osa trailereista vaikuttaa ihan samoilta. En minä niitä salin ulkopuolella muista, mutta siinä ennen leffaa tulee sellanen c’est la vie -fiilis ^*): että taasko nämä. Sellainen vähentää leffakäyntien määrää.

Leffaliput ovat muutenkin niin kalliita, että sitä oikein jää miettimään paljonko maksaisi mainosvapaan leffan lippu? Tai josko nostamalla paukkumaissin ja kuplajuoman hintaa voisi lippujen hintaa alentaa?

Olympiastadion täytti juuri 70 v. Täältä näkee kirkkaalla säällä Tallinnaan asti, sanoi isä pojalleen tornissa. Ihanks tosi, ihmetteli poika ja jatkoi samaan hengenvetoon, mut sehän on sit lähempänä ku Lahti. Itse en oikein pystynyt erottamaan kotitaloni kattoa, mutta valokuvasta katseltuna jälkikäteen löysin jopa naapurin ikkunan.

Helsingillä on jaiku-kanava. Uutta minulle, mutta ei niille 139:lle jotka jo olivat virittäneet itsensä kanavalle.

–
*) vai pitäisikö sen olla bonjour-fiilis?

Päivitys: Kuvia Sea Lifestä kuvablogissa.

Koska edellinen kirjoitukseni vei vain 13 vuotta ajassa taaksepäin, siirryn nyt hiukan kauemmaksi.

Selailin vuoden 1969 Tiedonportaat-kirjasarjan osaa jossa käsiteltiin lehdistöoppia. Sieltä bongasin tiedonvälityksen teoriasta kohdan jossa journalistien ja mainostyöläisten rajaa ei periaatteessa ole. Joukkotiedottaja on joukkotiedottaja on joukkotiedottaja (lihavointi omani):

[tiedonvälityksen] teorian tehtävänä on koota hankittu tai vasta hankittu tieto aukottomaksi kokonaisuudeksi sekä paljastaa muuten havaitsematta jääviä yhteyksiä, ja auttaa laatimaan ennusteita erilaisten tehtävien toimenpiteiden tai monien kehityskulkujen yhteistuloksena syntyvien asetelmien vaikutuksista. Näin teoria palvelee joukkotiedottajien – journalistien, propagandistien, PR-miesten, puhujien – tarpeita.

Esimerkin tällaisesta teorian käytännön sovellutuksesta tarjoaa mainonta. Kun tutkimus oli paljastanut, etteivät ihmiset bensiiniä ostaessaan ostakaan tätä tai tuota polttoainetta, vaan voiman tuntoa, työnsä taitava mainosjournalisti sovitti havainnon iskulauseeksi: »Pane tiikeri tankkiin!» Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen tehokkaimpia mainoskampanjoita. Vähemmän näyttävää, mutta taloudellisesti ja journalistisesti yhtä merkittävää joukkotiedotustutkimusta ja sen sovellutusta harjoitetaan nykyään kaikkialla. Eräissä aikakauslehdissä kirjoitukset muovataan tarkoin siihen kieliasuun joka on luettavuustutkimuksissa sanoman perille viemisen kannalta todettu parhaaksi.
–
Professori Raino Vehmas
Tiedonportaat, osa 7: Lehdistöoppi, Werner Söderström Osakeyhtiö 1969

Mainosjournalisti… ja, että yhtä merkittävää taloudellisesti ja journalistisesti kuin mainonta on kirjoitusten muokkaaminen ymmärrettäviksi. Jotenkin tuntuu siltä, että tänä päivänä ei yhtä helposti piirretä yhtäkuin-merkkiä eri massamediaa tuottavien ammattiryhmien välille.

Googlatessani Raino Vehmasta, löysin YLEn Elävästä arkistosta mielenkiintoisen ohjelman vuodelta 1974 – Viestinnän valta, vastuu ja valvonta – jossa Vehmas, Aamulehden päätoimittajan ominaisuudessa, on haastateltavana jokusen muun ohella.

