Miksi maksaisin sisällöstä?

Tästä jaikuketjusta johtuen jäin miettimään sisällön maksullisuutta.

Esimerkkinä hs.fi:n digilehti.

Jos ostan paperilehdestä irtonumeron (ma-to 2 €, pe-su 3 €) on se luettavissani niin kauan kun säilytän lehteä. Voin myös leikata sieltä talteen kiinnostavat artikkelit ja ilmoitukset.

Digilehden kertalukuoikeudesta maksan 1 € ja se on voimassa vuorokauden. Jos tämän jälkeen haluan palata lukemaan samoja artikkeleita, joudun maksamaan arkistomaksun (yksi juttu yhtä kallis kuin koko lehden digilehden kertalukuoikeus!). Ja sekin on voimassa vain 24 tuntia.

Haluanko maksaa itsetuhoutuvista artikkeleista? Ei kiitos. Jos maksan sisällöstä, haluan päästä samaan juttuun käsiksi myöhemminkin ilman lisämaksuja. Miksi tyytyisin verkossa huonompaan diiliin?

Entä mitä jos homma menisikin toisella tavalla? Jos unohdettaisiin paperimaailman pinttyneet konventiot ja tehtäisiin homma kanavalle tyypillisin keinoin?

Mielessäni kävi esimerkiksi seuraavanlaisia ajatuksia.

Kun olen rekisteröitynyt hs.fi:n lukijaksi ja maksan irtonumerosta, pääsen lukemaan vain tiettynä päivänä julkaistuja artikkeleita. Nämä artikkelit, joista jo olen maksanut, jäävät minulle luettavaksi myöhemminkin, omaan kirjastooni. Toiminnallisuus on sama kuin esimerkiksi Audiblessa. Tällainen saisi minut ostamaan irtonumeroita useammin (verrattuna siihen, etten osta niitä nyt yhtään).

Voin merkitä, asiasanoittaa, kommentoida ja järjestellä yksittäisiä artikkeleita omaan leikekirjaani, sillä kaikki artikkelit lehdessä ei varmaankaan kiinnosta. Voin siis kerätä itseäni kiinnostavat jutut yhteen paikkaan. Näiden perusteella hs.fi voi suositella minulle muita vastaavia artikkeleita, ehkä jopa toisinaan muistuttaa minua meileitse uusista artikkeleista jotka voivat kiinnostaa. Tällainen on palvelua ja saa minut palaamaan useammin verkkosivulle ja houkuttelee myös ostamaan lisää artikkeleita. Palveluntarjoajan on myös helpompi kohdistaa mainontaa juuri minulle.

Voin myös jakaa lukuoikeuksia muille. Nämä lainaoikeudet ovat aikarajoitteisia, mutta aikarajoitus lähtee tikittämään siitä kun kutsuttu henkilö ensimmäisen kerran saapuu artikkeliin, ei siitä kun minä lähetän kutsun. Se, että pystyn jakamaan tietoa muiden kanssa pitää keskustelun käynnissä vaatimatta kaikkia maksamaan sisällöstä.

Yksittäisen arkistossa makaavan jutun hinta on rekisteröityneelle lukijalle halvempi kuin kokonaisen irtonumeron hinta. Rekisteröityneenä minua ei pidä myöskään rangaista jos en halua ostaa koko digilehteä irtonumerona, voin ostaa yksittäisiä tuoreita (ei siis arkistossa olevia) juttuja alennetulla hinnalla. Tällainen luo minulle illuusion siitä, että hs.fi välittää sitoutumisestani palveluun.

Edellä mainituissa ajatuksissa on sellaista jota odottaisin näkeväni nykyajassa elävän joukkotiedotusvälineen verkkosivuilla – etenkin jos he toivoisivat saavansa minulta, eikä vain mediatilan ostajilta, rahaa. Maksan palvelusta, joustavuudesta ja siitä, että koen palvelun itselleni hyödylliseksi.

3 thoughts on “Miksi maksaisin sisällöstä?

  1. Tuo lainaoikeus on mainio idea. Ne voisivat olla myös lahjalinkkejä, joita antajalla olisi rajattu määrä kuukaudessa. Juttu jäisi saajan luettavaksi ikuisesti. Voisi houkutella ihmisiä palveluun, ja kun loppu sisältö olisi maksullista, jopa osatamaan sitä.

    Jos vuosimaksun hinta olisi tarpeeksi alhainen, voisi siitä jopa maksaa. 50e x 100000 tilaajaa on enemmän kuin 300e x 10000 tilaajaa. (Stetson-Harrison)

    Epäilen tosin, että Hesari laskee (lyhyellä tähtäimellä ihan oikein) “liian halvan” verkkolehden vähentävän paperilehden arvoa.

    Pitkällä tähtäimellä kaikkien lukijoiden saaminen maksulliseen verkkopalveluun olisi luultavasti kannattavampaa.

  2. Lehtitalot näyttävät parhaillaan reagoivan yleiseen maksuhaluttomuuten keventämällä organisaatioiden lisäksi myös sisältöä (sikäli kun se on mahdollista). Tissi, katso kuvat -linja on juhlapuheista huolimatta ollut arkipäivää iltapäivälehtien verkkopalveluissa jo pitkään, sen tietävät kaikki. Mutta lukiessani pikähkön tauon jälkeen Hesaria (HBL tilattuna), tuli yllätyksenä että laatua on selvästi laskettu sielläkin. Kirjoitusvihreiden lisäksi iltapäivälehdistä tuttu koululaishuumori on hiipinyt vahvasti mukaan. Eniten pisti silmään viikko sitten Viron taloutta käsitellyt täysin asiallinen juttu johon kirjoittaja oli saanut ujutettua huumorin kukkaa siitä miten “tilanne Tallinnassa ei ole tilanne hallinnassa”. Jep jep. :) Katso video!

Comments are closed.