skrubu

Tänään Paul Simonia 1980-luvulta. Kyseessä on You Can Call Me Al vuoden 1986 levyltä Graceland.

Ollut tässä hiukan muuta, niin tällä kertaa jääköön aasinsiltailut. Toisaalta jos sinä keksit jotain jolla yhdistää Paul Simon ja Billy Joel (käyttämättä We Are The Worldia) niin kerro toki asiasta kommentteihin.

Mukavaa mihkua kaikille.

–
Katso lisää maanantaipoppia

Tämän blogin nukkasihti ei ole viime aikoina ollut erityisen tukossa. Siksi, kun kuukausi sitten huomasin sihtiin jääneen yllättävän paljon nukkaa, ajattelin seurata asiaa hetken. Se hetki on nyt ohi.

Alla oleva krumeluuri presenteeraa sihtiin jääneen nukan määrän viimeisen kuukauden ajalta. Palkit ovat 48 tuntia per kappale.

Yhteensä tuona aikana sihtiin on takertunut 2687 nukkaa. Yksi pääsi läpi. Paskiaiset.

Katselin erään voin korvikkeen paria eri inkarnaatiota lähikaupassani. Yhtä rasvapakettia koristi yksityiskohta joka sanoi Kevyt. Toisessa paketissa, samassa kohdassa tiedotettiin, hiukan eri värillä, rasvaa 23 %. Light tuotteen rasvaprosentti on 35 %.

Mutta, kuten opin nelisen vuotta sitten, kevyt- tai light-levitteessä siis ei saa olla yli 40 % rasvaa ja siinä pitää olla vähintään 30 % vähemmän energiaa kuin vastaavassa tavanomaisessa elintarvikkeessa.

Vaan tulipa nyt mieleen, että mikä se semmoinen vastaava tavanomainen tuote näinä päivinä oikein on? Kyseessä ei varmaankaan ole saman valmistajan saman merkkinen tuote, sillä tästä kyseisestä tuotteesta, jota jäin kaupassa katselemaan, ei ymmärtääkseni ole olemassa kevytversiota rasvaisempaa. Eli vastaava tavanomainen tuote on siis mikä tahansa markkinoinlta löytyvä vähintään 50 % rasvaa sisältävä margariini. Onko näin?

Tänään ei aasinsiltaa, vaan pysytään Billy Joelissa ja tehdään hyppäys 1970-luvulle. Sain mummoltani kaksi Muppet Show -vinyylilevyä ollessani noin yhdentoista vanha. Kuuntelin niitä paljon, todella paljon, niinkin paljon, että osasin kaiken ulkoa. Yksi minuun suuren vaikutuksen tehneistä biiseistä kakkoslevyltä oli Floydin esittämä New York State of Mind.

Meni ainakin yli kymmenen vuotta, ehkä lähes kaksikymmentä, kunnes kuulin ensimmäistä kertaa alkuperäisen. Muppetit vetävät biisistä herkullisen hikisen ja yllättävän rosoisen version joka sai kuvittelemaan miten New Yorkissa on kuuma kesällä. Alkuperäisen kuultuani petyin. Se oli paljon latteampi, liian siloiteltu ja… no… ei vaan yhtä hyvä (makukysymys tietenkin :).

Siksipä tänään Floyd, Dr Teeth & Zoot – New York State of Mind.

Niin ja se viikon takainen aasinsilta on alkuperäinen, vuoden 1985 We Are The World, jossa niin Billy Joel kuin Bob Dylan olivat soloesiintyjiä.

–
Katso lisää maanantaipoppia

Mietin tässä päivänä eräänä, että luottokortit ovat siksi epäluotettavia nykymaailmassa, koska niiden konsepti on vanhentunut. Maailma on tavallaan ajanut luottokortin ohi. Ei sen luoton (lainarahan) suhteen, vaan varmennuksen ja turvallisuuden.

