Luin uutiset tänään voi pojat

Englannissa pelotellaan kansaa terrorismimöröllä oikein kunnolla. Uuden lain mukaan poliisi- tai puolustusvoimiin kuuluvan kuvaaminen voi viedä valokuvaajan jopa kymmeneksi vuodeksi telkien taakse. On täysin ymmärrettävää mielestäni, että lakia vastaan protestoidaan.

Valokuvauksen kytkeminen terrorismiin on elokuvista tuttua eikä perustu todellisuuteen, kirjoitti Bruce Schneier The Guardianissa kesäkuussa 2008.

Uudessa-Seelannissa astuu tämän kuun lopussa voimaan laki jonka mukaan henkilön nettiyhteys voidaan sulkea jos musiikkibisneksen edustaja syyttää kyseistä henkilöä tekijänoikeuksien rikkomisesta. Siis vain syyttää. Mitään todisteita ei tarvita. On täysin ymmärrettävää mielestäni, että lakia vastaan protestoidaan.

Meillä täällä ministeri Lindén ei ymmärrä mitä ihmisillä on Lex Nokiaa vastaan ja pitää jääräpäisesti kiinni laistaan. On täysin ymmärrettävää mielestäni, että lakia vastaan osoitetaan mieltä.

Kuunteleeko kukaan mielenosoittajia ja protestoijia?

6 thoughts on “Luin uutiset tänään voi pojat

  1. Olen rivien välistä lukevinani jonkinlaista närkästystä siitä, ettei Suvi Linden ei vedä johtopäätöksiä käydystä kansalaiskeskustelusta. Minä olen sitä mieltä, että Suvi Linden on väärä kohde tälle närkästykselle. Oikea kohde olivat ne jotka eduskuntavaaleissa äänestivät nykyisen hallituspohjan ja mm. kokoomuksen hallitukseen. Vaaleissa kansalaiset antoivat Lindenille ja hänen edustamalleen hallituspohjalle toimintavaltuudet. Miten sitten yht’äkkiä on niin huono juttu, kun kokoomuslainen hallitus ajaa yritysten etuja kansalaisten perusoikeuksien ylitse?

    Kansalaiskeskustelun funktio on älähtää, kun joku menee väärin. Mutta jos hallitus ei reagoi, ei se tarkoita että hallitus toimisi toimintavaltuuksiena ulkopuolella: kansalaisilla on vain niin lyhyt muisti, että tuskinpaa kukaan muistaa ääntänsä seuraavissa edunkuntavaaleissa raapustaessaan yksiä kansalaisoikeuksia. Oikea tapa reagoida on äänestää eduskuntaan ihmiset, jotka edustavat samaa arvopohjaa kuin itse edustaa.

  2. Oikea tapa reagoida on äänestää eduskuntaan ihmiset, jotka edustavat samaa arvopohjaa kuin itse edustaa.

    Heti, kun semmoisia löytyy ehdokkaista ja onnistuvat vielä osumaan semmoiseen puolueeseen, jossa muilla on sama arvopohja, voidaan alkaa keskustella asiasta.
    Kiitos paljon, herra d’Hondt.

  3. Lauri: Suvi Lindén ei tunnu kuuntelevan edes kollegoitaan (varmaan siksi, että uskovat väärään puolueeseen) tai keskusrikospoliisin apulaispoliisipäällikköä. Sitä jää miettimään mitkä ovat ministeri Lindénin motivaatiot asiassa, what’s in it for her?

Comments are closed.