arkisto: 03/2010


Maanantaipoppia 5

Pekka • 29.3.2010, 09.16

On vuosi 1988. Kahden brittiläisen ja kolmen amerikkalaisen tunnetun muusikon kasaama, perin lyhytaikaiseksi jäänyt, bändi Traveling Wilburys julkaisee ensimäisen sinkkunsa: Handle with Care.

Vaan millaisen aasinsillan kautta tämä popin superryhmäksi kutsuttu jengi voidaan yhdistää edellisen maanantaipopin Sam Browniin? Lienee hiukan vaikeampi pala kuin edellinen aasinsilta, kai?


Katso lisää maanantaipoppia


Nyt vuorossa jakso, jossa Setä muistelee menneitä

Pekka • 25.3.2010, 16.11

Kun Photoshop oli nuori eikä layereita (suom. tasoja) oltu vielä keksitty, teki Setä Photoshopilla jo kaikenlaista. Se oli versioiden 2:n ja 2.5:n aikaa.

(On Setä Photoshopin versiota 1.0 myös kokeillut, ihan kuriositeetin vuoksi, sillä sattui sen eräältä koneelta yllätyksekseen kerran löytämään, mutta se oli vasta tämän vuosituhannen alussa.)

Kun sitten ilmestyi Photoshop 3, oli Setä sitä mieltä, että tosi äijät käsittelee kuvia yhdellä undolla (!) ilman mitään layereita. Ihan turhaa hömpötystä tuollainen layeri. Sedän takki kääntyi kuitenkin ihan huomaamatta ja yllättävän nopeasti. Pian ei sadan layerin rajoitus tahtonut riittää millään.

Onnistui Setä jopa kerran raahaamaan yhteen dokumenttiin sen verran layereita, että sadan yli mentiin. Setä ei huomannut layereiden huisia määrää vasta kun oli tallentanut tiedoston ja yritti sitä myöhemmin avata. Kyllä se harmitti.

Voi olla, että tuo yli sadan layerin dokkarin olisi saanut auki jollain myöhemmällä Photoshop-versiolla, mutta eihän Sedän aika riittänyt mahdollisten tulevien versioiden odotteluun ja niin piti koko homma alusta alkaen kasata uudestaan. Tai ehkä käytettävissä oli joku aikasempi säästetty versio, ei voi millään muistaa, tosin sen jälkeen kun layereit tulivat ei Setä tallentanut yhtä monia versioita kuin aikana jolloin Photoshoppi oli puuta ja miehet rautaa.

No, sittemmin Photoshoppiin on tullut vaikka mitä kilkettä ja vinksautinta, paljon on myös vuosien mittaan kadonnut, mutta tänä keväänä (kevät, heh, talvihan täällä yhä, tosin ei yhtä paha kuin ne talvet jotka Setä on lapsuudessaan kokenut… ne vasta olikin jot… ainiin…) on Sedän mieleen palannut entisajan layer-rajoite kun Photoshopin nykyversiossa ei voi olla kuin viisi sisäkkäistä folderia (suom. kansiota). Se ei joskus vaan tunnu riittävän. Ei millään. Tosin Setä ei ole vielä onnistunut luomaan dokumenttia jossa olisi liian monta sisäkkäistä folderia. Ehkä sellainen ei enää onnistu. Kyllä asiat olivat niin paljon par… eiku öö… toisin silloin joskus.

Vieläkös pannussa oli sitä kahvia?


Western Digital once again

Pekka • 24.3.2010, 11.51

A friend of mine called me the other day. He was in need of some geek support.

He had bought a new small portable hard drive and out-of-the-box this new piece of hardware came installed with some software he didn’t want nor need. My friend was unable to delete this unwanted software, so he called me. The hard drive was a Western Digital My Passport Essential.

Now, I wouldn’t touch Westen Digital’s malicious and dangerous software even with a long stick (see Be very afraid of The WD Drive Manager software distributed with Western Digital’s hard drives) but I haven’t had any issues with their hardware. Until now, that is.

