Yksi ajatus neljänätoista tweettauksen pituisena kappaleena

Muistatteko vielä, miten blogit joskus tuntuivat nopeilta, lähes reaaliaikaisilta? Nyt blogit tuntuvat melkein yhtä hitailta kuin paperi.

Hidastuivatko blogit? Maailmako nopeutui? Ei, vaan kommunikointi. Viestit pyrkivät kohti pienintä yhteistä tekijää. Onko 140 merkkiä liikaa?

Pienet tiedonmuruset ovat liukasliikkeisempiä kuin isot kokonaisuudet. Niitä tulee myös useammasta lähteestä. Tajunnan virtaa. Elämänvirtaa.

Montako tiedonmurusta tarvitaan, että datasta tulee informaatiota? Riittääkö yksi? Onko sillä väliä? Riittääkö meille pelkkä data? 01011001.

Rupeammeko me ymmärtämään dataa? Hahmottamaan kokonaisuuksia datavirrasta, yhdistelemään tiedonmurusia vai kuvittelemmeko vain ymmärtävämme?

Voiko olla, että on olemassa jotain joka ei ole informaatiota tai dataa, vaan jotain joka on hiukan molempia eikä kumpaakaan? Aika-akseli?

Mitä nopeammin tieto liikkuu, sitä nopeammin myös epätieto. Onko hitaampi kommunikointi vähemmän virheellistä? Muuttuko virheensietomme?

Wikipedia-artikkeli tiivistetty 140 merkkiin? Onko tarvetta? Onko osa kirjoitetusta tekstistä ehkä kuin puhetta? Miten käy puhutun tekstin?

Pysyykö kieli kehityksen perässä? Tekstiviestit ovat luoneet uuden tavan kirjoittaa. Niin on Twitterkin. Nopeutuuko puheemmekin? OMG.

Nouseeko elämänvirrasta ammentavien ja hitaampien välille kielimuuri? Eri nopeus, eri kieli – eri kieli, eri kulttuuri? Millainen vaikutus?

Haluammeko, että yhteen aikayksikköön mahtuu enemmän koettavaa? Että elämme enemmän? Voimmeko asialle mitään? Pitääkö sille voida mitään?

Mahtuuko minuuttiin tänään oikeasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vai onko se vain illuusio? Onko aika sittenkään oikea mittari?

Bloggaaminen, aika, muutos. Haakana http://g0.fi/ipv Merten http://g0.fi/7Kg toisaalta Aunola http://g0.fi/1aL eri välineet eri asioille.

Irtohuomioista ja huudahduksista suurempiin kokonaisuuksiin, tarinoihin. Ei se kaikille sovi, ei koskaan ole sopinutkaan. Olemme erilaisia.

12 thoughts on “Yksi ajatus neljänätoista tweettauksen pituisena kappaleena

  1. Niin. Tuntuu jotenkin vähän karmivalla tavalla huvittavalta sekin että ensin joissain blogeissa puhutaan melko kiivaalla tahdilla elämän hidastamisesta (sille oli joku kiva termi, mutta ei tule mieleen), ja sen jälkeen jotkut toiset puhuvat digitaalisen elämän hidastamisesta. Mutta on siinä joku totuus ja yhteys, kun kaikki tuntuu liikkuvan alati kiihtyvällä tahdilla.

    Jotenkin ounastelen että joku nokkelikko keksii hetken kuluttua haiku-alustan.

  2. Downshifting?:ia ehdottaisin itsekin. Mutta itse blogimerkintä on mainio. Jäi tosin mietityttämään, että olisiko se – aihe huomioiden – ollut syytä tiivistää 140mrkiin? ;P

  3. Tässä 140-merkkiäajassa huomaan olevani vanha, vaikka blogeissa sain säilytettyä illuusion iättömyydestä. Olen selvästi menneiden aikojen tarinaihminen, niin lukijana kuin kertojanakin.

  4. Minun mielestäni Twitterin 140 merkkiä on aivan liian lyhyt, että siinä pystyisi sanomaan mitään järkevää. Twitterissä on sitä paitsi usein sellainen olo, että yksin huutelee jonnekin pimeyteen, jossa toiset huuteleva omia juttujaan eikä kukaan oikein kohtaa.
    Blogit vs. Twitter 100 – 0.

  5. Kari: Hidas? Komm. nop./viesti lyh./lähteet^n. Data/tajuammeko/vrhensieto? Muutos:kieli/kultt.? Mitä välii? Aika:illuusio&mittari? Eri tarpeet ;)

    Sun äitis: Itsekin pidän pidemmistä jutuista. Se on analyyttisempaa. 140 merkkiä on kuin pieraisu: kaikki tekee sitä eikä siihen tarvita juurikaan osaamista.

    Tiina: Ei kai sitä järkevälle sanomiselle edes ole tarkoitettu. Huutelemiselle kyllä (se on yksisuuntaista).

  6. “kaikki tekee sitä eikä siihen tarvita juurikaan osaamista”: eikö tämä ole aika lähellä sitä perustelua, jota blogien alkuaikoina erityisesti amerikkalaiset journalistit ja kolumnistit käyttivät blogien dissaamiseen. Tuli vaan mieleen.

  7. Twitterin voima näkyi mielestäni parhaiten Iranin vaalien jälkeisten mielenosoitusten välittämisessä ulkomaailmaan. Twitterin kautta tietoa saatiin paikanpäältä reaaliajassa tavallisilta ihmisiltä, kun lähes koko länsimainen media oli Iranin toimesta blokattu pois. Iranin yritti myös estää ihmisiä pääsemästä nettiin, esim. facebookiin ja twitteriin. Tästäkin huolimatta twitter oli lähes ainoa kanava saada tietoa reaaliajassa Iranista.

    Tällaisessa sekasortoisessa tilanteessa, jossa ihmiset juoksee kadulla kännykät kädessä ei ole aikaa analyyseille. Välitetään kaikki tieto mitä saadaan mahdollisimman nopeasti. Tähän sopii mielestäni hyvin 140 merkkiä.

    Eli eiköhän se mene niin, että jokaiselle työkalulle oma tarkoitus. Nettisivut, blogit, facebook ja twitter; jokainen sopii eri tarkoitukseen paremmin kuin toinen.

  8. Mcooler: Kuten toiseksi viimeiseen kappaleeseen kirjoitin “eri välineet eri asioille”. Twitter Iranissa oli looginen tapa tarjoilla paljon murusia kun ei isommat lohkareet liikkuneet.

  9. Hyvä kirjoitus.

    Oma teoriani on se, että kommunikointi muuttuu verkossa kuvan ehdoilla, ja kuvaaminen on peilileikkiä ajan kanssa. Videokuvaajat tavoittelevat tarkkaa hetkeä, valokuvaajat liikkumista ajassa. Elämä on.

Comments are closed.