skrubu

Muistatteko vielä, miten blogit joskus tuntuivat nopeilta, lähes reaaliaikaisilta? Nyt blogit tuntuvat melkein yhtä hitailta kuin paperi.

Hidastuivatko blogit? Maailmako nopeutui? Ei, vaan kommunikointi. Viestit pyrkivät kohti pienintä yhteistä tekijää. Onko 140 merkkiä liikaa?

Pienet tiedonmuruset ovat liukasliikkeisempiä kuin isot kokonaisuudet. Niitä tulee myös useammasta lähteestä. Tajunnan virtaa. Elämänvirtaa.

Montako tiedonmurusta tarvitaan, että datasta tulee informaatiota? Riittääkö yksi? Onko sillä väliä? Riittääkö meille pelkkä data? 01011001.

Rupeammeko me ymmärtämään dataa? Hahmottamaan kokonaisuuksia datavirrasta, yhdistelemään tiedonmurusia vai kuvittelemmeko vain ymmärtävämme?

Voiko olla, että on olemassa jotain joka ei ole informaatiota tai dataa, vaan jotain joka on hiukan molempia eikä kumpaakaan? Aika-akseli?

Mitä nopeammin tieto liikkuu, sitä nopeammin myös epätieto. Onko hitaampi kommunikointi vähemmän virheellistä? Muuttuko virheensietomme?

Wikipedia-artikkeli tiivistetty 140 merkkiin? Onko tarvetta? Onko osa kirjoitetusta tekstistä ehkä kuin puhetta? Miten käy puhutun tekstin?

Pysyykö kieli kehityksen perässä? Tekstiviestit ovat luoneet uuden tavan kirjoittaa. Niin on Twitterkin. Nopeutuuko puheemmekin? OMG.

Nouseeko elämänvirrasta ammentavien ja hitaampien välille kielimuuri? Eri nopeus, eri kieli – eri kieli, eri kulttuuri? Millainen vaikutus?

Haluammeko, että yhteen aikayksikköön mahtuu enemmän koettavaa? Että elämme enemmän? Voimmeko asialle mitään? Pitääkö sille voida mitään?

Mahtuuko minuuttiin tänään oikeasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vai onko se vain illuusio? Onko aika sittenkään oikea mittari?

Bloggaaminen, aika, muutos. Haakana http://g0.fi/ipv Merten http://g0.fi/7Kg toisaalta Aunola http://g0.fi/1aL eri välineet eri asioille.

Irtohuomioista ja huudahduksista suurempiin kokonaisuuksiin, tarinoihin. Ei se kaikille sovi, ei koskaan ole sopinutkaan. Olemme erilaisia.

Will Michael Jackson be the first ”twitter-death” in terms of where you heard it?
–
evanscpence @ twitter (via ecyrd)

Olen jostain syystä ruvennut harrastamaan sitä, että laitan kännykkään aamuksi useamman herätyksen. En kutsu tapaa vain oudoksi, vaan ehkä jopa hiukan tyhmäksi sillä useampi herätys voi johtaa ylipitkään torkkukuiluun kelloradion soittaessa Radio Helsinkiä unihorisontin alapuolella.

Useamman herätyksen asettaminen kännykkään on tyhmää myös toisesta syystä. Jos aamulla ei muista tarkistaa ovatko kaikki asetetut herätykset jo soineet, voi kännykkä pärähtää huutelemaan herätystä kun itse on toiletin puolella. Sellainen on häiritsevää. Siksipä olen myös ottanut tavaksi tarkistaa/poistaa kännykän herätykset aamuisin ja usein tämä tapahtuu posliinivaltaistuimella.

Siinä sitten, kun hälytykset on hoidettu alta pois, voi samalla lukaista Amppareista tuoreimmat uutiset. Mitä siinä sitten olikaan perjantaiaamuna otsikkoa tarjolla? En muista. Ei kuitenkaan sattunut silmään Jacksonista mitään. Olin jo siirtynyt jonkun joukkotiedotusvälineen sivulle lukemaan jostain ihan muusta, kun siellä tuli vastaan otsikko joka ei suoraan kertonut mistä oli kyse vaan vihjaili jonkun julkkiksen surevan Jacksonia (uutinenhan oli jo ’vanha’ siinä vaiheessa).

