Kuvia verkossa

Otsikolla Kuvareportaasin uusi tuleminen Timo Enroth kirjoitti 2.8. YLEn kulttuuriosiossa siitä miten verkossa kuvakerronnassa “tekniikan hyödyntäminen ei ole vielä kovin luovaa”.

Samalla Enroth, ehkä huomaamattaan, paljastaa suurimman ongelman heti ensimmäisen väliotsikon jälkeen: “Netin uutissivustot päivitetään julkaisuohjelmilla, joihin on tehty valmiiksi tietty taitto ja kuvakoko”. Ongelma? Se, että valmiit sivupohjat on tehty tekstitaiton vaatimusten mukaan. Siihen kapeaan palstaan, josta tekstiä on kiva lukea, ei oikein mahdu kuvia, etenkään kun jo valmiiksi pieneen tilaan haluaa tunkea vielä niin navigaation kuvien välillä liikkumiseksi kuin myös pienet peukalokuvat.

Maailmalla

Jos suunnittelussa lähtee liikkeelle kuvan tarpeesta, saa aikaseksi supersimppelin, mutta oivasti toimivan ja näyttävän kokonaisuuden (jota tietenkin päivitetään julkaisuohjelmalla valmiisiin sivupohjiin).

Esimerkkinä vaikka Boston.comin The Big Picture. Ei sen tarvitse olla monimutkaista ollakseen tehokasta. Kuvia allekkain ilman ylimääräisiä kilkkeitä navigoinnille – luotetaan selaimeen, se tukee vieritystä natiivisti.

Ja kun halutaan kikkailla, pitää sillä olla ensisijaisesti merkitystä kuvan kannalta. Esimerkkinä toimikoon Earth Hour 2009 jossa kuvia klikkaamalla voi sammuttaa ja sytyttää kaupunkeja. Aivan loistavan valloittavan ihanaa! (Kannattaa muuten myös huomioida miten paljon kommentteja The Big Picturen kuvakertomukset keräävät.)

Toisia mukavia esimerkkejä ovat The Wall Street Journalin Photo Journal ja Sacramento Been The Frame (jotka muuten molemmat hekumoivat Buñolin punavoittoisilla tomaattifestarikuvilla: Tomatina & This Town Is Red All Over).

Ulkomailta pitänee vielä nostaa esiin NYTimes.comin Lens joka on Flashilla toteutettu kuvakerrontaan keskittynyt blogi (kaikki mainitut esimerkit ovat nimenomaan blogeja jostain syystä, eivätkö kuvat kelpaa ‘oikean’ sisällön puolelle?). Flashissa on hyvät puolensa, mutta myös huonot. Itse en oikein pidä Lensin käyttöliittymästä (joudun keskittymään käyttöliittymään liikaa, ja se vie huomion pois kuvista). Yksittäisiin kuviin ei voi myöskään linkata, esim. näin (linkkiä yksittäisiin kuviin ei tarjoa myöskään Photo Journal tai The Frame).

Lens on muuten tähän mennessä mainituista esimerkeistä ainoa jonka sisältösyötteessä ei ole kuvan kuvaa (joka minulle on syy olla seuraamatta sitä).

Meillä

YLEllä siis on varmaan jotain kuvakertomuksia kun niistä niin on kirjoitettu, mutta taitavat olla ripoteltuina sinne tänne niin, ettei niitä helposti löydä tai pysty seuraamaan. Ja tekstin mukaan ovat aika pieniä kuvia (vinkki: postimerkin kokoinen kuva ei ole visuaalisesti yhtä kuin esimerkiksi A4 – antakaa kuvalle tilaa, se tarvitsee sitä).

Sitten on jo jonkin aikaa elänyt hs.fi:n Maailman kuvia. Kuvajournalismista ei varmaan oikein voi puhua tässä tapauksessa, vaan ihan yksittäisistä hienoista kuvista, mutta (voih) ovat pienempiä kuin YLEn tarjoamat. Entä sisältösyöte? Ei tarjoa hs.fi sellaista (mutta sehän ei tarkoita etteikö sellaista olisi).

Ja muitakin varmaan on, kuten ts.fi:n Maailman kuvat tai Savon Sanomien Kuvasarjat.

Entä sitten Suomen Kuvalehti? Nimessä esiintyvä “kuva” antaisi ymmärtää, että tarjonta on enimmäkseen… tekstiä tietenkin. Okei, on siellä kuvakertomuksia jotka tarjoavat aika mukavan kokoista kuvaa sarjoina, mutta se Flash… ei ehkä paras käyttökokemus, mieleen tulee lähinnä diasulkeiset sitten on se odottelu (buffering, buffering, buffering) ja no, käyttöliittymä johon pitää keskittyä. Entä jos minua kiinnostaisi kuvakertomukset sisältönä, voinko ottaa vain ne seurantaan Google Readeriin? En.

Ja onhan Suomen Kuvalehdellä myös Kuvat, jossa tarjotaan yksittäisiä uutiskuvia maailmalta. Kuvakoko on pirun hyvä (makaavien kuvien leveys on 666 pikseliä ;) ja niihin voi linkittää. Vaan jos haluaisin seurata kuvia sisältösyötteenä, minulle tarjotaan vain tekstiä. Ei houkuttele.

Että semmoista

Jos haluaa kertoa tarinoita kuvilla, ja uskalletaan luottaa kuvan voimaan, voi kuvakertomuksia tehdä verkkoon oikein hyvin. Sen ei tarvitse olla teknisesti haastavaa ja kuvien katselemisen kannalta on hyvä, ettei julkaisija ryhdy kikkailemaan.

On myös tärkeätä tarjota sisältösyötettä. Siinä on oltava kuvia, yksi kuva riittää, sen ei tarvitse olla mielettömän iso, mutta tarpeeksi iso (hatusta heitettynä: esim. 240 px leveä) jotta se houkuttelee katsomaan kuvaa isompana (ja mahtuu ehkä myös kännykän ruudulle). Lisänäkyvyyttä voi hakea myös vaikka Twitterin kautta.

Ei se ole vaikeata. Oikeasti. Pitää vaan uskaltaa astua vähän hiekkalaatikon ulkopuolelle.