Liru laru loru

Minulla oli pienenä oma punainen hammasmuki jossa luki valkoisin kirjaimin “Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu”. Sitä kai tuli silloin tuijoteltua niin paljon, että muistan tuon vieläkin. Nykyään hammasmukini on valkoinen ja siinä lukee sinisin kirjaimin “Aamulla ja illalla harjaan hampaat huolella” (jota en olisi muistanut jos en äsken olisi käynyt lunttaamassa).

Hammasmuki tuli mieleen tänään, kun opastin aloittelevia korporaatiobloggaajia seuraavanlaisella lorulla:

Täss’ on teille vinkki;
Muista aina linkki!

5 thoughts on “Liru laru loru

  1. No ei, kun siinä on krijotusvrihe (korjattu). Miten voikin olla niin sokea, ettei huomaa tollasta ennen kuin joku (kiitos) huomauttaa asiasta?

  2. Musta se oli hauska kun siinä oli virhe… ikäänkuin kiinnittää huomion sisältöön: vinki – linkki. “Eihän tuo rimmaa”, siks just.

    On se tarpeeksi hauska tietty oikeinkin kirjoitettuna.

    Ja sit, meillä oli kans samanlaiset hammasmukit. Vaan ei oo enää.

  3. Kun opiskelin akvarellimaalausta, kuulin opettajaltani yhden näkemyksen siitä mikä erottaa ammattilaisen harrastelijasta. Kyseisessä kontekstissa asia esitettiin tähän tyyliin:

    Toisinaan, kun akvarelleja maalaa, saattaa väriä sisältävät vesipinnat sekoittua. Harrastelija kauhistuu ja alkaa heti kuivaamaan vettä pois, yrittäen vähentää suunnittelemattoman väriyhdistelmän aiheuttamaa ongelmaa. Ammattilainen ei näe asiaa ongelmana vaan seuraa millaiseksi suunnittelematon väriyhdistelmä muodostuu ja vasta veden kuivuttua päättää onko jälki poistettava vai onko syntynyt jälki ehkä niin hieno sellaisenaan, että se kannattaa jättää siihen missä on.

    Periaate on sama jota olin jo ennen akvarellikauttani seurannut valokuvauksessa (ja jota seuraan vieläkin): Sattuma on kaveri, hiukan oikukas ehkä, mutta ei missään nimessä vihollinen.

    Kirjoittamisessa en ole kuitenkaan päässyt siihen tilaan, että kykenisin virheiden sattuessa arvioimaan sattuman vaikutusta kokonaisuuteen, vaan käyn harrastelijamaisesti suunnittelemattoman yksityiskohdan kimppuun heti. Korjaan sen mikä minusta tuntuu väärältä, hahmottamatta miten se sopii kokonaisuuteen.

    Ehkä tuo loru olisi todellakin ollut iskevämpi pienellä virhelä, se nyt ei vaan sopinut alkuperäiseen ajatukseeni josta pidän järkähtämättömästi kiinni.

  4. Ei riitä ett’ minulla on lukihäiriö, saatan valmiiseen tekstiin lisätä virheen, tai jättää sellaisen korjaamatta, koska se saattaa ikään kuin laventaa tekstiä.

    Olin hyvin ällistynyt toisen ammatikseen kirjoittavan ajatuksesta, että tekstin pitäisi olla mahdollisimman yksiselitteinen; miten se voisi olla, koska jokainen lukija selittää sen itselleen uudelleen?

    Pidemmissä teksteissä, eikä niin kovin pitkissäkään, vaan jo sivun luokkaa olevissa saatan kirjoitusvirheen kohdalta luoda ikään kuin särön linssiiin, joka saa kuvauksen avautumaan kahteen suuntaan ja kerrokseen. Valitsemalla sanan, joka ei itse asiassa ole aivan se, mitä peruslukija soisi käytettävän, sävellän tekstiin sellaisen soinnun, jonka tarkoitus ei ole tehdä tekstiä loogisesti johdonmukaiseksi, vaan saada lukija soimaan niin, että hän ymmärtää sen, mitä ei voi sanalla sanoa ja kenties tulee ärsytetyksi lukemaan ei ainoastaan sen mitä olen kirjoittanut, vaan sen mitä en ole voinut kuvitella sanottavan.

    Kuiva asiatekstikään ei saa olla niin kuivaa, ettei se virkistäisi ajattelua.

Comments are closed.