Se olisi kuitenkin voinut olla twitter-hetki huomasin hieman myöhemmin aamukahvia hörppiessäni. Ensimmäinen viesti joka tuli Tweetiessä vastaan, oli uutinen Jacksonin kuolemasta. Se oli tullut vähän sen jälkeen kun sammutin yöllä koneen. Jos olisin mennyt nukkumaan hiukan myöhemmin… niin… niin? Mitä sitten?

Olisin saanut tietää uutisen aikaisemmin, monta tuntia aikaisemmin kuin nyt. Olisin varmasti jäänyt koneen ääreen Googlailemaan lisää tietoa, kuten kaikki muutkin. Mennyt paljon myöhemmin nukkumaan ja saanut lyhyemmät yöunet. Ja kaikki tämä siksi, että? Että en tiennyt uutisesta ennen joukkotiedotusvälineitä, olin hidas? Että olisin ehdottomasti tarvinnut lisää tietoa tapahtumasta ja henkilöstä joka ei oikeastaan kiinnosta? Että vähemminkin unin selviää kun ei ole aamulla mentävä töihin?

Missä olit kun kuulit Michael Jacksonin kuolemasta? Ai minä vai? Paskalla olin.

Levy-yhtiö ei osaa sanoa, onko Jacksonin muiston kunniaksi luvassa tribuuttikiertuetta tai -albumia.
–
yle.fi: Jacksonin Suomen levy-yhtiö: Surullinen päivä

No, minä voin sanoa: On. Ihan varmasti on luvassa useampiakin ääni- ja kuvatallenteita (jouluun on vain puoli vuotta) ja ihmettelen suuresti jos ei muistokonserttikin jo ole suunnitteilla.

Päivitys: Taloussanomat raportoi siitä miten Michael Jacksonin kuolema myy Amazonissa. Tuossahan on jotain samanoloista kuin hyllyjen hamstraus tyhjäksi paperilakon aikaan – on kuin ihmiset pelkäisivät jäävänsä ilman. Tässä tapauksessa kyseessä ei kuitenkaan ole vessapaperi. Vain Saksan Amazonissa (tätä kirjoittaessani 14.11) on 10 myydyimmän levyn joukossa kaksi jotka eivät liity Jacksoniin. Mutta mielenkiintoisempaa lienee kai se, että kaikkien neljän katsomani Amazonin top 25 -listoilla kaikki muut paitsi Jacksonin levyt ovat laskussa. Ai tästä olisi kuulkaa kivaa nähdä jonkinlaista tilastoa.

Ajattelin, että jos vaikka julkaisisin tästä lähtien mustavalkoiset kännykkäkuvat näppäilyblogissani. Semmoisiahan ne on. Näppäilyjä.

Otin tuossa pari päivää sitten Twitteriin New York Timesin seurattavakseni. Ajattelin, että se voisi täydentää BreakingNewsiä.

Mutta. Kun New York Timesin uutisen linkkiä klikkaa Twitterissä, pääsee lehden palvelussa sivulle jossa on otsikko, lyhyt ingressi ja iso kehotus rekisteröityä palveluun. Miksi ihmeessä? Kun Google Newsissä törmää linkkiin joka vie samaan juttuun, samassa palvelussa, pääsee lukemaan koko jutun ilman mitään rekisteröintihässäkkää.

Poistin äsken Twitter-seurannastani New York Timesin. Ei se täydentänyt BreakingNewsiä ollenkaan.

Grillit syttyy, kaikki väki kukkuu, väki kukkuu,
viinaa juodaan, kohta joku hukkuu, joku hukkuu.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Kännijengi nousuhumalassa, humalassa,
äänekkäästi kiittää Alkon kassaa, Alkon kassaa.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Grillisafkaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki,
kiikareillaan sen jo jengi näki, jengi näki.
Dig-pop, dig-pop, digi-digi, dig-pop, dig, dig, pop!

Pöydät kaatuu veitikkaiset laulaa, veitikkaiset
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: ”Miltä kossu maistaa, kossu maistaa?”
Plip-plop, plip-plop, plipe-plipe, plip-plop, plip, plip, plop!

Sitten oksennellaan koivun alla, koivun alla
kunnes koittaa aamu taivahalla, taivahalla.
Hip-hop, hip-hop, hipe-hipe, hip-hop, hip, hip, hop!

Jengi kuorsaa valuu niillä kuola, valuu kuola,
Karsee bulttis elämän on suola, karsee bulttis.
Tip-top, tip-top, tipe-tipe, tip-top, tip, tip, top!

Ajattelin mainita kolme kuuntelemaani kirjaa tämän vuoden ensimmäiseltä puoliskolta.

