Keisarin uudet laitteet

Olin ajatellut plöräyttää tänne jotain viikolla huomiota herättäneeseen uutiseen siitä, että tämän maan markkinoille tuodaan oma tekstisisältöön keskittyvä päätelaite (esim. Suomelle oma “Kindle”), mutta kun sitten Miikka oli tarttunut puhelimeen ja tiesi tarkentaa, että ei täällä mitään omaa digivehjettä olla tekemässä, en sitten ajatellut siitä sen enempää.

Paitsi…

En ole Kindleä livenä nähnyt, saatikka koskettanut, mutta mitä olen siitä lukenut ja kuvia nähnyt, siinä on yksi väri enemmän kuin Malevitšin teoksessa Valkoista valkoisella (ja se väri ei ole musta, vaan harmaa) ja kykenee liikkuvaan kuvaan yhtä hyvin kuin pigmenttiväri paperilla. Noin yleisesti ottaen laite kuulostaa siltä, että se on tehty hitaasti liikkuvan, mutta jo olemassa olevan digisisällön myynnin tehostusta varten ja, että päiväntuore sisältö, kuten sanomalehdet, ovat siinä vain bonusta.

Viime aikoina julkisuutta ovat saaneet niin Sony kuin Asus omilla lukijoillaan, mutta muitakin on ja eri e-kirjojen formaattejakin on pilvin pimein. Seuraavaksi markkinoille astuvat isot amerikkalaiset kustantajat, kuten Time inc. omilla laitteellaan (ja mahdollisesti formaateillaankin).

Siinä onkin sitten miettimistä, että millä tavalla sitä sisältöä kehitetään, kenen formaatille, värein vai ei, onko ruudun resoluutiolla väliä. Valinta ei ole helppo, pitäisi vähän tietää miten kehitys kehittyy, ettei esimerkiksi jää kiikkiin väärään formaattiin (Wikipedia: Format War).

Itse odottaisin vielä hetken tai kaksi ennen kuin uskaltaisin edes ruveta harkitsemaan kenen kyytiin astuisin, sen verran lapsenkengissä näiden asioiden kanssa vielä ollaan, mutta ymmärrän toki, että kaikki aikaiset linnut haluavat saada sen mehukkaimman madon ja silloin ei voi tulla paikalle toisena. Tässä tapauksessa linnut ovat vaan liian aikaisessa: madot nukkuvat vielä, etenkin se mehukkain (Kindle and the future of reading, Nicholson Baker, The New Yorker).

Laitteet ovat laitteita eikä teknologiaa pitäisi palvoa sellaisenaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut kehitys antaisi olettaa, että se millaisena lukulaitteet nähdään nyt, ei ole se millaisia ne tulevat olemaan parin kolmen vuoden kuluttua. Ajatelkaa termiä “sähköinen paperi”, sehän pitää sisällään ajatuksen paperimediasta – siitä ajatuksesta josta pitäisi päästä eroon, jos halutaan oikeasti siirtyä digitaalisen sisällön jakeluun. Verratkaa termiin “näköradio”, jota televisio ei ole koskaan ollut, mutta millaisena sen kuviteltiin joskus olevan, koska ennen sitä oli ollut vain ääntä joka kodissa.

Sen sijaan kannattaisi keskittyä ajattelemaan miten sisältöä pitäisi digitaalisissa kanavissa näyttää niin, että se toisi jotain lisää verrattuna siihen, että paperista tehdään tylsä näköisversio verkkoon (kustannuksiltaan halpaa varmaankin ja halvaltahan se tuntuukin). Lukijoita on jo netti täynnä, vaikka eivät käytäkään erityisiä lukulaitteita vaan ihan tavallisia tietokoneita ja selaimia (E-book readers still owned by small niche, Lance Whitney, CNET News).

Yhtenä esimerkkinä voisi käyttää verkkojulkaisua FLYP, josta löytää paljon hyvää toteutusta ja on ensimmäinen vastaan tullut lehtianalogialla toimiva Flash-julkaisu jota olen jaksanut selailla (jopa jättänyt skip intro -linkin rauhaan): Ei zoomaustarvetta, teksti on luettavissa sellaisenaan – kokonaisuus on taitettu kanavaan sopivaksi kanavan tarjoamin mahdollisuuksin. Ei se täydellinen ole vaan hyvä, oikein hyvä, jossa on vielä parantamisen varaa.

Mutta FLYPin multimediaextravaganza ei kuitenkaan ole kyseisessä julkaisussa toteutuksen paras asia, vaikka onkin elämyksellinen (hyi että inhoan tuota sanaa) ja markkinoinnin kostea uni, vaan parasta on se, että sisällöstä löytyy myös yksinkertaisempi versio (esimerkiksi artikkelin tekstiversiosta ja multimediaversiosta). Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, ettei julkaisua ole hitsattu kiinni minkään tietyn teknologian tai päätelaitteen kylkeen. Sisältö taipuu siis lukijan (ihmisen/kuluttajan) tarpeiden mukaan, ja se, jos mikä, on palvelua.