So there I was guiding my friend, via the phone, through a simple formatting procedure, when I was told by my friend that when the newly erased HD mounted an ’icon called WD SmartWare’, as my friend put it, appeared on the desktop too. I was sure the HD was repartitioned and erased, so from where did this ’icon’ come from? And what on earth was WD SmartWare? I was both puzzled and alarmed at the same time.

After consulting the internet I found myself feeling sick. I turns out that as Western Digital previously had distributed its software on CDs so that one could feel safe when throwing this separate media in the trash immediately after unpacking, they’ve now started to integrate their software into the hard drive itself. When the drive mounts, a Virtual CD also mounts, and that’s a thing I don’t like at all.

To remove WD SmartWare by disabling the Virtual CD you have to both update the drive’s firmware and download more software. More unwanted software to get rid of unwanted software!? How insanely stupid is that? Very much so. Have they gone totally bonkers at Western Digital? It certainly looks like it.

Since the removal of this ’smart’ware thingy is too complicated for a non-geek, I went over to my friend’s place and performed the 23 step procedure, not just once but four times since my friend had, it turns out, bought no less than four new WD hard drives. All the Virtual CDs are deactivated now, but even though nothing is visible, I still know the hard drives are tainted with Western Digital’s software. The code lurks there dormant, waiting… like the Shelob.

For me, this means now that I’ll not think twice but thrice, or more, before buying a WD hard drive. I mean, if WD keeps presenting these unpleasant surprises and I get extra workload just for trying to normalize what Western Digital screws up, why on earth should I tolerate that? Why should anyone?


Maanantaipoppia 4

Pekka • 22.3.2010, 09.41

Tuli viime maanantain popin ja Kate Bushin jälkeen mieleen, miten parin kaverin kanssa joskus mietittiin, että josko saisi tehtyä tietokannan jonka avulla voisi kätevästi yhdistellä eri muusikoita ja esiintyjiä (esim. Miten Pink Floydin voi yhdistää The Beatlesiin? Esimerkiksi näin: kts. maanantaipop 2). Åsnebryggor oli projektin nimi (suom. Aasinsiltoja). Projektista ei materialisoitunut koskaan mitään minnekään, mutta erinäiset aasinsillat, jotka olivat projektin motivaattoreita, ovat pysyneet mielessä. Mietinkin, jos niitä voisi tässä poppisarjassa hyödyntää. Joudun ehkä toisinaan käymään 80-luvun ulkopuolella, mutta… no… katsotaan miten käy.

Siksipä tänään Sam Brown ja vuodelta 1988 kappale nimeltään Stop!

Mutta kertokaas tuonne kommentteihin, mikä on se aasinsilta joka yhdistää Sam Brownin ja Kate Bushin?


Katso lisää maanantaipoppia


Pöhinä ja Illuusia näkymättömissä seikkailuissa

Pekka • 20.3.2010, 12.44

Google siis teetätti TNS Gallupilla tutkimuksen pohjoismaisten yritysten mainosrahojen käytöstä, kts. lehdistötiedote.

Mielenkiintoista kyseisen tutkimuksen uutisoinnissa on se, miten yksipuolisesti tuloksia analysoidaan. Onko se oikeasti vain yrityksistä kiinni mihin kanvaan mainosfyrkka vierii? Ei.

Siinä missä tavaraa valmistavat ja kauppaavat yritykset yrittävät vaikuttaa Kaisa ja Keijo Kohderyhmän kulutustottumuksiin, yrittävät mainoksia suunnittelevat, tuottavat ja näyttävät yritykset vaikuttaa omiin asiakkaisiinsa aivan samalla tavalla. Ja aivan samalla tavalla kuin Kaisa ja Keijo tiedostaen tai tiedostamattaan tekevät maitokaupassa valintoja sen mukaan mihin heitä ohjataan, tekevät myös markkinoijat päätöksiä sen mukaan mihin heitä ohjataan.

Se, että meillä täällä ollaan digimarkkinoinnin perässhiihtäjiä ei johdu (yksinomaan) yrityksistä jotka tilaavat ja maksavat mainokset vaan myös paljolti niistä yrityksistä joilta mainoksia ja/tai mainostilaa hankitaan.

