Kiitos?

Hyvä SPR, toisten auttaminen tuo ihmiselle enemmän ja kestävämpää onnellisuutta kuin hedonismi, kertoo esimerkiksi Martin E. P. Seligman kirjassaan Authentic Happiness, mutta avustusjärjestönähän Te varmaankin tiedätte tämän jo.

Oma kertalahjoitukseni Haitin maanjäristyksen katastrofirahastoon oli tavallaan aika mitätön summa, mutta se sopi budjettiini. Uskon, että tarpeeksi monen tehdessä pieniäkin lahjoituksia rahaa kerääntyy merkittäviä summia (tai, eihän se ole uskon asia vaan totta – Kiva toimii täysin sillä periaatteella).

Vaikka rahan lahjoittaminen on hyvän mielen ostamisessa ehkä se tärkein asia, voisitte Te pienellä työllä voimistaa sitä tunnetta.

Kertalahjoituksen jälkeen, kun ihminen palaa verkkopankistaan takaisin sivuillenne, voisi selkeä ja helposti havaittava kiitos (esim. Kiitos lahjoituksestasi, siitä on suurta hyötyä) olla juuri sellainen egohively joka saa ihmiset palaamaan uudestaan ja uudestaan hyvän mielen ostoksille.

Liekö järjestelmässä ollut väliaikainen virhe, vai mistä oli kyse, sillä kun kun olin tehnyt lahjoituksen olitte, rakas SPR, heti koura ojossa haluamassa lisää rahaa johonkin toiseen kohteeseen, ilman kiitosta tekemästäni lahjoituksesta, vaikka sivun osoitteessa selvästi luki, että kyseessä oli kiitossivu. Eikö lahjoitukseni ollutkaan hyödyksi? En saanut sitä onnellisuuden tunnetta jota odotin. Mikä pettymys ja motivaation katoaminen.

Tällaiset pienet asiat ohjaavat ihmisiä joko tekemään tai olemaan tekemättä asioita.

Samalla tavalla kuin monesta pienestä rahasummasta kasvaa isojakin summia, kasvaa monista saamatta jääneistä lahjoituksista iso lovi lahjoituksiin. Onko Teillä, SPR, todellakin varaa ylläpitää järjestelmää joka mahdollistaa tuleviin lahjoituksiin syntyviä lovia?

5 thoughts on “Kiitos?

  1. Diggaan Unicefia, niillä asia toimii jotenkin kivasti. Olen kuukausilahjoittaja suoraveloituksella. Toki soittelevat ja kysyvät haluanko antaa lisääkin rahaa, mutta tekevät myös päivityssoittoja kysyäkseen vain ainoastaan että saanko heiltä mielestäni riittävästi informaatiota siitä mihin rahojani käytetään ja muistavat aina kiittää siitä, että olen mukana. Ovat vielä asiansa osaaviakin niin, ettei tule yhtään sellainen tunne että lukisivat jostain paperista, vaan todellakin juttelevat kanssani puhelimessa ihmiseltä ihmiselle. Ältsin siistiä – sitten tulevaisuudessa yksinäisenä eläkeläisenä kandee pysytellä ainakin Unicefin lahjoittajana, niin on aina välillä juttuseuraa :-)

  2. Olen yhtäältä samaa mieltä, mutta toisaalta… tämä on ns. ensimmäisen maailman ongelma. Eli kannattaa lahjoittaa vastaisuudessakin egejä, vaikka sivun toiminta ei hivelisikään egoja.

    Henkilökohtaisesti olen jopa pyrkinyt aktiivisesti katkaisemaan hyväntekeväisyyden ja oman mielihyväni yhteyden. Joskus sivustot kieltämättä auttavat tässä… ;)

  3. Kriisi: Unicef – lahjoita verkossa.

    Jussi: En minä tähän avustuksiani lopeta, kyllä niistä aina jotain positiivista itsellekin jää.

    Pettymyksiä on helpompi käsitellä kun ymmärtää mikä ne aiheuttaa. Tekstissäni itseäni esimerkkinä käyttäen (ei aina se paras ratkaisu) yleistin, mutta en tietenkään erityisen alleviivaavasti, kuten olen huomannut tapanani olevan.

    Onnellisuuden tavoittelu on globaali ilmiö. Kiitos annetusta avusta hivelee egoa samalla tavalla niin idässä kuin lännessä. Se mistä hivelyn saa (tai mistä se jää saamatta) on tässä kyseisessä tapauksessa tietenkin ensimmäisen maailman juttu.

Comments are closed.