Vaikka kehitys kehittyy, kehittyvätkö kuvat?

Pekka • 14.3.2009, 16.18

Kymmenen vuotta. Mitä kaikkea onkaan siinä ajassa netissä tapahtunut? Paljon. Todella paljon. YouTube, Flickr, Habbo, IRC-galleria, Skype, MSN Messenger ja Facebook mainitakseni vain osan. Sosiaaliset mediat ja (mikro)bloggaus ovat saavuttaneet yritykset ja politiikan. Termit Web 2.0 ja 3.0 ovat syntyneet. Ainakin selaimet Firefox, Chrome ja Safari ovat nähneet päivän valon ja jokunen kadonnut. Netti mobiilipäätteissä on vallannut jalansijaa. Paljon, todella paljon on muuttunut kymmenessä vuodessa.

(Muistaako muuten kukaan miten vanha PDF-formaatti on? Entä Flash? Tai CSS? MP3?)

Mutta yksi asia tuntuu yhä olevan suurimmalta osaltaan aivan samanlaista kuin kymmenen vuotta sitten. Kuvat ja graafiset elementit verkossa. Ajatelkaa asiaa. Se miten vuonna 1999 optimoitiin GIF ja JPEG -kuvia verkkoon, on vieläkin ihan sama tapa jolla niitä optimoidaan verkkoon 2009.

Okei, jotain on kyllä muuttunut. Kuvat ovat nykyään isompia, niin pikselikooltaan kuin myös kiloiltaan. Ja olemmehan jo vuonna 1996 saaneet käyttöömme png-kuvamuodon, joka ei kaikesta huolimatta ole tappanut giffiä (vaikka sen piti), ja jonka tarjoama 16-bittinen läpinäkyvyys antaa yhä odottaa suurta tulemistaan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana elävän kuvan siirto verkkoa pitkin on kehittynyt. Samoin on käynyt äänen suhteen. Mutta liikkumattoman kuvan kehitys verkossa tuntuu jämähtäneen. Käytössä oleva GIF speksi on vuodelta 1989 ja JPEG, sellaisena kun me sen tunnemme, luokiteltiin standardiksi 1994.

(Mihin muuten katosi JPEG 2000?)

Onko still-kuvan teknisen kehityksen huippu verkossa siis jo saavutettu?






8 mielipidettä

Itse olen yrittänyt opettaa itseäni suosimaan PNG-8:aa GIF:n sijaan, mutta aina ei vain muista. Vanhat tavat istuvat tiukassa.

PNG-24 taaseen on paras ystäväni kun koostan Flashia. HTML+CSS toteutuksissa myös usein käytetty, mutta silloin mukana kulkee tietoisuus siitä että hankaluuksia on luvassa sen yhden perässälaahaajan kanssa joka ei vain suostu kuolemaan.

Valokuvat ovat käytännössä JPEG:iä, tällä hetkellä ei kai parempaa ole tarjolla, mikäli puhe on pakatusta kuvasta.


Source coding ei ole se helpoin kehitettävä tieteenala, varsinkaan kuviin liittyvä pakkauskoodaus. JPEG on itseasiassa ihan fiksu. Toki kehitystä varmaankin vielä tullaan näkemään :)


[editedit] Vielä se mainittakoon, että kaikki hehkuttamasi kehityksethän ovat protokollien päälle liimattuja palveluja, eikä suinkaan fundamentaalisella tasolla tapahtunutta kehitystä. Kyllähän noita flashejakin ( johon abt kaikki nuo perustuvat) on ollut jo kymmenen vuotta. :) Näemmä introduced jo 1996, ja muistan jo vuosituhannen vaihteen alla sen kanssa taistelleeni.

PDF on standardisoitu 1993, kun taas JPEG 1994, eli ei kyse mistään muinaisjäänteestä kuitenkaan ole. Tehokkaimmat tunnetut lähdekoodausmetodit on kuitenkin luotu jo yli 30 vuotta sitten. :)


Eiköhän noiden ”standardien” pysyminen muuttumattomina näinkin kauan merkkaa sitä, että ne ovat ihan tarpeeksi hyviä ihmisten tarpeisiin. Miksi lähteä korjaamaan sellaista, mikä ei ole rikki?


Nikke: PNG ei kykene animaatioon (ei niin välttämätön, mutta toisinaan jopa kätevä) ja siinä on värihallinnallisia ongelmia (turhaa lisäduunia). Joo, 24 bittinen on kiva Flashissa, mutta koska kirottu IE6 tuhoaa nettiä enemmän kuin moni muu asia, ei PNG leviäminen ole HTML+CSS puolella ollut niin hyvä kun mitä siitä saatava hyöty.

Häviöllisistä pakkametodeista JPEG2000 oli laadultaan parempi kuin vanha. Se olisi ollut kyllä mielestäni hyvä juttu, jos olisi saanut tulta alleen. Mihin lie kuoli (arvaan: rahan puute)?

Saul: Tunnustan verranneeni omenoita perunoihin. Ajatustasolla, joka ei välittynyt, oli ehkä se miten suunnittelu on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut, mutta implementointi ei. Se ei kuitenkaan tullut tekstistä esiin. Ja pdf:stä tuli standardi vasta 2008 (eka versio julkaistiin 1993).

Janne: Niin JPEG (ISO 10918-1) kuin myös pdf (ISO 32000-1:2008) ovat standardeja ilman lainausmerkkejä. JPEG voisi olla parempi: sen kuviin lisäämä määrä röpöä ja skeidaa on ihan hirveä tiettyjen värien suhteen (suhteessa pakkauksen tuomaan tilansäästöön). Mutta kukapa sen algoritmin kehittämistä ja uuden algoritmin lobbaamista standardiksi rahottaisi, kun siinä ei ole hirveästi rahaa tarjolla.


Totta, PNG ei animoidu (paitsi APNG, mutta sekään ei ole oikein tainnut saada tuulta purjeisiinsa), mutta stillkuviin se on mielestäni vähintään yhtä hyvä ja useasti parempikin kuin GIF.

JPEG2000 on tuttu käsitteenä, mutta käytännössä en ole tainnut tutustua siihen koskaan. Ehkä tässä oli jotain samaa kuin Betamaxin ja VHS:n taistossa?


APNG:n selaintuki rajaa aika monet ulkopuolelle.

JPEG2000 on kyllä samalta jengiltä kuin JPEG, mutta kun selaintuki on heikko (eikä Photoshoppikaan tue sitä ilman lisäplugaria) ei käyttö ole kummoista. Ja eipä tuo nyt oikeasti hirveän paljon parempi ole, noin kuvan laadun suhteen, joten ehkä sekin on syy.

Mä halusin jotain semmosta, että serverille vois heittää vaikka RAW- tai CMYK-muotoisen kuvan ja sitten serveri/selain-yhdistelmä lennossa pullauttaisi näkyville optimoidun version. Kun taitto sitten joskus muuttuu, niin ei tarttis välittää siitä kun palsta onkin nyt 790 levee, eikä entinen 509, kuvat vaan automaagisesti skaalautuisi hyvälaatuisina pyydettyyn kokoon.


Tuo olisi kieltämättä aika kätevää, eikä edes mitenkään mahdottoman hankalaa toteuttaa – tyhmänä versiona. Mikäli konversio-ohjelmassa pitäisi vielä olla jotain älyä kuvien optimoinnin suhteen (siis että huomioon otettaisiin muutakin kuin JPEG-pakkauksen määrä ja sivun pituus), homma tietysti vaikeutuu.