Jos Kaisalle ja Keijolle tuputetaan esimerkiksi jonkun yhden maitotuotteen paremmuutta toiseen verrattuna, on todennäköistä, että kyseinen maitotuote myy paremmin. Se ei tarkoita, etteikö Kaisa ja Keijo voisi käyttäisi rahaansa johonkin muuhun, vaan sitä, että markkinointi toimii.

Nythän yritykset eivät ole kasvottomia robotteja, vaan ainahan siellä on joku Maisa tai Matti tekemässä päätöksiä siitä, mihin mainosrahat käytetään. Maisa ja Matti reagoivat markkinointiin samalla tavalla kun Kaisa ja Keijo, sillä ihmisiähän me kaikki olemme ja mainosala markkinoi itseään aivan samalla tavalla kuin makkaran valmistaja, autokauppias tai Tatjana deittipalvelun mainoksessa kohderyhmälleen, asiakkaalleen ja kuluttajalleen.

Joten kun Maisa ja Matti miettivät, että pitäisikö asialle tehdä jotain (sille digiasialle siis) iskevät Pöhinä ja Illuusia heihin kiinni markkinoimalla mainosalan osaamistaan. Paljonko siitä tarjonnasta on digimarkkinointia? Entä löytävätkö Maisa ja Matti uusia eksoottisia makuvaihtoehtoja hyllyltä jos niin haluvavat?

Samallahan Maisa ja Matti kuitenkin kärsivät synnynnäisestä muutosvastarinnasta, ihan kuten kaikki muutkin ihmiset. Kun joku yritys muuttaa esimerkiksi suositun juotavan maitotuotteensa makua, on vaarana, että kyseinen uutusmaku jää hyllyyn happanemaan koska Kohderyhmä pitää siitä aikasemmasta, siitä mihin ovat tottuneet ja mihin heidät on vuosien mittaan, suurin markkinointibudjetein, opetettu. Miten käy kun Pöhinä ja Illuusia yrittävät muuttaa mainostuotteidensa suosikkimakua? Maisa ja Matti, opetettuina tykkäämään jostain tietystä, eivät haluakaan kokeilla uutta ja vastustavat, sillä se tuntuu luonnolliselta asialta tehdä (ja onhan vanhalla tavalla aina niin paljon helpompi tehdä).

Mitä tekee Pöhinä ja Illuusia? He joko eivät edes mieti tuotteen muuttamista, sillä johan se vuosikaudet on myynyt hyvin selaisenaan tai myyvät pitkin hampain vanhalla reseptillä tehtyä kamaa, koska uusi tulee happanemaan hyllyyn ja vanhasta saa edes vähän rahaa näinä vaikein aikoina. Voi tietenkin olla, että yrittävät markkinoida eksoottisia uutusmakuja asiakkailleen, mutta Maisa ja Matti vaihtavat mainostavaran toimittajaa saadakseen sen mihin ovat tottuneet.

Huh. Aika hässäkkä tekstiksi, mutta ehkä se kuitenkin tavallaan kuvaa sitä mihin olin pyrkimässä: Ei ole yksiselitteisesti yrityksistä kiinni syttyvätkö ne verkkomainonnalle ja miten ne käyttävät mainos- ja markkinointirahansa. Sopassa on monta kokkia, kyseessä on valtava ekosysteemi ja sen huomioimatta jättäminen on tavallaan aika mielenkiintoista. Miksi koko mainosala, jolla kuitenkin on paljon vaikutusta asiaan, jää varjoon? Tuskin se johtuu siitä, että ovat niin vaatimatonta väkeä?


Paha paha luonto

Pekka • 18.3.2010, 19.20

Otetaanpas nyt esimerkiksi artikkeli jonka otsikko on Yöpakkaset huononsivat ilmanlaatua (STT:n uutinen HS.fi:ssä) ja mietitään mitä meille tässä kerrotaan?

Otsikko viestii joukkotiedotusvälineessä, että pakkanen on syyllinen huonoon ilmanlaatuun. Onko todellakin näin? Ei tietenkään.

