Ketä kiinnostaa ja mikä?

Otetaan kunnon siivu rasvaista Flyppiä, kääritään se makeaan Apple-kuoreen ja maustetaan parilla ihan hauskalla, mutta pahvin makuisella, irtoidealla – näin saamme käyttöliittymäpornoa tihkuvan mutta ei mitenkään erityisen innovatiivisen paketin tarjoiltavaksi.

(Erkan kautta Qaikusta)

Miksi nämä näissä demoissa jotenkin painotetaan sitä, että on todella jännää selata digijulkaisua (selausäänikin on aina saatava mukaan). Onko paperilehden tärkein ominaisuus mahdollisuus selata sitä? Kenelle se on tärkeätä? Sen lisäksi pidetään kiinni taiton paperilehtianalogiasta joka pakottaa zoomaamaan ja muutenkin lukeminen on tehty raskaaksi liian pienellä tekstillä ja ylipitkillä riveilllä (kuten esimerkiksi text view -kohdassa).

Digitelevisiota kaupattiin kansalle aikanaan sillä(kin), että urheilulähetyksissä voisi itse kukin vaihtaa kuvakulmaa sohvalla löhöten. Sitä odotellessa… Mutta olihan se mukava ajatus, ihan kuin ylläolevan digilehden mahdollisuus järjestellä lehden kaikki jutut uuteen järjestykseen.

Ehkä joku oikeasti haluaa lukea lätkäjutut ennen palloilu-uutisia, mutta haluaako tämä henkilö oikeasti järjestellä koko lehden sisällön uusiksi sitä varten, vai klikkaako hän vain lätkäjutun linkkiä riippumatta siitä missä päin julkaisua juttu on? Kenelle taittaminen on tärkeätä?

Tuntuu jotenkin siltä, että julkaisijat kuvittelevat lukijoidensa pitävän samoja asioita tärkeinä kuin kaikki muutkin jotka toimivat lehtialalla. Ja siinäpä se, suurin osa lukijoista ei ole lehtialalla. Vaikuttaa, Shoren Blunder-kirjaa lainatakseni, siltä, että julkasijat ovat jääneet kognitiiviseen loukkuun, tässä tapauksessa siihen joka menee nimellä mirror-imaging (jolle en tiedä kotimaista termiä): Kuvitellaan muiden ajattelevan samalla tavalla kuin itse, peilataan oma itsensä toiseen henkilöön.

No, ehkä minä olen vain perusnegatiivinen, kyllähän tuommoiselle varmasti on kysyntää. Jos ei muuten niin uimapukuosion videoiden vuoksi.

3 thoughts on “Ketä kiinnostaa ja mikä?

  1. Minä tykkään selailemisesta, se auttaa minua hahmottamaan matskun laajuuden sekä sen, paljonko on jo luettu, missä hypättiin yli (ja kuinka paljon). Minua se auttaa myös keskittymään, hyperlinkkimallissa eksyn liian helposti aiheesta.

    Näin siis kokemukseni sormella flippailtavien e-kirjalukijoiden ja iPhonen kanssa, tietokonella (siis hiiren kanssa) en voi sietää turhaa sivuttamista (paitsi Macin trackpadin kanssa pdf:t menee nätisti).

    Kohdassa 00:54 alkava isojen kuvien lehteily oli hieno. Samoin kohdassa 1:52 alkava jutun lukumoodi. Muutoin tuossa oli vähän keskenään ristiriitaisia tapoja tehdä asioita – lienekkö tarkoituksena ollutkin vain esitellä erilaisia ideoita.

    Taitosta sen verran samaa mieltä, että paperilehtitaittoa ei voi suorilla tuoda, mutta tabletit voisivat kyllä luoda uusia tuulia ruututaittoon. Pelottaa vain, että siitä tulee samanlainen sirkus kuin flashilla tehdyistä verkkosivuista, joiden käyttöliittymä on joka kerralla erilainen ja vieras.

  2. Outoa kyllä pitää yhtyä Erkan mielipiteeseen. Luen ihan mielelläni Husista näköispainoksena vaikka käyttöliittymä on hieman kökkö. Nimenomaan navigoitavuus ja se että (perimätietona) tiedän “missä ollaan” on mukavaa.

    Silti lehdestä — ja lehtiarkistosta! — hakeminen ontuu pahasti.

    Silti kaksi asiaa. Ottaisin mieluusti nimenomaan sähköiseen formaattiin taitettua lehtisisältöä. Ja niin televisioviihteessä kuin lehtimediassa on ihmisiä jotka osaavat sen kuvakulman ja tekstintaiton valinnan niin paljon paremmin kuin minä että minä mieluusti annan tuon työn tehtäväksi taitavammalle. Omahan luku- tai katselukokemushan vain paranee kun ei itse tarvitse ohjata katsottavaa leffaa, sen pöyriessä.

  3. Mielestäni kokonaisuuden hahmottaminen ja oman sijaintinsa ymmärtäminen siinä, ei tarkoita sitä, että selaaminen, an sich, on se tärkein ominaisuus – että on jotenkin elämys siirtyä sivulta toiselle digitaalisen kahinan saattelemana. Selaaminen ei pelasta julkaisua jos sisältö tai sisällön merkitys lukijalle (=ihminen) on mitäänsanomatonta.

Comments are closed.