arkisto: 08/2008


Minttukastike, eli skrubu.netin koekeittiössä improvisoidaan

pni • 31.8.2008, 19.42

Sain ajatuksen minttukastikkeeksi ja päätin kokeilla mitä siitä tulee. Tässä on transkriptio tapahtuneesta.

Höyrytä noin 250 grammaa parsakaalia pehmeäksi.

Poimi yhden minttupuskan lehdet tehosekoittimeen (mukaan voi ripotella hiukan kuivattuakin, riippuen siitä miten minttuista kastiketta halajaa) ja kaada päälle sellaiset 2 dl kermaa (itse käytin kevyttä).

Sekoita pikaisesti.

Lisää parsakaali tehosekoittimeen.

Sekoita hyvin. Jos kastike vaikuttaa liian paksulta, lisää hiukan kermaa.

Lisää tehosekoittimeen vielä hiukan chiliä (minttu on jo itsessään hiukan hottia, joten tämä tietenkin ihan oman sietokyvyn mukaan), tujaus makeata paksua balsamicoa, luraus sitruunaista valkoviinietikkaa sekä valkosipulia (esim. yksi kokonainen yksikyntinen).

Sekoita kunnes kastike on tasapaksua. Maista ja lisää suolaa jos tunnet siihen tarvetta.

Näin on kastike valmis. Se sopii varmaan aika moneen ruokaan. Ainakaan se ei tuntunut huonolta yhdistelmältä paistettujen kanafileiden ja nuudeleiden kera.


Lainvastainen nettikäyttö

pni • 31.8.2008, 14.31

Ahteri Petomaan Tanssikoulussa ja Ähässä bongaillaan joukkotiedotusvälineiden (ja joskus muidenkin tekstien) outouksia.

Onko missään kotimaista blogia joka olisi keskittynyt virheellisiin tai harhaanjohtaviin otsikoihin?

Sellaisiin kuten Digicamera.netin uutisten kautta löytyneeseen Kirkko ja koti -lehden ”Hautamuistomerkkien kuvaus nettikäyttöön lainvastaista” jossa itse jutusta käy ilmi, että lainvastaista onkin muodostaa rekisteri hautamuistomerkeistä, ei niinkään joku epämääräinen ’nettikäyttö’. Tai Tietokone-lehden otsikko ”Uusi tapa valokuvata”, vaikka jutussa mainitulla teknologialla ei ole mitään kuvien ottamista muuttavaa vaan on uusi (ja hyvin mielenkiintoinen) tapa esittää kuvia.


BB-uutiset katosivat näkyvistä – lue juttu

pni • 30.8.2008, 13.02

Tänään katsellessani ampparit.comin otsikkolistaa tuntui siltä, ettei maailmassa juurikaan tapahdu mitään mikä ei jollain tavalla liity Big Brotheriin.

En kuitenkaan vajonnut epätoivoon vaan päätin muokata Ampparit profiiliani. Ensin ajattelin sanasuodatuksella poistaa näkyviltä kaikki jutut joista löytyy kirjainyhdistelmä BB. Mutta sitten tajusin katsoa uutisasetuksista kategoriat: jep, siellähän lukee viihteen alla Big Brother. Rasti pois. Tallenna… aah.

Näin sain hiukan suodatettua pois kohinaa. Vielä kun profiili toimisi Ampparit Litessäkin, niin olisi mukavampi lukea uutisia kännykällä. Tai vielä parempihan olisi jos Liteen voisi tehdä oman uutissuodatuksen. Minä poistaisin näkyviltä kaikki ”katso kuvat” -otsikot, en niitä kuitenkaan katso kännykällä. En muuten katso niitä muutenkaan… taidan virittää tuon sanasuodatuksen heti käyttöön.

Vaikka eihän se BB:tön maailma mitenkään järkevämpi ole: Australialaisessa koulussa on kielletty kärrynpyörät ja kuperkeikat ”koska voimistelu liikuntatuntien ulkopuolella katsottiin turvallisuusuhaksi”.

Huokaus.


Oli harmaa ja sateinen ilta

pni • 29.8.2008, 11.13

Nainen seisoo bussipysäkillä bussin lähestyessä pysäkkiä. Naisen asento on jotenkin outo. On kun hänen jalat haluaisivat olla tietä päin, mutta pää on kääntyneenä täysin toiseen suuntaan. Pysäkin vieressä olevassa näyteikkunassa on koruja. Näen bussin kyydistä naisen takaraivon kun hän seisoo keskittyneesti katsomassa koruja ikkunan läpi.