Luettuaan STT:n jutun sitä tajuaa ihmisen olevan syypää ilmanlaadun huonouteen. Ilmanlaatua heikentevät liikenteen päästöt, niitä ei ole ihmisen hyvä hengittää. Mutta nyt kun pakkasen aiheuttama inversio pakottaa ihmiset rypemään itse aiheuttamissaan päästöissään, on ongelma… ööö… missä? Päästöissä? Ei toki. Artikkelin mukaan luonto on tarinan roisto. Paha pakkanen tekee kiusaa. Eikö luonto ymmärrä miten me ihmiset, luomakunnan kuningasrotu ja kaikkeuden keskipiste, joudumme kärsimään näistä hölmöistä pakkastempuista? Ottaisi nyt vaan vastaan kaikki päästöt niskuroimatta.

Eikö STT:n artikkelin näkökulma olisi voinut olla toinen: Yöpakkaset pakottivat ihmiset miettimään liikennetottumuksiaan? Eikös sellaisen kirjoittaminen olisi täysin mahdollista? Vaatisi ehkä hiukan enemmän työpanosta – ajattelua ja tekemistä – kirjoittajaltaan, ja toisenlaisen asenteen. Nimenomaan toisenlaisen asenteen.


Hetki Keskiviikkona

Pekka • 17.3.2010, 23.24

Baarimikko nostaa katseensa toastista, jota on valmistamassa, minuun: Mitäs saisi olla? Vastaan kysymykseensä olutmerkillä jota kyseisellä baarilla on hanassa. Baarimikko kääntää katseensa takaisin toastiin jota on valmistamassa. Paistaa leipäannosta hetken, siirtää luomuksensa grillistä lautaselle, ottaa lautasen käteensä ja siirtyy baaritiskin sille puolelta jolla asiakkaat yleensä ovat. Ei minulla ole kiire, vaikka hiukan janoa tuntuisi olevan: Hyvä vaan, että se joka on leivän tilannut saa sen lämpimänä. Baarimikko istahtaa baaritiskille ja haukkaa palan toastista jonka oli juuri valmistanut. Istuu siinä sitten syömässä, keskittyen ruokaansa – näyttää maistuvan, ei näytä huomaavan mitään ympärillänsä. Minulla on yhä jano. Tilasin oluen, mutta hän joka kysyi mitä halusin, kysyi mitä halusin ja siirtyi sitten syömään: Päätti olla välittämättä. Kunhan nyt vaan kysyi. Jotenkin hyvin Kaurismäkimäistä, joka tietenkin sopii oivasti Corona Bariin. Varmistan kuitenkin kännykän näytöltä, ettei enää ole 1990-luku. Ei ole. Enkä ole mustavalkoisessa elokuvassa, näen värejä ympärilläni. Toistan hiukan myöhemmin juomatoiveeni toiselle baarimikolle, in english. Saan sen josta olen valmis maksamaan ja raha vaihtaa omistajaa. Vessan ovella tulee vastaan Stefan Lindfors.


Lukko tai ei

Pekka • 16.3.2010, 13.52

Huomasin tällaisen viestin eräässä palvelussa: ”Selaimen alapalkissa oleva lukko osoittaa, että yhteys on salattu.”

Tällä hetkellä eniten käyttämäni selaimen alapalkissa ei näy mitään lukkoa, siinä ei edes ole alapalkkia, paitsi silloin kun osoitin on linkin päällä, mutta mitään lukkoikonia ei missään, yhtään missään. Toisessa selaimessa, se jota käytän toisinaan, on alapalkki, mutta ei siellä mitään lukkoa ole: Lukko ilmestyy yläoikealle, hakukentän viereen. Kolmannessa selaimessa, siinä jota en juurikaan käytä, on lukkoikoni alapalkissa.

(Olisi helppo naurahtaa LOL FAIL, kun selaimessa ei ole alapalkkia tai lukkoikonia vaikka ohjeistuksessa niihin viitataan ja julistaa, että et vaan osaa. Mutta koska se on helppoa, lankeisi ilkkuja samaan loukkuun kuin se jolle ilkutaan: mennään siitä missä aita on matalin. Tosin sillä erotuksella, että alkuperäisen virheen tekijällä on ollut joko aikataulullinen ja/tai ekonominen rajoite kun taas kommentoija olisi vaan laiska ja ylimielinen.)