Menneisyyttä on kiva kaivella.

Sitä kun säästää kaikenlaista, sitä myös toisinaan löytää siitä säästetystä tavarasta jotain. Tällä kertaa vastaan tuli Telen (oikeammin Telecom Finland Oy, josta sittemmin tuli Sonera ja joka nykyään on TeliaSonera Finland Oyj) NMT-GSM hinnasto 1.1.1995. Hinnat ovat markoissa, mutta olen muuntanut ne euroiksi tähän (kaikki hinnat sisältävät 9 % televeron ja 22 % alv:n).

Aika selkeän oloinen hinnasto. Tarjolla näyttää olleen kolme eri liittymätuotetta: Business, Classic ja Privat. Aika ulkomaankielisiä nimiä (jännä miten kaksi nimistä on englanniksi mutta Privat ei), nykyään taitaa operaattorit tarjota liittymäpaketteja suomeksi: on ykköstä, intoa, puhetta ja minun.

Kaikissa liittymissä oli kytkentämaksu (aika harvinainen nykyään), joka oli joko 22,37 € tai 8,95 €. Halvempi hinta oli tarjolla Business- ja Classic-liittymiin mutta vain GSM:lle (tosin jostain syystä Classic-liittymää ei tarjottu NMT 900:lle). Tuolla varmaan pyrittiin ohjaamaan ihmisiä pois NMT-liittymistä.

Perusmaksu (nyk. kuukausimaksu) vaihteli välillä 3,67 - 16,10 €/kk. Privatissa laskutusjakso oli 6 kk ja perusmaksu 22,20 €/6 kk, riippumatta siitä oliko käytössä NMT tai GSM. Halvinta perusmaksua tarjottiin GSM Classic-liittymälle, kalleinta NMT 450:lle Business-liittymässä.

Puhelumaksuissa oli eroja liittymien välillä, tietenkin, mutta myös soiton ajankohta vaikutti hintaan: oli kalliimpaa soitta arkisin klo 7 - 17 kuin muina aikoina.

Business ja Classic -liittymissä halvempi hinta oli 0,18 €/min ja kalliimpi, riippuen käytetystä teknologiasta 0,32 - 0,50 €/min. Privat-liittymässä halvempi hinta oli 0,15 €/min. Kalliimmasta oli kaksi versiota: Kesäaikaan (15.6. - 15.8.) klo 7 - 17 maksoi puhuminen 0,32 €/min, muuna aikana vuodesta hinta oli kaksinkertainen, eli 0,64 €/min.

Ulkomaanpuheluista veloitettiin 0.17 - 0.32 €/min (oletan: normaalin puhelumaksun päälle vaikka missään ei niin sanota), niin että halvin hinta oli Business-liittymässä, kun taas Privat oli kallein.

Joten kaikkiaan… ehkä tuo nyt ei sittenkään ollut niin selvä hinnasto. Paitsi sen suhteen, että silloin varmaan kannatti harkita siirtymistä GSM:ään.

Sitten tietenkin oli vielä lisäpalvelut jotka joko maksoivat tai ei. Esimerkiksi soittajan numeron näyttö (vain GSM) on listattu maksuttomaksi lisäpalveluksi kun taas vastaaja kytkettiin käyttöön 22,37 €:lla. GSM Teksti pärähti toimintaan 8,95 €:lla ja tekstiviestien hinta oli, kuin puheluiden, riippuvainen kellonajasta: klo 7 - 17 viestin lähettäminen maksoi 50 senttiä, muina aikoina 18 senttiä (tai jotain sinnepäin, sillä hinnastossa nuo ovat merkitty oudosti hinta per minuutti).

Tässä jutun lopussa odottaisi varmaan näkevänsä vielä vertailun vuoden 1995 hinnoista nykyisiin, eli mitä on tapahtunut kolmessatoista vuodessa. Mutta sellaista ei tässä näe. Kommentteihin saa toki sellaistakin, jos joku jaksaa.