Sitä jää kuitenkin miettimään, että mihin ihmeeseen lehtianalogiaa enää tarvitaan? Voisivatko toisiaan seuraavat näkymät vaihtua ilman digitaalista paperisivun suhinaa ja visuaalista sivunkääntöefektiä? Voisivat tietenkin, ja se toisi vielä enemmän tulevaisuuden ja edelläkävijän tuntua julkaisuun (eihän Star Trekissäkään tietokoneruudut suhahda, vaan ovet ;-).

Motivoidakseen ihmiset hankkimaan erillisiä lukulaitteita on julkaisijoiden näytettävä, että siihen on olemassa hyvä syy. Tässä tosin voin vain kuvitella julkaisijoiden skeptiset katseet ja huokaukset: ei meillä ole tuollaiseen resursseja.

Niin. Eivät ne hienot sisällöt nytkään paperille synny ilman resursseja. Eivätkä ne tule ilman resursseja syntymään digipuolellekaan. Ja vanhat konkariresurssit tuskin ovat niitä oikeita siirtämään äänetön ja liikkumaton julkaisu multimediaympäristöön. Uudet kanavat vaativat uutta osaamista, ehkä jopa uuden sukupolven. Mopolla ei pääse tähtiin, vaikka sinne kovasti katsottaisiinkin.

Lopetan lukuvinkkiin: Kindle and the future of reading, Nicholson Baker, The New Yorker.

5 thoughts on “Keisarin uudet laitteet

  1. Kindle kuluttaa energiaa vain vaihtaessaan kuvaa. Siksi se ei tuhlaa, kun selaillaan staattisia sivuja. Mutta jos sillä yritettäisiin pyörittää videota, pitäisi olla jatkuvasti johto seinässä.

  2. Olen päässyt kindleä räpläämään ja onhan se aika vinha peli vaikka ulkomuoto onkin aika ruma.

    Sähköinen paperi pitää nähdä että sen uskoo, teksti törröttää siististi paikoillaan eikä värise. Kontrasti on hyvä (sellaisen rupupaperille painetun pokkarin luokkaa) ja käyttöliittymä helppo.

    Isoin pihvi on tietysti sen helppo liitettävyys amazoniin. Parilla klikillä siirtyy kirja laitteeseen ja homma on niin suoraviivaista kuin vain voi toivoa. Jotenkin ihmeesti tulee mieleen Jules Verne kirjat lapsuudesta, koko on melkein sama ja kuvitus yhtälailla mustavalkoista. Lisäksi juuri sellaisia vanhoja kirjoja saa puoli- tai täysilmaiseksi verkosta mielin määrin.

    Uskon että tässä on pokkarin tappaja jos missä. Sähköinen paperi ei tapa sitä rauhassa luettua lempikirjaa, vaan junassa kahlatun pokkarin. Kaikki lukeminen ei ole juhlallista nahkakansien narauttelua tai kiiltävän sisustuslehden ihailua.

  3. On päivä päivältä vaikeampi hukutella ostajia geneeristen massatuotteiden ääreen. Eikä kuluttajien kiinniottamiseen auta se, että tarjotaan tekniikkaa ja jänskiä härpättimiä. Sisältökään ei sellaisenaan ole se juttu, vaan merkitys.

    Ne joiden mielestä lukulaite helpottaa heitä pääsemään kiinni itselleen merkitykselliseen sisältöön, hankkii lukulaitteen. Ne joiden mielestä lukulaitteella tai sen sisällöllä ei heille ole merkitystä, eivät varmaan kiinnostu tekniikan suomista mahdollisuuksista.

    Pokkari ei kuole. Ei LP-levytkään ole kuolleet (vaikka tässä jo ollaankin manaamassa CD tuonpuoleiseen), ne ovat marginalisoituneet, samoin kuin filmi valokuvakameroihin. Lukeva yleisö pirstaloituu samalla tavalla kuin musiikkia kuunteleva yleisö.

    Mikä se merkitys sitten on, onkin ihan toinen juttu, ja hyvin henkilökohtainen.

  4. Läheisessä kirjakaupassa on sekä Kindle että Sonyn lukulaitteet kokeiltavina. Molemmat maksavat n. €250.
    Olen molempia hipelöinyt muutamaan otteeseen ja jos nyt noista kahdesta pitäisi valita valitsisin Kindlen, vaikka Sony:stä tuntui olevan mukavampi lukea (en osaa sanoa miksi). Kindlestä löysi seuraava sivu -napin nopeasti, mutta Sonyssa piti pohtia mikä nappi mahtaisi sivua kääntää eikä ensimmäinen yritys osunut oikeaan (oikeastaan molemmissa oli ensi reaktiona pyyhkäistä sormella sivua vaihtaakseni, mutta se on ns. tottumusvika). Sonyssa on lisäksi ikävä ominaisuus että se väläyttää ruudun mustana aina sivua vaihtaessa (kai symboloidakseen sivun muutosta) joka oli erittäin häiritsevää. En jaksanut kahlata valikoita ja asetuksia kaupassa nähdäkseni josko sen saisi pois päältä.

    Mielestäni molemmat tarvitsevat vielä kehitystä ennen kun niitä voi kuvitella massoille. Nappien painelu sivua painaessa ei vain tunnu oikealta tavalta vaihtaa sivua (miksi e-kirjoissa edes pitää olla vastaava sivujako kuin paperiformaatissa?)

Comments are closed.