Martin Lindstromin Buyology: Truth and Lies About Why We Buy and the New Science of Desire, joka, jos vaan pääsee yli kirjan mainosmaisen ylilyövästä tyylistä, on mielenkiintoinen katsaus siihen miten aivot reagoivat markkinointiin (esimerkiksi tupakkapakettien mustat varoitustekstit, ja joissain maissa myös karmeat kuvat, itseasiassa toimivat tupakointiin yllyttävinä signaaleina eivätkä siten toimi viestiensä mukaisesti). Suosittelen kirjaa kaikille jotka joskus ovat ostaneet jotain, tai jotka tulevat ostamaan jotain.

Bill Tancerin Click: What Millions of People Are Doing Online and Why it Matters, vaikka onkin oikeastaan HitWisen mainos kirjamuodossa ja perin amerikkalaisesta näkökulmasta kirjoitettu, on ihan mielenkiintoinen katsaus siihen miten paljon meistä ihmisistä voi päätellä sen perusteella miten netissä toimitaan. Suosittelen kirjaa kaikille jotka karttavat Googlea foliohattu päässä – meidän liikkeitämme verkossa seuraavat monet muutkin tahot kuin vain Google.

Jonah Lehrerin How We Decide herätti ajatuksia. Osaksi siksi, että se on tavallaan sukua niin Dan Arielyn Predictably Irrationalille kuin Malcolm Gladwellin Blinkille, mutta myös siksi, että Lehrerin kirjasta löytyi juttu joka, ainakin minulle, selitti osan niistä kokemuksista joita minulla on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana verkkopalvelujen suunnittelussa.

Virginian yliopistossa tehtiin koe. Kahdelle ryhmälle naisia näytettiin viisi julistetta: Monet’n maisema, van Goghin purppuranvärisiä liljoja ja kolme hassua kissakuvaa.

Yhden ryhmän henkilöillä oli tehtävänä arvostella julisteet fiilispohjalta. Toisen ryhmän henkilöiden oli ennen arvostelua perusteltava kirjallisesti joka julisteesta, miksi he pitivät tai olivat pitämättä siitä. Kummankin ryhmän jäsenet ottivat kokeen loputtua suosikkijulisteensa mukaan kotiin.

Kokeen kaksi ryhmää valitsivat hyvin eri tavalla. Niistä jotka valitsivat fiilispohjalta, ajattelematta asiaa sen enempää, 95 % valitsi joko Monet’n tai van Goghin. Ne joiden piti perustella päätöksensä, puolet valitsivat taidejulisteen, puolet hassun kissajulisteen. Miksi? On helppo perustella itselleen, ettei pidä taiteilijan värivalinnoista tai, että joku maiseman yksikohta on aika tylsä ja siksi valita kissakuva.

Pari viikkoa julisteiden valitsemisen jälkeen koehenkilöiltä kysyttiin miten tyytyväisiä he olivat valintoihinsa. Fiilispohjalta julisteensa valinneet olivat selvästi tyytyväisempiä tekemiinsä valintoihin. Kissajulisteen valinneista 75 % olivat tyytymättömiä valintaansa kun taas kukaan ei katunut taidejulisteen valintaa.

Fiilispohjalta tehtiin siis parempia valintoja. Mitä enemmän henkilöt pohtivat minkä julisteen haluavat, sitä enemmän omat ajatukset harhauttivat. Itseanalyysi johti heikentyneeseen itsetietoisuuteen.

Okei, verkkopalvelun suunnittelu ei ole sama kuin julisteen valitseminen ihan huvin vuoksi, mutta Lehrerin kirjan mukaan ihmiset tekevät painotusvirheitä ajattelussaan myös paljon tärkeämmissä päätöksissä.

Piirsin kirahvin. Se oli, jos en väärin huomannut kun kävin katsomassa, kolmassadasseitsemäskymmenskahdeksas (edit: tai viidessadaskahdestoista, mene ja tiedä, siellä se kuitenkin on). Miljoonaan kirahviin on vielä siis matkaa. Ottavat vastaan kuvia käsinpiirretyistä kirahveista, tosin kuvanlähetys vaatii hiukan kikkailua, kun ei sellaisenaan oikein toiminut Firefoxilla eikä Safarilla.

Nukutun yön jälkeen…
Päätin ottaa miljoonan kirahvin projektin seurantaan niin Twitterin kuin Facebookin kautta, sen verran rupesi kiinnostamaan.