Mitä enemmän meitä pusketaan muovirahaan päin (debit/credit-kortit, pankkiautomaattien määrän väheneminen) ja tehdään maksamisesta teknisesti monimutkaisempaa (kuin seteleiden ja kolikoiden käyttö) sen suuremmaksi väärinkäytön vaara kasvaa (puhumattakaan siitä, että maksaminen saattaa hidastua tai muuttua mahdottomaksi pienestäkin teknisestä ongelmasta johtuen), etenkin kun muovirahan ’turvallisuus’ on jäänne ajalta ennen internettiä.

Tulin ajatelleeksi, että olisi aivan loistavan kätevää (ainakin ajatustasolla) jos voisi verkon yli nettimaksuja tehdessä auktorisoida kortin vain tietyksi ajaksi tietylle summalle. Vähän kuin pankkitunnistautumisessa kertakäyttökoodit (ainakin OP:lla on sellaiset). Silloin voisi paljon turvallisemmin nettishoppailussa antaa kortin tiedot myyjälle, kun tietää miten suuri riski on ja kauanko se riski kestää ajallisesti.

Kertakäyttökoodit siis toimisivat niin, että asiakas ei antaisi myyjälle oikeasti kortin tietoja, vaan kortin tietoihin perustuvan koodin joka mahdollistaa ennalta määritetyn maksimisumman käytettäväksi yhden kerran tietyn ajan sisällä, esim. maks. 300 euron kertamaksu voimassa 5 päivää. Se olisi vähän kuin 300 euron seteli joka on voimassa viisi päivää.

Näin ei asiakas koskaan antaisi julki verkossa niitä tietoja jotka aiheuttavat ongelmia. Niitä tietoja jotka aiheuttavat lisätyötä niin luottokortin myöntäjille kuin käyttäjille. Juuri niitä tietoja joita ei pitäisi ilmoittaa, mutta on pakko kun ei ole muutakaan mahdollisuutta koska järjestelmä on niin vanha.

Tietokone-lehti referoi meille (paremman puutteessa?) erään tulostinvertailusaitin tekemän ja vuosi sitten julkaiseman (lähinnä markkinointitempaukselta tuntuvan) testin uutisena otsikolla oikea fontti säästää rahaa tulostuskustannuksissa.

Minä voin jatkaa teemaa antamalla lisävinkkejä kuvien tulostamisen suhteen. Vaaleiden kuvien tulostaminen kuluttaa vähemmän väriä kuin tummien. Pinta-alaltaan pienet kuvat kuluttavat vähemmän väriä kuin pinta-alaltaan isot kuvat. Joten jos tulostat kuvia, niin tulostamalla vain pieniä vaaleita kuvia voit säästää monta rahaa vuodessa.

Tänään on Mikael Agricolan päivä joka myös suomen kielen päivänä tunnetaan. Siksipä hiukan kielijuttua.

Reagoin Veikkauksen mainokseen telkussa. Liekö aika uusi, se jossa kaksi miestä seisoo kynnetyllä pellolla? Siinä oli hiukan kielivitsiä. Finlandssvenskaa.

Mainoksen vähäinen dialogi alkaa näin:

- Hur många rivi har du?

Kolmannen sanan kohdalla mainos nousi huomiokynnykseni yli.

Tämän blogin alkuaikoina kirjoitin jutun koodinvaihdosta (ja samma på finska). Siinä en kirjoittanut mitään lainoista (suomen sanoja jotka taivutetaan ruotsin kielioppisääntöjen mukaan), mutta nyt pitää vähän niistä.

Ylläoleva lainaus mainoksesta kuulosti minulle, suomennettuna, tältä:

- Montako rivi sinulla on?

Rivi on yksikkömuoto. Sanalla on monikkomuoto jota käytetään kun tarkoitetaan useampaa kuin yhtä rivä. Ja näin se toimii lainoissakin, vaikka sanan taivutus siis ei mene suomen kieliopin mukaan. Itse sanoisin flera rivin (joku ehkä sanoisi flera rivir, eikä se kai olisi sen vääremmin sanottu kuin oma preferenssini) ja siksi odotin kuulevani sen, enkä yksikkömuotoa.

- Hur många rivin har du?

Parodia on vaikea laji. Se on korttitalo jonka pettävä yksityiskohta on aina alimmalla rivillä. Aina.