Omituista

Haastemies kävi täällä, lainaan:

Sääntöjen mukaan säännöt on pantava näkyviin. Tässä ne ovat:
Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Hyvä haastemies ja alkuperäinen haastaja: Minulla ei ole omituisia tapoja.

Tai, ehkä jotkut asiat joita teen ovat jonkun mielestä omituisia tapoja, mutta itselleni ne ovat tavallisia ja normaaleja – ehkä jopa jokapäiväisiä, niin tavallisia etten huomaa niitä itse. Omituisuus on vähän kuin brändi, se on sitä mitä muut sinussa näkevät. Se voi olla tietoisesti rakennettua, tai huomaamatonta.

Ala-asteella tiedostin kirjoittavani pienen a:n mielestäni rumasti kun näin parin muun kirjoittavan sen mielestäni kivasti. Muutin kirjoitustyyliäni sen suhteen. Onko se omituista? Vai oliko se omituista, että koin toisten a:t kivempina kuin omani? Olen myöhemmin muuttanut kirjoitustyyliäni parikin kertaa ollen nykyään aika tyytyväinen siihen jota käytän. Onko se omituista? En tiedä.

Lukioaikana en ollut koskaan huomannut, että aina kun törkkäsin silmälasit paremmin silmille, pyyhkäisin etusormella ylähuulta nenän alta ja yleensä oikealla kädellä. Yksi kaveri pelleillen matki minua sen suhteen ja tiedostin asian. Minulle se oli huomaamatonta ja osa sitä mitä olin… kunnes asiasta huomautettiin. Sen jälkeen se oli omituinen tapa, ei vain muiden mielestä vaan myös omasta mielestäni.

Voisin varmasti luetella ongelmitta, ajattelematta sen enempää, pitkälti yli toistakymmentä asiaa jotka olen havainnoinut tekemisissäni eroavan siitä mitä huomaan muiden tekevän. Ja minulla on varmasti moninkertaisesti sellaisia tapoja joita en tiedosta minulla olevan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tapani olisivat omituisia. Saattaa nimittäin hyvinkin olla, että vertailukohtani eivät ole normaaleja (mitä se nyt sitten ikinä onkaan), jolloin heidän tapansa ovat oudompia kuin minun. Me kaikki poikkeamme toisistamme, mutta se ei tee meistä sen omituisempia.

Jos tapani ovat omituiset, tarkoittaa se, että muut ovat vähemmän omituisia. En suostu ajattelemaan niin. Me olemme kaikki omituisia. Ihminen on ehkä planeetan omituisin eläin. Me teemme päivästä toiseen asioita joihin muut eläimet eivät kykene. Onko se hyvä asia, vai ehkä huono? Vai mahdollisesti vain erilainen, olematta omituinen?

Tätä kirjoittaessani olen kuunnellut useampaan otteeseen Ultra Bran Itket ja kuuntelet -biisiä, joka mielestäni on aivan loistava. Onko yhden biisin toistaminen omituista? Entä Ultra Brasta tykkääminen? Tai se, että Ultra Bra teki esitti kyseisen biisin? Syntyikö se kappale omituisesti? Kuinka omituista on se, että minä satun pitämään siitä? Ehkä omituista on biisin synnyttämät mielikuvat? Tai sitten ei. Se kai riippuu siitä, kuka vertaa itseään minuun ja mikä vertaajan maailmankuva on. Eller hur?

Kiitän kuitenkin haasteesta. Joudun tosin kieltäytymään kunniasta haastaa viittä muuta mukaan. Miten minä, joka en suostu löytämään itsestäni omituisuuksia, voisin koskaan uskottavasti vaatia ketään muutakaan tekemään niin?

7 thoughts on “Omituista

  1. Onko minussa jotain omituista, kun aina menen pehmeäksi tarinoista, joihin liittyy pieniä poikia? Ihan mieletön heltymys suhahti lävitseni, kun näin sieluni silmien pienen pnin vakavailmeisenä tutkimassa erilaisia a-kirjaimia!

    (yks minulle hyvin läheinen henkilö vertaili yläasteikäisenä eri fonttien a-kirjaimia ja sai minutkin huomaamaan, etten erityisemmin pidä esim. Timesin ja Garamondin riippumahaisista a-kirjaimista, Gills Sans on inauksen linjakkaampi, mutta oikeastaan olen sellaisen aan ystävä, jota useissa fonteissa näkee italicsissa, mutta muutamissa ihan muuten vain, eli tykkään vaikkapa Futuran ja Century Gothicin kuplamallisista a-kirjaimista. Onko tämä omituista?)

  2. Olet tietenkin ihan tajuttoman omituinen, sillä minä en pahemmin välitä Gill Sansista tai Futurasta. Ja onhan se omituista olla aan perään, kun gemena g on paljon mielenkiintoisempi ja monimuotoisempi kirjain.

  3. Minä halusin tehdä ekalla luokalla plusmerkistä pienen yliviivatun kysymysmerkin. Sellainen oli minusta jotenkin paljon kuvaavampi, kuin pelkkä pieni risti.

  4. Haa, piti heti mennä testailemaan g-kirjaimia. Onpas rumia! Olen näköjään niin simppeli ihminen, etten osaa arvostaa mutkikkaita krumeluureja. Kokeilemistani tykkäsin eniten Helvetican geestä.

    Futurasta ja Gothic Centurystä vielä sen verran, että onhan ne kovin leveileviä. Mieltymykseni koskeekin lähinnä vain sitä kuplamaista aata verrattuna muiden fonttien mutkikkaampiin a-kirjaimiin.

  5. Haastemies: Kaverin kanssa kirjoitettiin ala-asteella aineita mikrokirjoituksella. Oli pakko pitää lyijykynä hyvin terävänä, että sai kolme tai neljä riviä teksitä ruutupaperin yhden ruudunkorkeuden sisään. Opettaja ei oikein arvostanut luovuuttamme.

    Sun äitis: Mun suosikki on jo pitkään ollut se muurahaisen näköinen g.

  6. Mun lempikirjaimeni on K.
    Toinen mistä pidän, on jo muinoin pois käytöstä jäänyt th-kirjain.
    Monalisa-fontti on mieleeni, mutta harvoin sille löytyy hyvää paikkaa.

  7. pni,
    muistan tuon hurmaavan muurahaisgee-postauksesi ja kunnioitan pikku-pnin varmaa makua, mutta kuten jo kerroin, itselläni on selkeästi karumpi maku.

Comments are closed.