Keskittyminen kuuntelemaani kirjaan herpaantuu hetkeksi. Tavallaan tekisi mieli ilmoittaa naiselle, että bussi on juuri ohittamassa hänet. Toisaalta ymmärrän hyvin, että en voi tehdä asialle mitään. Näyteikkuna on mukavan lämpimästi valaistu ja erottuu edukseen kadun kosteasta synkkyydestä. Naisen oikeasta kädestä roikkuu tumma kassi.

Pysäkillä, jolla nainen seisoo, ei pysähdy kuin juuri tämä ainoa bussi jossa istun, nyt katsellen jo hiukan taaksepäin naista joka seisoo yhä katsomassa näyteikkunassa tarjolla olevia koruja. Mutta tällä kertaa bussi ei pysähdy.

Kääntäessäni pääni takaisin bussin menosuuntaan huomaan miettiväni, en vaan sitä josko nainen oikeasti seisoi pysäkillä odottamassa bussia mutta jäi sen kyydistä koska oli lumoutunut näyteikkunan antimista vai oliko hän pysähtynyt ikkunan ääreen outoon asentoon kulkiessaan siitä ohi ilman sen kummempaa tarvetta bussikyydille, vaan myös sitä oliko jompikumpi vaihtoehto toista todennäköisempi siitä näkökulmasta, että minä istun pysäkin ohittavassa bussissa.

Seuraavaksi pitänee ottaa kuunteluun joku kirja joka ei käsittele sattumaa todennäkyöisyyttä ja sattumanvaraisuutta.


Sanattomana

pni • 27.8.2008, 22.06

Päivitys 28.8.2008: Kas, Jaiku on taas toiminnassa. Kiva.


Dinosauruksia nähty naapurissa

pni • 27.8.2008, 00.06

Oho, enpäs huomanutkaan vasta kun nyt, että länsinaapuri päätti antaa Pink Floydille(kin) 106000 euron arvoisen Polar Music Prizen tänä vuonna.

Palkintoa vastaanottamassa oli vain osa bändistä, mikä ei sinänsä kai ole mikään yllätys.


Eikö vakuuta?

pni • 26.8.2008, 23.00

Vai että Facebook ei vakuuta suomalaista shoppailijaa?

Eniten nojataan keskustelupalstoihin ja hintavertailusivustoihin, kun taas Facebookista, tai MySpacesta ei juuri etsitä tukea ostopäätökselle. Sama pätee blogeihin.

Yllätys? No ei. Ajatelkaa asiaa näin. Jos on hakemassa tukea ostopäätökselleen niin kuinka usein sitä törmää Facebookkiin tai MySpaceen? Toisinaan? Aika harvoin? Ei todellakaan, vaan todella harvoin. Ne kun eivät vaan ole sellaisia palveluita joista löytyy sisältöä joka avittaa ostopäätöksen tekemistä. Ei sillä ole mitään väliä onko Facebook esiintynyt paljon mediassa tai ei.

Ei kai kukaan käy urheilutapahtumissa hakemassa tukea ostopäätökseensä, vaikka urheilu onkin ollut viimeaikoina paljon esillä mediassa? Entä minkä johtopäätöksen siitä voi vetää?

Ja mitä blogeihin tulee… no, siitä kirjoitinkin jo alkuvuodesta.

(Kauppalehden palvelusta löytyy muuten alkuperäinen lehdistötiedote.)


Vitosterminaali

pni • 24.8.2008, 14.29

Tammikuussa 2005, nähtyäni The Aviator -leffan, kirjoittelin Eero Saarisen piirtämästä TWA terminaalista (oikealta nimeltään Terminal 5). Niihin aikoihin New York Art Magazine kirjoitti miten kukaan ei tiennyt mitä tehdä rakennuksella.

Nyt näkökenttääni ilmestyi samaisen lehden blogista juttu siitä miten JetBlue on avaamassa terminaalin piakkoin ja rakentanut tilaan lentomatkailijoille kulinaarisen mekan (via).

En minä muuten tästä kai kirjoittaisi, mutta olen vain jostain syystä tyytyväinen, etteivät vetäneet rakennusta maan tasalle.