skrubu

Al-Qaidan propagandaan perustuva strategia makaa nyt aika heikolla pohjalla, kuvailee terrorismin asiantuntija Evan Kohlmann.
–
Verkkouutiset: Monet al-Qaidan nettisivustot ovat kadonneet verkosta

Heikolla pohjalla? Väärin.

Sanoisin fail, tai ehkä jopa epic fail. Kyseessä on klassinen virhe niiltä jotka eivät oikein snaijaa nettiä. Uutisessa siteeratun asiantuntijan logiikka on surullisesti sama kuin lapsipornofiltterin kannattajien: Jos emme näe pahaa, sitä ei ole olemassa. Kuitenkaan pään piilottaminen omaan tai jonkun muun persees… eiku hiekkaan ei oikeasti muuta mitään – paitsi sen, että kun yhtäällä pidetään silmät kiinni voi toisaalla liikkua huomaamattomin vaikka ei olisikaan niin varovainen.

Uutisessa mainittu terroristiryhmä on varmaankin tajunnut sen mitä moni laillinen yritys ei ymmärrä: Ei ole järkevää yrittää käyttää verkkoa massamediana. Netti on jotain ihan muuta. Tottahan sillä tavoittaa monia, ja jopa massoja, mutta mekanismit ovat erilaisia kuin joukkotiedotusvälineillä.

On tehokkaampaa kohdistaa viestit pienemmälle, mutta varmemmin asiasta kiinnostuneelle joukolle. Oikeiden kanavien käyttö kaiken lisäksi parantaa viestinnän kaksisuuntaisuutta. Pelkkä julistaminen (huutaminen) kun ei sitouta ihmisiä, ei enää nykyään.

Näkyvyys ja vaikutus netissä ei perustu siihen yhteen tai niihin harvoihin palveluihin jotka itse laittaa pystyyn, vaan siihen, että ollaan siellä missä muutkin ovat: hajautetusti ympäri verkkoa. Sisältöä voi jakaa hyvinkin suurelle ryhmälle joko vähäisellä tai olemattomalla keskitetyllä näkyvyydellä. Sitä paitsi hajautettuun ryhmään on vaikeampi päästä käsiksi kuin keskitettyyn (kirjavinkki: The Starfish And the Spider: The Unstoppable Power of Leaderless Organizations).

Kaiken lisäksi verkosta löytyy suuri määrä palveluntarjoajia jotka mahdollistavat hajautetun yhteydenpidon hyvinkin kustannustehokkaasti. Miksi siis maksaa suuria summia oman palvelun kehittämisestä tai ylläpidosta, kun ihan samaa tarjotaan halvalla tai jopa ilmaiseksi toisten toimesta?

Tähän loppuun on heitettävä ilmaan kysymys: Miksi joku terroristiryhmä edes haluaisi keskitetysti olla jossain missä sen toimintaa voi helposti valvoa?

”I’ve been thinking about Facebook and what it is”, I told myself the other day. ”What is it?”, I asked. ”It, my dear me”, I answered myself, ”is an sich the biggest casual game on the internet”. ”I see what I’m getting at, but I don’t quite agree”, I contradicted. ”Hmm…”, I mumbled, thinking I might be right, ”maybe it then isn’t, but it somehow shure feels like it”.

Vai että vielä yksi vaalikone? No, kun muutkin on testattu, niin miksi ei sitten lärvikirjankin.

[testaa...]

Hyvää tuossa on omien kysymysten lisääminen, oikein kiva idea. Applikaatio myös muistaa vastaukset, joka on vallan mainiota. Muuta mainittavan hyvää tai muuten erikoista muihin verrattuna ei mielestäni tuossa juurikaan ole, mutta homma toimii ja niinhän se pitäisi ollakin.

Vaan ei hyvää ilman huonoa. Mainittavasti huonoa on se miten Facebookin applikaatiot aina tahtovat päästä henkilökohtaisiin tietoihin kiinni, se kun tuntuu hiukan epäilyttävältä. Hämmentävää on joidenkin ehdokkaiden piilossa olevat profiilit: se ei tunnu avoimelta. Ja kun tuloksiin sitten ilmestyy 107-vuotias ehdokas, on tätä kyseistä vaalikonetta vähän vaikea ottaa tosissaan (juu, tiedän: se tuskin on vaalikoneen vika).

Luulen, että Facebookin vaalikoneen ongelma on Facebook. Vaikka koneessa ei sinänsä ole mitään vikaa (sehän toimii ja siinä on jokunen mukava ominaisuus vaikka ei olekaan mitenkään erikoinen) tekee ympäristö siitä vähemmän uskottavan kuin joukkotiedotusvälineiden vastaavista. Tai ainakin minusta tuntuu niin…

… hetkinen.

Hyvät lukijat. Juuri saamamme hakutuloksen mukaan Facebookissa on myös toinen vaalikone: Sosiaalinen vaalikone.