Selaimen ominaisuuksiin viittaaminen verkkosivuilla on aina haasteellista. Tämä siksi, että eri selaimia ja niiden versioita on aina käytössä enemmän kuin mitä edes haluaisi uskaltaa kuvitella ja selaimet päivittyvät nopeammalla tahdilla kuin monet (ehkä useimmat) verkkosivut. On siis helpompaa, ja kustannuksiltaan halvempaa, kirjoittaa ohjeita rajatulle määrälle selaimia (esim. analytiikan mukaan parille suosituimmalle) kuin miettiä miten tehdä asia kaikkia, selaimesta riippumatta, yhtä informatiiviseksi. Kuitenkin jos toiminnallisuuksia tai ominaisuuksia joutuu selittämään, on toteutuksessa tehty virhe eikä selittäminen asiaa korjaa vaan saattaa jopa pahentaa asiaa.

Mutta miksi lukkoikoniin pitää viitata? Siksi, että ei ole olemassa mitään yhtenäistä tapaa kertoa ihmiselle liikkuuko tieto selaimen ja serverin välillä salatusti. Jokaisella selaimella on oma tapansa.

On tietenkin täysin normaalia, että jokainen tekee tyylillään, eli tässä tapauksessa kommunikoi salatusta tai turvallisesta verkkoyhteydestä miten parhaaksi näkee: Selainten valmistajat omilla tavoillaan ja palveluiden valmistajat omillaan. Erikoista ei siis ole se, että tavalliset ihmiset, valtaosa verkossa liikkuvista, jotka eivät ymmärrä (joiden ei tarvitse ymmärtää) tai välittä tekniikasta sen enempää kuin mitä tarvitsevat päästäkseen nettiin ja siellä eteenpäin, eivät huomaa/tajua salatun ja salaamattoman yhteyden eroa.

Erikoista mielestäni on kuitenkin se, että suojatulle yhteydelle ei ole saatu sovittua yhtenäistä merkkikieltä joka ilmoittaa ihmiselle – riippumatta selaimesta, käyttöjärjestelmästä, verkkopalvelusta tai todennusohjelmistosta – sen, että nyt on esimerkiksi turvallista vinguttaa Visaa (/erota rahoistaan) tai syöttää palveluun sosiaalturvatunnus tai muita yksityisiä tietoja.

Ehkä joku muistaa miten aikanaan syötteille oli hyvin kirjava valikoima ikonia ja tunnistetta (IE7:lle suunniteltiin vaikka mitä omaa ikonia), mutta sitten Matt Brett piirsi ikonin, laittoi sen ilmaiseksi jakoon templateineen ja muokkausmahdollisuuksineen (lue tarina täältä). Näin niin selainvalmistajilla kuin verkonpunojilla oli, yllättävän vikkelästi (ei kuitenkaan täysin ongelmitta) jonkinlainen yhtenäinen tapa, standardi, ilmoittaa ruudun toisella puolella istuvalle ihmiselle, että syötteitä on tarjolla.

Kun nyt sitten viestintä salatusta (turvallisesta) yhteydestä jätetään isoilta osin verkkopalveluiden tekijöiden niskoille (selainten tapa ilmoittaa asiasta kun on hyvin huomaamatonta, etenkin kun ihminen on keskittynyt verkkosivun sisältöön), on lopputulos hyvin… monimuotoinen, jos näin neutraalia ilmaisua tässä uskaltaa käyttää. Osa palveluista viestittää hyvin, osa huonosti. Jotkut todella huonosti tai ei ollenkaan. Ja niille jotka eivät muutenkaan oikein ymmärrä miten internet toimii, mutta kuitenkin seikkailevat netissä päivittäin, on tilanne hyvin hämäävä.

Oli se sitten lukkoikoni tai huutomerkki, joko ylhäällä tai alhaalla, niin salatulle yhteydelle pitäisi saada selaimiin, merkistä tai mallista riippumatta, yhtenäinen esitystapa. Jos ei muuten, niin ainakin siksi, ettei verkkopalveluiden tekijöiden tarvitsisi keksiä pyörää aina uudestaan ja uudestaan.