Raportti paikan päältä kertoo, että tähän toiseenkin voi lisätä omia kysymyksiä, siihen vastaaminen vaikuttaa aika monimutkaiselta ja siinä olevien asetuksien mukaan se myös osaa muistuttaa sähköpostitse olemassaolostaan, mutta se ei tunnu olevan kuitenkaan ihan tulevien vaalien ajassa: ”Seuraava sähköposti lähetetään aikaisintaan 01.01.1970, klo 02:00″.

Lisäraporttia Sosiaalisesta vaalikoneesta tuskin tulee, mutta lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä.

Tämä vaikuttaa jotenkin tutulta (via).

Joulukuussa 2007 Jyrki J. Kasvi kertoi blogissaan eduskunnan uuden äänestysjärjestelmän vaikeuksista: ”199 äänen laskeminen ei _voi_ olla näin vaikeaa.”

Helmikuussa 2008 hs.fi kertoi, että eduskunnan salijärjestelmä valmistuu syksyksi vuoden myöhässä ja Taloussanomat jutussaan Tietoenatorille lisälasku eduskunnasta, että pompasahti 4,5 miljoonaan euroon alkuperäisestä 3,2 miljoonasta.

Nyt sitten ollaan testaamassa sähköistä äänestystä vaaleissa jossa on hiukan yli 199 äänestäjää. Se tuntuu ihan ajatuksenakin hiukan jännittävältä, eikä vain siksi, että järjestelmän kustannusarvio on toistaiseksi alle eduskunnan systeemin, vaan myös siksi, että koko homma tuntuu hiukan epäilyttävältä.

Voi tietenkin olla, ettei mitään pahaa tule tapahtumaan. Sitä vaan on tässä vuosien mittaan tietotekniikasta huomannut, että kun jossain keksitään suojauksia ja salauksia joiden väitetään olevan mahdottomia murtaa, on joku sitten jo, jopa seuraavana päivänä, paljastanut maailmalle miten suojaus murretaan tai kierretään.

Entä kuinka usein (esim. viime aikoina: talouskriisi jne.) kun yhtenä päivänä viralliset tahot vakuuttelevat, että kaikki on kunnossa, saa seuraavana päivänä lehdestä lukea miten homma menikin ihan toisin ja kakka onkin jo housuissa.

Ja vaikka järjestelmä oikeasti olisikin luotettava, voi hyvinkin olla, että yleisesti ei niin uskota. Irlannissa käytettiin 50 miljoonaa euroa sähköiseen äänestyssysteemiin jota ei otettu käyttöön koska kansa ei kokenut sitä luotettavaksi.

Kaikkien finanssikriisien ja vaikka minkä tässä velloessa ympärillä, ajattelin mainita Kiva.orgin.

Siinä missä lehdissä kirjoitetaan sellaisista summista, ettei niitä tavallaan edes kykene ymmärtämään, on todella hienoa seurata miten niin moni rahoittaa vapaaehtoisesti köyhiä yrittäjiä siellä, missä hyvin pienelläkin summalla on oikeasti iso merkitys.

Tänään on siis Blog Action Day. Vuosi sitten törmäsin tuohon vahingossa, tänä vuonna muistuttivat meilillä. Teemana 2008 on köyhyys. Siksi.

Tässä tullut jotain vaalidebattia töllöstä hiukan sivusilmällä ja -korvalla seurattua. Jäin miettimään miten ennen vaaleja kaikki vaikuttavat olevan niin ”minä” tai ”minun mielestäni”, mutta vaalien jälkeen ollaan sitten ”me” tai ”puolueen kanta”. Näin tavallisena vaalikoneiston käyttäjänä siitä jotenkin hämmentyy tuosta yksilö- ja ryhmäajatelun vaihtelusta.

Olen parina aamuna matkalla töihin katsellut ratikoissa roikkuvia kunnallisvaaliehdokkaiden potretteja. Henkilöt eivät jää mieleen, eivät kyllä numerotkaan tai edes puolueet, mutta kevyttä viihdykettä ovat mainoksissa olevat lasautukset. Etenkin jäin miettimään tätä moniselitteistä viestiä, jolla joku nuori miesi halusi hämmentää mainoksensa katsojaa: ”Autot pois tieltä”.

Viestin kiteyttäminen ei aina ole helppoa. Voisin kuvitella, että se lienee erityisen vaikeata jos ei oikein ole mitään järkevää sanottavaa. En minä kuitenkaan sitä, etteikö kaikilla olisi jotain järkevä sanottavana. Onhan niillä. Onhan?

Vaan ei kai vaaliviestintää voi kommentoida ottamatta mukaan kirjoitusvirheitä, etenkin kun lounaalla tuli vastaan kollaboratiivinen ilmoitus. Joku mummeli tai ukkeli oli ollut tarkkaavainen, kuten viestissä kehoitetaan.

Aikaisemmin vain tekstimuodossa julkaistu pohdintani Koneistettu mielipiteenvaihto löytyy nyt myös audioversiona (slightly abridged, tosin).